Siirry pääsisältöön

Mysteerikukka sai nimen

Silloin, kun huonekasvin ostaa ilman tarkkaa nimeä, voi tunnistaminen tuottaa sekä päänsärkyä että suurta löytämisen riemua. Tarkka nimi kasville on tietenkin mielenkiintoista tietää, mutta lisäksi se on olennainen oikeiden hoito-ohjeiden selvittämiseksi. Välillä lajintunnistus voi vaatia melkoista salapoliisintyötä, kuten tämän kasvikokoelmani tuoreimman tulokkaan kohdalla.


Tämä se ei ainakaan ole (Wikipediasta)
Kasvierä oli tullut Jyväskylässä sijaitsevaan Mestarin Kukkaan ruostekukan (Crocosmia) nimellä. Hetken mielijohteesta ja Lilyan yllytyksestä ostin yhden mukaani, vaikken ollut koskaan moisesta kasvista kuullutkaan. Tarkempi tutustuminen kotona osoitti, että ruostekukat ovat eteläafrikkalaisia kurjenmiekkakasveihin kuuluvia, puna- ja oranssikukkaisia kasveja. Yhdennäköisyyttä olohuoneessani kököttävään yksilöön oli korkeintaan nupulla olevissa kukissa, ja niissäkin lähinnä vähintään kymmenen metrin päästä katsottuna.

Lähellä, muttei ihan. (Wikipedia)
Hylkäsin siis ruostekukat, ja koska kasvi näytti yleisvaikutelmaltaan kovasti ananaskasvilta, aloin tutkia niitä. Löysin hyvin samankaltaisia kukkia ja lehtien muotoja Vriesea-suvusta eli tuuttiananaksista, joten aloin selailla niitä. Laitoin kuvan kasvista myös huonekasvit.net-foorumille, josta myös ehdoteltiin jotakin Vriesean suuntaista.

Jotain oli kuitenkin pielessä. Kahlattuani tuntikausia läpi suvun lajien, hybridien ja muunnosten käsittämätöntä määrää en tuntunut edelleenkään olevan yhtään lähempänä oikeaa määritystä. Vriesea carinata pääsi lähimmäksi, mutta senkin kukinnot olivat selvästi erilaiset.

Poiketessani eilen uudelleen kaupassa, josta kasvin ostin, myyjä vinkkasi jonkun asiakkaan sanoneen, että mysteerikasvi kuuluisikin Tillandsia-sukuun. Uudella innolla kävimme Lilyan kanssa internetin ihmemaailman kimppuun, ja pian se osuikin kohdalle: Tillandsia dyeriana. Varmuuden vuoksi kahlasimme läpi lähes kaikki tillandsioiden Phytarrhiza-alasuvun lajit ja aika joukon muitakin tillandsioita, jotta mikään lähes identtinen lähisukulainen ei jäisi huomaamatta.

Seuraavaksi täytyikin ottaa kasvista selvää. Tillandsia dyeriana on englanninkieliseltä nimeltään osuvasti False Vriesea, valetuuttiananas. Eipä ihme, että yritin etsiä sitä väärästä suvusta. Se on kotoisin Ecuadorin rannikoiden mangrovemetsissä, missä se ilmeisesti kasvaa mangrovepuiden epifyyttinä. Valitettavasti sitä tiedetään esiintyvän vain kahdella pienellä alueella, ja koska suurin osa maan mangrovemetsistä on hävitetty katkarapukasvattamoiden tieltä, laji on kriittisesti uhanalainen.

Luonnossa T. dyeriana saattaa olla jo tuhoon tuomittu, joten voitaisiin sanoa, että huonekasviharrastus on pelastanut sen. Kasvejahan on varmasti miljoonia kasvatuslaitoksilla, kauppiailla ja harrastajilla ympäri maailman, vaikkei se bromelioiden mittakaavassa mikään suursuosikki olekaan. Jos se suojeluyrityksistä huolimatta kuolee sukupuuttoon luonnollisessa elinympäristössään, kenties se voidaan parempien aikojen tullen istuttaa luontoon uudelleen.

Lukuunottamatta tätä surullista tarinaa tiedon saanti tästä kasvista osoittautui yllättävän vaikeaksi. Törmäsin vain yksittäisiin mainintoihin: kasvi kannattaa kuulemma istuttaa ruukkuun, vaikka se luonnossa onkin epifyytti. Sen pitäisi kaivata paljon kosteutta, ja koska se on luonnossa hyvin tarkasti tiettyyn elinympäristöön erikoistunut, se saattaa olla vaativa ja herkkä, mutta kukaan ei tunnu oikein tietävän, onko se sitä oikeasti vai ei.

No, nythän se selviää. Laitoin uuden tillandsiani loisteputkivalojen alle alokaasian, Sarracenian ja muiden kosteudesta pitävien kasvien seuraksi. Suihkuttelen sitä päivittäin, kastelen lehtisuppiloon kuten bromelioita on tapana ja varmemmaksi vakuudeksi laitoin sen ruukun lasimaljaan, jonka pohjalle laitoin kevytsoraa ja vettä ilmankosteutta lisäämään. Oikeastaan voisin vielä hemmotella kasvin pilalle hakemalla sangollisen lunta sulamaan kasteluvedeksi. Onhan sukupuuton partaalla horjuva kaunotar sen ansainnut.

Se minua kyllä hieman huolestuttaa, mahtaako T. dyeriana vaatia kasvuympäristöönsä suolaa? Meren lähellähän se kuitenkin kasvaa, mutta missään ei täsmennetä, kuinka lähellä merta tarkalleen.

Kommentit

  1. Tää oli kyllä niin siisti salapoliisi-ilta, että pitää varmaan lähteä lähiaikoina ostamaan varta vasten selvitystyötä varten sokkona huonekasveja! :-D

    VastaaPoista
  2. :D Siellä taas meidän varsinaiset Linnén Sherlockit vauhdissa! Hyvin kyllä onnistuitte löytämään oikean kasvin, onnittelut!

    Ja ethän vaan Maija käynyt siellä kukkakaupassa hamstraamassa lisää kasveja? Eikö me juuri sovittu, että homma karkasi käsistä viimeksikin ja heti kun silmä välttää, siellä olet taas? *huokaus*

    VastaaPoista
  3. Tunnustan häpeilemättä yllyttäneeni Maijaa ostospuuhiin.. Ja minkä nyt semmoinen pieni tyttö voi tämmöisen kolossin uhkaillessa vieressä?!?!

    VastaaPoista
  4. Yhden vain ostin, ja senkin vain, koska alkuperäinen saman lajin yksilö oli kuoleman kielissä. :)

    Linnén Sherlock kuulostaa kyllä ihan poikkeuksellisen viehättävältä arvonimeltä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lukijoiden suosikit

Mikä kasvia vaivaa? Osa 1, ripsiäiset

Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä.

Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Aloitetaan kutsumattomista vieraista, joita viime aikoina on Facebookin keskusteluryhmien puheenaiheista päätellen ollut liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi: ripsiäisistä.

Kaikki mitä halusit tietää japaninkäpypalmusta

Japaninkäpypalmu (Cycas revoluta) on yksi suosikkihuonekasveistani, vaikka suhteemme onkin täynnä ristiriitoja. Kasvi on nimittäin vaarallinen, väkivaltainen, eikä useinkaan käyttäydy niin kuin haluaisin. Mutta kaunis ja kiehtova se on, ja sen hengiltä saaminen vaatii jo taitoa.

Vaikka käpypalmuja tunnetaan toistasataa lajia, huonekasveina näkee käytännössä vain kahta. Japaninkäpypalmu on niistä ylivoimaisesti yleisempi, kun taas aiemmin esittelemäni samiakäpypalmu (Zamia pumila) on sikäli harvinainen, että sen bongaaminen kukkakaupasta on melkoinen löytö.

Pienen kasvipuodin lumoissa

Kävin lokakuussa Amsterdamissa, jossa vietimme mieheni ja ystäväpariskunnan kanssa pitkän viikonlopun. Lomareissun pääkohtana oli Amsterdamin kaupunkimaraton, jossa seurueen miespuoliset jäsenet kävivät juoksemassa puolimaratonin. Kasviharrastajana käytin kuitenkin tilaisuuteni hyväksi ja selvittelin etukäteen sopivia kiinnostavia vierailukohteita. Facebookin Huonekasvit -ryhmästä sainkin vinkiksi piipahtaa paikallisessa Wildernis-nimisessä kasvikaupassa.