maanantai 25. huhtikuuta 2011

Prinssin keihäät


Ihastuin tässä viime syksynä jännittävään ja helppohoitoiseen huonekasviin, keihäsanopinkieleen (Sansevieria cylindrica). Ongelmana kasvin hankinnassa olivat kuitenkin sen saatavuus sekä hinta, sillä sitä ei kovin usein kaupoissa näkynyt, ja silloin kun näkyi, se oli poikkeuksetta melkoisen hintava. Niinpä bongatessani sen viimein Plantagenista sopuisaan hintaan, ostin kasvin kotiin saman tien. 

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Begonioiden oikukas kuningas

Kuningasbegoniat ovat silmiinpistävän kauniita ja niitä myydään usein ja halvalla. Niitä on kaupan sekä huonekasveiksi että kesäkukkasiksi ruukkuihin ja parvekelaatikoihin. Kaikenkirjavia muunnoksia tästä kasvista on niin paljon, että kahta samanlaista löytää harvoin: lehdet voivat olla liuskaisia tai liuskattomia, symmetrisiä tai vinoja, ja värejä löytyy hopeanvaaleasta pinkkiin, viininpunaiseen ja mustanvihreään kaikenlaisina yhdistelminä ja kuvioina. Mikä upea kasvi!

Varoituksen sana on silti paikallaan: tämä ei ole helppo hoidokki. Lukuisia huonekasveja esittelevässä Plants are the strangest people -blogissa juuri kuningabegonialla on kyseenalainen kunnia pitää vaikeusasteikossa kärkisijaa ja kuulua kirjoittajan ei koskaan enää -listalle.

Miksi siis ylipäätään esitellä moinen oikutteleva kuninkaallinen? Siitä voi kyllä saada hyvän ja kiitollisen hoidokin, kun ottaa huomioon sen omalaatuiset nirsoilun aiheet jo etukäteen.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Viidakon uusia tulokkaita

Viime aikoina olen tullut hankkineeksi tavallistakin enemmän uusia kasveja. Ajattelin hieman esitellä uutuuksiani täällä, jotta pääsette näkemään ennakkoon, millaisia lajiesittelyjä on vuorossa myöhemmin. Ainakin niistä lajeista siis, jotka selviävät hengissä kiitettävästi!

torstai 7. huhtikuuta 2011

Seikkailua nimiviidakossa

Pelastin jokin aika sitten Prisman huonekasviosastolta alelaarista hurjan soman maijan itselleni. Kasvi oli ostohetkellä aika surkean näköinen, mutta piristyi todella nopeasti päästyään uuteen ruukkuun ja saatuaan vettä ja valoa. Nyt kasvi on kasvatellut innokkaana jo useita lehtiä yhä uusien lehtirullien työntyessä mullasta. Öisin kasvi "nukkuu" somasti lehdet supussa. Omalla maijallani on todella näyttävät lehdet: päältä vaaleanvihreät tummanvihreillä reunuksilla ja alta maijojen tapaan tummanvioletit. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...