Siirry pääsisältöön

Lempeä jättiläinen

Kentiapalmuni.
Alati paisuvan kasviviidakkoni suurin yksilö, lempeän jättiläisen titteliä etuoikeutetusti ja kunnialla kantava kasvi on kentiapalmu (Howea forsteriana). Kentiapalmua esiintyy luonnonvaraisena vain pikkuisella 14,6 neliökilometrin kokoisella Lord Howen saarella, jonka endeemisiin eli kotoperäisiin lajeihin se kuuluu. Lord Howen saari sijaitsee Tyynellämerellä 600 kilometrin päässä Australiasta, jonka Uuden Etelä-Walesin osavaltioon se kuuluu. Saaren kasveista noin puolet onkin kotoperäisiä ja näistä tunnetuinta, kentiapalmua, kasvatetaan tiukasti säädeltynä vientiin. Jännittävää on, että saaren ainoat merkittävät teollisuusalat ovat turismi ja kentiapalmujen vienti! Kentiapalmu kasvaa luonnossa suureksi palmupuuksi, mutta ruukkukasvina se yltää vaatimattomasti vain noin kolmen metrin korkeuteen. Omani on tällä hetkellä vajaat pari metriä korkea, joten hidaskasvuisena sille ei vielä muutamiin vuosiin tule onneksi akuuttia tilantarvetta.
Oma kentiapalmuni on ollut minulla jo melkein neljä vuotta, ja olen alun perin saanut sen lahjaksi sukulaisilta. Se on muuttanut kanssani muutaman kerran ja asustanut melkein pari vuotta menestyksekkäästi noin kymmenen neliön soluasunnon huoneessakin. Tässä nimenomaisessa soluhuoneessa kasvieni viidakkomaisuus tuli tähän mennessä parhaiten esille, näin sivumennen sanoen. Toissa kesänä palmuni jäi hoitajien armoille kun olin ulkomailla töissä, ja niiltä ajoilta sillä on hieman palovammoja lehdissä. Koska lehdet elävät ainakin omassa palmussani vuosia ja uusia kasvaa noin yksi vuoden aikana, on uusiutuminen todella hidasta. Kentiapalmua ei siis pidä altistaa liialle suoralle auringonpaisteelle kesäisin, sillä sen lehtiin tulee helposti ruskeita palovammoja. Myös patterin läheisyys saattaa ruskistaa lehtiä. Runsaasta hajavalosta se sen sijaan nauttii, ja varsinkin talvella sille on välillä haasteellista tarjota tarpeeksi valoa. Ihanteellisin paikka sille talvella olisi ikkunan edusta, mutta ainakin minulla se on jo kansoitettu lukuisilla muilla kasveilla. Lisäksi palmuni on leviää ruukustaan noin metrin verran suuntaansa, joten sitä ei ihan pieneen tilaan edes laiteta. Niinpä se saa luvan sinnitellä ruokapöytäni päädyssä. On muuten aika upea tunne ruokailla palmun alla joka päivä!

Kuluneen neljän vuoden aikana palmuni on muuttanut uuteen ruukkuun kerran, ja pintamullat open pyrkinyt vaihtamaan aina keväisin. Multana on lähinnä turvepohjainen musta perushuonekasvimulta, ja joukkoon olen sotkenut hieman orkideamultaa lisäämään kasvualustan ilmavuutta. Kesäkaudella lannoituksesta ovat vastanneet jo aiemminkin hehkuttamani kätevät Biolanin luonnonravinnepuikot ja talvisin kentiapalmu saa noin kerran viikossa merileväuutteella (tällä hetkellä käytössä Nekon tuote) terästettyä kasteluvettä. Varsinkin kesäisin palmu on aikamoinen juoppo, mutta näin normaalissa huoneenlämmössä se käyttää talvisinkin aika paljon vettä. Kasteluiden välissä annan mullan pintakerroksen kuivahtaa, talvella hieman enemmän kuin kesällä, ja kastellessa palmu saa vettä hitaasti niin paljon, että sitä herahtaa muutama pisara aluslautaselle. Kuten useimmat kasvit, kentiapalmukin pitää suuresta ilmankosteudesta, joten aika ajoin kannan koko kasvin ruukkuineen kylppäriin ja annan sille kunnon suihkun. Samalla puhdistuu pölytkin lehdiltä ja kasvi jaksaa yhteyttää udella innolla. Välillä myös sumuttelen lehtiä sumutinpullolla, toimenpide, jota varsinkin talvisin tulisi tehdä paljon ahkerammin niin kentiapalmun, kuin muidenkin kasvien kohdalla.

Kentiapalmuni hoito ei noudata täysin hoitosuosituksia, sillä talvisin sille olisi kuulemma ihanteellisinta järjestää hieman viileämpi, noin 14-18 astetta. Mikäli palmulle pystyy moista ylellisyyttä tarjoamaan, niin sitä tulee kastella niukemmin etteivät juuret rupea mätänemään. Normaalissakin huoneenlämmössä kasvi onneksi näyttää selviävän hienosti ja pitkäikäisenä kasvina se tuleekin toivottavasti kulkemaan mukanani vielä vuosikausia.
Kentiapalmumetsä Lord Howella.

Kommentit

Lukijoiden suosikit

Mikä kasvia vaivaa? Osa 1, ripsiäiset

Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä.

Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Aloitetaan kutsumattomista vieraista, joita viime aikoina on Facebookin keskusteluryhmien puheenaiheista päätellen ollut liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi: ripsiäisistä.

Kaikki mitä halusit tietää japaninkäpypalmusta

Japaninkäpypalmu (Cycas revoluta) on yksi suosikkihuonekasveistani, vaikka suhteemme onkin täynnä ristiriitoja. Kasvi on nimittäin vaarallinen, väkivaltainen, eikä useinkaan käyttäydy niin kuin haluaisin. Mutta kaunis ja kiehtova se on, ja sen hengiltä saaminen vaatii jo taitoa.

Vaikka käpypalmuja tunnetaan toistasataa lajia, huonekasveina näkee käytännössä vain kahta. Japaninkäpypalmu on niistä ylivoimaisesti yleisempi, kun taas aiemmin esittelemäni samiakäpypalmu (Zamia pumila) on sikäli harvinainen, että sen bongaaminen kukkakaupasta on melkoinen löytö.

Pienen kasvipuodin lumoissa

Kävin lokakuussa Amsterdamissa, jossa vietimme mieheni ja ystäväpariskunnan kanssa pitkän viikonlopun. Lomareissun pääkohtana oli Amsterdamin kaupunkimaraton, jossa seurueen miespuoliset jäsenet kävivät juoksemassa puolimaratonin. Kasviharrastajana käytin kuitenkin tilaisuuteni hyväksi ja selvittelin etukäteen sopivia kiinnostavia vierailukohteita. Facebookin Huonekasvit -ryhmästä sainkin vinkiksi piipahtaa paikallisessa Wildernis-nimisessä kasvikaupassa.