Siirry pääsisältöön

Afrikan kuningatar

Harvinaisen keltakukkaisen Mandela's Gold-lajikkeen kukinto Neuchâtelin
kasvitieteellisessä puutarhassa Sveitsissä.
Katharine Hepburn loisti Rose Sayerina viisikymmentäluvun klassikkoelokuvassa, kuningattarelta nimensä saanut kolibrikukka (Strelitzia reginae) taas kasvimaailman kiintotähtenä. Tämä valloittava  kasvikuningatar on kotoisin Etelä-Afrikasta ja sen näyttävää, kestävää kukintoa myydään leikkokukkana ympäri maailmaa. Harvempi kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että kasvia voi kasvattaa kotioloissakin eleganttina huonekasvina jos vain tilaa riittää. 


Korkkiruuvijuuret.
Kolibrikukka on saanut tieteellisen suku- nimensä, Strelitzia, 1700- ja 1800 -lukujen vaihteessa eläneen Iso-Britannian kuningattaren Charlotte Mecklenburg-Strelitzin mukaan. Luonnonvaraisena tämä yksisirkkaisiin kuuluva kasvi kasvaa Afrikan eteläkärjen joenvarsien ja rannikkokaistaleiden muun kasvillisuuden seassa. Kirstenboschin kasvitieteellisessä puutarhassa on kolibrikukasta jalostettu myös keltakukkainen lajike, joka on saanut entisen Etelä-Afrikan presidentin mukaan  nimekseen Mandela's Gold. 

Kasvin näyttäviä kukkia pölyttävät linnut,  jotka istahtavat vaakatasossa olevalle jäykälle suojuslehdelle juomaan mettä kukasta. Tällöin kukan siitepölyä tarttuu niiden jalkoihin ja matkaa linnun mukana seuraavaan kukkaan. Kasvin erikoisuuksiin kuuluu myös korkkiruuvikiharoina kasvavat mehevät ja paksut juuret, jotka mitä ilmeisimmin toimivat vesivarastona kuivempien aikojen koittaessa. Kolibrikukka onkin sangen vaatimaton vedensaantinsa suhteen ja sietää niin ajoittaista kuivumista kuin runsaampiakin kastelukertoja. Kasvi ei myöskään ole niin nuuka valontarpeensa kanssa ja pärjää niin puolivarjossa kuin aurinkoisessakin kasvupaikassa, joten ei ihmekään että se on suosittu kasvi puutarhaistutuksissa lämpimillä ja lauhkeilla vyöhykkeillä. Puutarhakasvina se onkin levinnyt laajoille alueille aina Amerikasta Australiaan saakka ja esimerkiksi Los Angelesissa se on niin yleinen, että siitä on tullut kaupungin nimikkokukka. Eurooppaan ensimmäiset kolibrikukat saapuivat vuonna 1773, jolloin niitä kasvatettiin kuninkaallisissa kasvihuoneissa Kew Gardensissa Lontoossa. Kew Gardensin kasvikokoelmaan kuuluu muuten noin 44 000 eri kasvia ja sitä pidetään maailman laajimpana. Puutarha on myös Unescon maailmanperintökohde. Tiedänpähän ainakin, mikä on eräs ykköskohteistani, mikäli joskus pääsen Lontooseen!


Kasvi koko komeudessaan.
Huonekasvina kolibrikukka on, kuten todettua, melko monenlaisiin olosuhteisiin soveltuva, mutta yksi ehdoton vaatimus sillä on. Kasvi tarvitsee itselleen paljon tilaa, sillä se voi kasvaa hyvinkin lähemmäs kaksimetriseksi jopa ruukussa kasvatettuna. Oma kasvini on tällä hetkellä noin puolitoistametrinen, joten toivottavasti se ei tuosta enää ihan hirvittävän paljon suuremmaksi kasvaisi. Se on kasvanut
valoisalla ikkunapaikalla nyt melkein puolitoista vuotta samassa ruukussa. Loppusyksyn ja talven aikana se tosin alkoi tarmokkaasti nostaa itseään ylös ruukustaan, joten vaihdoin sen eilen entistä ruukkua huomattavasti isompaan kasvuastiaan. Kasvi tosiaan pystyy nostamaan itsensä liian pieneksi käyvästä ruukusta juuriensa avulla, ja huhutaanpa sen myös rikkoneen liian pieneksi käyneitä saviruukkuja. Melkoiset juuret kasvilla! Tärkeää onkin huolehtia siitä, että kolibrikukka saa tarpeeksi syvän ruukun missä kasvattaa juuristoaan. Leveyttähän kasvi ei tyvestään niin paljoa kasva, vaan lehtiruodit nousevat vastaparisena ruusukkeena mullan pinnasta. Uudeksi kasvualustakseen kolibrikukkani sai entiseen tapaan turvepohjaista kukkamultaa joka nyt perusteellisen istutuskastelun jälkeen se saanee hieman kuivahtaa ja asettua loppuviikon. 

Kolibrikukat kukkivat vasta useamman vuoden vanhoina, mutta kukinto kestääkin sitten todella kauan. Joidenkin lähteiden mukaan huonekasvina pidettäville kolibrikukille olisi järjestettävä hieman viileämpi talvehtimiskausi, jotta ne kukkisivat, mutta saa nyt nähdä, miten tuon kokoista kasvia onnistuu kätevästi talvettamaan. Ehkä olen jo saanut isomman kodin siinä vaiheessa, kun tämä muutama vuosi sitten Viherlandiasta ostettu taimi on viimein kukkimisiässä.
Kolibrikukka Bermudan kasvitieteellisessä puutarhassa (kuva Wikipedia).
P.S. Muistakaahan osallistua Ystävänpäiväkilpailuun, osallistumisaikaa on vielä viikko jäljellä. Itse voisin ehkä hyvinkin kallistua kolibrikukan kannalle sopivana ystävänpäivälahjana, ainakin leikkokukan muodossa, mikäli ystäväni ei sattuisi asumaan isossa kartanossa. Tosin jos Maijasta olisi kyse, niin varmasti saisi hyvän kodin jostakin kylpyhuoneen tai eteisen nurkasta tämäkin kasvi, jos ei minnekään muualle mahtuisi.. 

Kommentit

  1. Todella perusteellinen artikkeli hyvin kauniista kukasta. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti kannustavasta palautteesta. :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lukijoiden suosikit

Mikä kasvia vaivaa? Osa 1, ripsiäiset

Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä.

Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Aloitetaan kutsumattomista vieraista, joita viime aikoina on Facebookin keskusteluryhmien puheenaiheista päätellen ollut liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi: ripsiäisistä.

Maailman helpoin orkidea?

Onnistuttuani tappamaan useammankin perhoskämmekän, suhtauduin vuosikausia orkideoihin suurella varauksella. Ihailin niitä kaupan hyllyssä, mutten koskaan uskaltanut koettaa onneani niiden hoidossa, vaikka kokemusta monenlaisista huonekasveista muuten alkoikin kertyä. Reilu vuosi sitten vihdoin törmäsin orkideaan, jonka ostamista en voinut vastustaa, ja joka yllättäen osoittautui suunnilleen niin idioottivarmaksi hoidokiksi kuin huonekasvi ylipäätään voi olla. Se oli ludisia (Ludisia discolor).

Tee-se-itse: sademetsä makuuhuoneessa

Kirjoitin aiemmin kasviterraariosta, jonka vuosia sitten rakensin vanhaan akvaarioon. Mainitsin silloin, että jos olisin tekemässä samaa paremmalla ajalla ja suuremmalla budjetilla, tekisin muutamia asioita toisin. Tänä kesänä siihen vihdoin tarjoutui tilaisuus.

Leopardigekkomme Napsu muutti keväällä tilavampaan terraarioon (joka, sattumoisin, on se sama vanha akvaario, jossa edellinen pienoisviidakkoni asusti) ja sen vanha koti jäi ylimääräiseksi. Rakensin siitä nyt pienen sademetsän koristamaan muuten kasvitonta makuuhuonetta - koska kyllähän kaikissa hyvissä makuuhuoneissa on oltava sademetsä.

Tässä artikkelissa käyn läpi terraarion rakennuksen vaiheet, käyttämäni tarvikkeet ja budjetin - josko joku lukijoista innostuisi itsekin rakennuspuuhiin.