sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Nostalgiaa

Korallibegonia (Begonia x corallina), tai paremmin tunnetulta nimeltään enkelinsiipi, kuuluu noihin nostalgisiin huonekasveihin, joita aina isoäitien ikkunoilla kasvoi. Juuri muualla sitä ei oikein tunnu näkevänkään nykyään. Omanikin olen aikoinaan saanut pistokkaana juuri mummiltani joskus yläasteikäisenä. Kyllä, olin jo silloin hurahtanut kasveihin. 

Begonia aconitifolia
(kuva Wikimedia Commons).
Enkelinsiipi on usean eri begonialajin välinen risteymä. Corallina-ryhmän risteytysten kantalajeiksi mainitaan muun muassa Begonia conchifolia sekä Begonia aconitifolia. Myös Begonia coccinean sanotaan olevan yksi ryhmän kantalajeista. Tarinan mukaan korallibegonian on jalostanut kalifornialainen Eva Kenworthy Gray vuonna 1926.


Begonia coccinea
(kuva Wikimedia Commons).
Begoniat ovat suuri sekä laajalti Aasian, Afrikan sekä Amerikan trooppisille ja subtrooppisille alueille levittäytynyt kasvisuku. Luonnonvaraisia begonioita tunnetaan yli 1500 lajia ja useat huonekasveina kasvatetut yksilöt ovat yhden tai useamman lajin risteymiä. Näistä muita tuttuja vanhanajan huonekasveja ovat esimerkiksi kuningasbegonia
 (Begonia rex -ryhmä) ja annansilmä (Begonia x cheimantha). Begonia-suvun "löysi" 1600-luvun loppupuolella ranskalainen kasvitieteilijämunkki Charles Plumier Haitin saarelta. Nimensä kasvisuku sai Plumierin apuna toimineen Santo Domingon kuvernöörin Michel Bégonin mukaan. 1800-luvun alussa ensimmäiset begoniat saapuivat Eurooppaan, jossa niistä tuli heti hyvin suosittuja. Koska eri begonialajit, jopa eri mantereilta kotoisin olevat, risteytyvät helposti keskenään, alkoi koristeellisten hybridien ja lajiryhmien risteyttäminenkin jo varhain.

Begonia conchifolia (kuva Flickr).
 Suomen vanhat maatiaiskantaa olevat korallibegoniat ovat todennäköisesti suurikokoista Luzerna-lajiketta, joka leikkaamattomana kasvaa helposti jopa parimetriseksi. Ainakin oman yksilöni toisinaan tuskastuttavan rehevä kasvu (sekä sen alkuperä isoäitini ikkunalla) voisi antaa olettaa, että se kuuluu myös tähän lajikkeeseen. Uudistankin kasvia säännöllisin väliajoin leikkaamalla liian pitkiksi venähtäneet latvat melko läheltä tyveä poikki ja istuttamalla samaan ruukkuun uudestaan. Pätkityistä tyvistä kasvaa uusia haaroja ja irti leikatut latvapistokkaatkin juurtuvat todella nopeasti. Näin kasvi mataloituu ja tuuheutuu. Enkelinsiivestä saa siis myös todella vaivattomasti uusia kasveja juurruttamalla latvapistokkaita. Ilmeisesti lisääminen onnistuisi hyvin myös pelkästä lehtiruodin palasesta, mutta ainakaan vielä ei ole itselläni ollut mitään tarvetta vielä enemmille enkelinsiiville, joten en ole kokeillut lehtipistokkaiden ottamista. Ehkä tänä keväänä voisi ihan kokeilun vuoksi uhrata yhden lehden lisäämiselle. 

Enkelinsiipi on helppo- hoitoinen ja kiitollinen hoidokki, joka viihtyy ihan tavallisessa turve- pohjaisessa kukka- mullassa. Se tarvitsee valoisan kasvupaikan, jotta sen lehtien väri säilyy. Hämärämmässä kasvupaikassa lehtien alapinnan punainen väri haalistuu, samoin talvisin valon vähetessä. Ainakin oma yksilöni on vaisumman näköinen talvella. Kastelu hoituu siten, että pintamulta saa kuivahtaa hieman kastelukertojen välissä, talvisin enemmän. Kesäisin, varsinkin valoisalla paikalla ja kasvun ollessa rehevimmillään, saattaa kasvi olla varsinainen juoppo, mutta muina aikoina se pärjää vähemmälläkin kastelulla ja sietää jopa ajoittaista kuivahtamista. Kastelen talvisin enkelinsiipeäni noin kerran viikossa merileväliuoksella samalla kertaa, kuin muitakin kasveja ja kasvukaudella kasvi saa nauttia joko nestemäisestä lannoitteesta tai kätevistä lannoitepuikoista. Koska kasvi kasvaa varsin isoksi, sen kasvua kannattaa hillitä pienellä ruukulla, sekä latvomalla pitkiksi venähtäneitä katvoja säännöllisin väliajoin.


Vaikka kasvin pääasiallinen koristearvo on kauniin vinolehtiset ja metallisen hopeapilkulliset, alta punaiset lehdet, tekee se myös somia kukkaterttuja aika ajoin. Yksittäiset vaaleanpunertavat kukat ovat nuppuvaiheessa melkoisesti sydämenmallisia ja avautuessaankin varsin viehättäviä. Enkelinsiiven kukinto ei ole niitä kaikkein pitkäikäisimpiä, mutta kasvi saattaa tehdä useampiakin kukkaterttuja samoihin aikoihin, yleensä aina yhden per latva. 

Korallibegonia "President Carnot"-lajikkeen kukinto Berliinin
kasvitieteellisessä puutarhassa (kuva Wikimedia Commons)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...