Siirry pääsisältöön

Polynesialaisten pyhä puu

Yleisimmin agaavekasveihin luokiteltava verililjapuu (Cordyline fruticosa) on monen sukunsa edustajan tapaan kiitollinen huonekasvi, vaikka se ei sieltä kaikkein helpoimmasta päästä olekaan, toisin kuin esimerkiksi traakkipuut, anopinkielet tai jukat. Luonnossa verililjapuu kasvaa noin neljän metrin korkuiseksi pieneksi puuksi, mutta jää tietysti huonekasvina tätä pienemmäksi. Turhan suureksi venähtänyttä verililjapuuta voi latvoa reunustraakkipuun tapaan.

Verililjapuu on alun perin kotoisin Kaakkois-Aasiasta, josta se on levinnyt jo varhain polynesialaisten mukana suureen osaan Oseaniaa viljelykasvina. Täysikasvuisen kasvin tärkkelyspitoista juurakkoa on käytetty  muun muassa ruokana, lääkkeenä sekä hawaijilaisen liköörin valmistukseen. Sen lehtiä on käytetty yleisimmin kattomateriaalina sekä ruokien säilytyskääreinä, mutta lehdistä on myös tehty lei-käätyjä ja niitä on käytetty 1900-luvun alussa surffilautojen päällysmateriaalina. Lehtien moniin käyttötarkoituksiin kuuluu myös hawaijilaisten hula-hameiden ja tongalaisten tanssihameiden raaka-aineena toimiminen! Aikoinaan Hawaijilla on uskottu verililjapuulla olevan suuria henkisiä voimia, ja sen lehdistä valmistettuja lei-käätyjä ovat saaneet käyttää vain papit ja suuren päälliköt. Vielä nykyäänkin monet hawaijilaiset istuttavat kasvin puutarhaansa tuomaan hyvää onnea. Ei siis mikään ihme, että näin suosittu ja monikäyttöinen kasvi on levinnyt suurimpaan osaan Tyynenmeren valtioita. 

Etualalla nuori verililjapuu ja taustalla kasvin lehdistä tehty katos
 Maui Nuin kasvitieteellisessä puutarhassa Hawaijilla (Wikimedia Commons).
Koristekasvina verililjapuusta on kehitetty monia erittäin koristeellisia lajikkeita, joiden lehdet vaihtelevat punaisen- ja vihreänvaaleankirjavista aina syvän viininpunaisiin. Myös lehtien muoto vaihtelee eri lajikkeiden välillä kapeansoikeasta melkein pyöreähköön muotoon asti. Verililjapuun luonnonmuodot kuitenkin ovat lähinnä vaatimattoman vihreitä.

Punavihreä verililjapuulajike Hawaijilla (Wikimedia Commons).
Punainen verililjapuulajike Hawaijilla (Wikimedia Commons).
Tärkeää verililjapuun hoidossa on huolehtia siitä, ettei kasvin kasvualusta pääse kuivahtamaan liikaa, sillä silloin sen lehdenkärjet ruskistuvat. Myös suora auringonpaiste polttaa lehdet helposti ruskeakärkisiksi. Kasvi viihtyy runsaassa hajavalossa suojassa suoralta auringonpaisteelta. Kirjavalehtiset verililjapuulajikkeet, kuten yleensä kaikki kirjavalehtiset kasvit, tarvitsevat hieman vihreitä kasveja valoisamman kasvuympäristön. Vihreälehtisemmät verililjapuulajikkeet selviävät myös hämärämmissä kasvuoloissa, mutta tällöin niiden kirjavat lehtikuviot eivät kehity normaalisti. Ravinnoksikin käytettävä kasvi on luonnollisesti on myrkytön ja siten lapsi- ja lemmikkiystävällinen. Trooppisena kasvina se viihtyy tasaisessa huoneenlämmössä läpi vuoden.

Aichiaca -lajikkeen kukintoa
(Wikimedia Commons).
Verililjapuu viihtyy tavallisessa turvepohjaisessa mullassa, johon kannattaa lisätä mukaan hieman orkideamultaa tai ruukkusoraa, jotta siitä tulee läpäisevämpää. Kasvin laaja juuristo tarvitsee ison ruukun. Kesällä kasvia kastellaan kerralla reippaasti ja huolehditaan siitä, ettei sen kasvualusta pääse kuivahtamaan pintamultaa syvemmälle. Aluslautasella ei kuitenkaan saa seistä vettä, eikä kasvualusta saa olla jatkuvasti läpimärkä, sillä muuten kasvin mehevä juuristo mätänee herkästi. Varsinkin talvisaikaan kasvin ollessa levossa sitä tulee kastella niukemmin. Tällöinkään se ei kuitenkaan saa täysin kuivua. Toisinaan verililjapuu voi huonekasvinakin kukkia pienin sinipunaisin kukin. Kasvin pääasiallinen koristearvo on kuitenkin kirjavissa lehdissä, ja ainakin omalla kohdallani kasvin kiehtovuutta lisää myös sen jännittävä historia erittäin monimuotoisena viljelykasvina. Kiitos siis Maijalle hienosta syntymäpäivälahjasta viime kerralla vuosia täyttäessäni. 


Kommentit

Lukijoiden suosikit

Mikä kasvia vaivaa? Osa 1, ripsiäiset

 Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä. Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Aloitetaan kutsumattomista vieraista, joita viime aikoina on Facebookin keskusteluryhmien puheenaiheista päätellen ollut liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi: ripsiäisistä.

Helppo hoito!

Reunustraakkipuu ( Dracaena marginata ) on helpoimpia huonekasveja, joita minulla koskaan on ollut viidakossani. Tämä kyseinen reunustraakki on kaveriltani hoidossa sillä aikaa, kun kyseinen henkilö viettää vaihto-oppilasvuottaan ulkomailla. Kasvilla on tällä hetkellä noin puolisen metriä korkeutta ja se on viihtynyt oikein hyvin muun joukon jatkona. Traakki ei tunnu olevan kovin nirso kasteluiden suhteen ja viihtyykin vielä puolivarjoisessa paikassa. Kuulemma siskollani vastaava kasvi asustaa hyvin hämärässä huoneessa ja viihtyy niinkin erinomaisesti, että tekee vielä parhaillaan useita sivuversoja. Hoidossani oleva reunustraakki. Puun kuvaaminen tuotti talvivalossa haasteita, ja se piti nostaa aivan ikkunan eteen, jotta valoa olisi edes auttavasti tarpeeksi.

Mikä kasvia vaivaa? Osa 2, lehtikirvat

Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä. Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Tässä osassa esiintyvät lehtikirvat, jotka tavallisesti ovat huonekasvien tihulaisista kaikkein helpoimmin torjuttavia ja biologialtaan niin mielenkiintoisia, että ne tuntuvat suorastaan sympaattisilta.