maanantai 23. toukokuuta 2011

Huonekasvien sukupuu 1, itiökasvit

Vaikka sitä harvemmin tulee ajatelleeksi, kaikilla huonekasveilla on villejä lajitovereita, jotka kasvavat luonnossa jossakin päin maailmaa. Ne ovat kehittyneet toisista lajeista ja sopeutuneet kotiseutujensa olosuhteisiin vuosimiljoonien saatossa. Tosiasiassa huonekasveina pidetään melkoisen edustavaa valikoimaa kasvien sukupuun eri oksilta: niiden monimuotoisuus ja biologian mielenkiintoisuus on hämmästyttävää, vaikka niitä harmillisen usein arvioidaankin vain ulkoisen koreuden perusteella.

Minulle avain elävien olentojen ymmärtämiseen on niiden alkuperän ymmärtäminen. Mistä huonekasvit ovat tulleet, milloin ja miksi? Kuinka ne ovat muuttuneet aikojen saatossa? Mitä sukua ne ovat toisilleen? Näiden kysymysten ja vastausten viidakossa samoilemme nyt alkavassa artikkelisarjassa.

 Kaikkein luontevinta on aloittaa alusta. Siispä lähdetään liikkeelle aivan ensimmäisistä kasveista ja niistä muinaisista elävistä fossiileista, joita kasviharrastajien olohuoneista löytyy.


Näissä artikkeleissa kladistiikkaan perustuva kasvien luokittelu ja sukupuut ovat tärkeässä osassa. Mikäli artikkeli tuntuu vaikeasti luettavalta tai sukupuiden tulkinta hankalalta, toiseen blogiin kirjoittamani johdatus kladistiikkaan auttaa.

Kirjoitin kasvien alkuperästä ja ensimmäisistä jo aiemmin, joten käyn aiheen nyt läpi vain aivan lyhyesti. Kasvien läheisimpiä sukulaisia ovat viherlevät, joista ne ilmeisesti kehittyivät ja siirtyivät maalle ordovikikaudella yli 450 miljoonaa vuotta sitten. Ainakin niihin aikoihin fossiiliaineistoon ilmestyvät ensimmäiset kasvien tuottamiksi tunnistettavat itiöt. Voi kuitenkin olla, että kasvit ovat olleet olemassa jo paljon pidempään: joidenkin molekyylikellotutkimusten mukaan ne eriytyivät leväsukulaisistaan yli 700 miljoonaa vuotta sitten!

Kasvien sukupuun päähaarojen selvittäminen on vaikeampaa kuin voisi luulla. Menetelmiä on useita. Fossiilisten kasvien analysointi, nykykasvien rakenteen vertailu ja moderni genetiikka ovat kaikki tehokkaita työkaluja, mutta niiden käyttö on hyvin vanhojen ryhmien tapauksessa kimuranttia: vanhat erot ovat peittyneet uusiin kuin betoniseinä, johon on kirjoitettu niin paljon päällekkäisiä graffiteja, että alimmista on mahdoton saada selvää.

Päällisin puolin kasvit on helppo jakaa kolmeen ryhmään. Vanhanaikaisimpana voisi pitää sammalia: niillä ei ole varsinaisia juuria eikä lehtiä, ja niiltä puuttuu myös vettä kuljettava johtosolukko. Niinpä sammalet pysyvät väkisinkin pienikokoisina, ja vaikka ne pysyvätkin elossa vaikka missä, ne voivat kasvaa vain melko kosteissa oloissa. Seuraavaksi monimutkaisuuden asteeksi voisi kutsua sanikkaisia. Niillä on johtosolukko ja selvästi erottuvat juuret, varret ja lehdet, mutta ne lisääntyvät sammalten tapaan itiöillä. Viimeinen porukka ovat sitten siemenkasvit, jotka nimensä mukaisesti lisääntyvät siementen avulla.

Sen verran tiedetään varmasti, että siemenkasvit - koppisiemeniset ja paljassiemeniset - ovat läheistä sukua keskenään. Itiökasvien keskinäiset sukulaisuussuhteet ovat vielä perin epävarmat, mutta tässä on tämänhetkinen näkemys asiasta:

Sammalet pitävät sitkeästi salaisuutensa: niiden keskinäisistä sukulaisuussuhteista ei tiedetä juuri mitään. Niiden tiedetään olevan ikivanhoja ryhmiä, mutta koska ne ovat pieniä ja pehmeitä, niistä on hyvin vähän fossiileja. Huonekasviharrastajalle ne ovat kuitenkin jokseenkin yhdentekeviä: rahkasammalet ovat tuttuja suokasvien kasvualustana ja jotkin pienet trooppiset lajit suokasvien ruukkujen alivuokralaisina, mutta sammalia harvemmin varta vasten kasvatetaan. Akvaarioharrastuksen piirissä sen sijaan erilaiset sammalet ovat haluttuja ja kauniita hoidokkeja. Niistä ricciat eli hankasammalet kuuluvat maksasammaliin, kun taas kestävyydestään tunnettu jaavansammal on aito sammal ja läheistä sukua esimerkiksi suomalaisten metsänpohjien sulkasammalille.

Sammalet ja sanikkaiset hallitsivat maailmaa ensimmäiset vuosimiljoonat sen jälkeen, kun kuiva maa vihertyi siluurikauden lopulla reilut 420 miljoonaa vuotta sitten. Sanikkaisiin kuuluvat mähkät (700 lajia) ja liekokasvit (400), saniaiset (12 000) ja kortteet (25). Sanikkaiset ei ole oikeastaan todellinen ryhmä, sillä saniaiset ja kortteet ovat läheisempää sukua siemenkasveille kuin vaikkapa mähkille.

Sanikkaisten valtakaudella ne olivat hyvin monimuotoisia ja kasvoivat kaikenlaisissa ympäristöissä. Joukossa oli myös suuria puita, kuten 30-metrinen Calamites-korte ja lukuisat erilaiset puusaniaiset. Samoihin aikoihin, kun ensimmäiset hyönteiset, tuhatjalkaiset ja varsieväkalat hiipivät maalle, maapallon rannikkoja peittivät jo massiiviset trooppiset suometsät, joissa kasvoi ainoastaan itiökasveja.
Sanikkaispuita.

Alkeisvarsikko ja nuori saniainen.
Permikaudella, vajaat 300 miljoonaa vuotta sitten, itiökasveille kehittyi haastaja: siementen avulla lisääntyvät kasvit. Siinä missä sanikkaisilla on pedoille ja kuivuudelle herkkä alkeisvarsikkovaihe ennen varsinaisen kasvin syntyä, siemenkasveilla vahvat, uudet taimet kasvavat suoraan kovakuorisista siemenistä. Ensin paljassiemeniset ja myöhemmin kukkakasvit syrjäyttivätkin sanikkaiset yhä pahemmin. Nykyään niitä esiintyy enimmäkseen sellaisissa ympäristöissä, joihin ne kulta-aikanaan devoni- ja kivihiilikausilla ehtivät erikoistua: kosteilla, vähäravinteisilla paikoilla. Ehkäpä niillä on edelleen siellä kotikenttäetu. Niinpä kortteet ja mähkät elävät kosteilla metsänpohjilla ja soilla. Liekokasveja voi löytää myös metsänpohjalta tai litofyytteinä kivien pinnoilla kasvavina, ja niille lähisukuiset kummalliset lahnaruohokasvit ovat lampien, virtojen ja rantojen asukkeja.

Saniaisten kasvupaikkavalikoima on laajempi: niitä voi tavata kosteiden metsien ja soiden lisäksi kivien ja kallioiden pinnoilta, puiden rungoilta, kelluskasveina veden pinnalta tai uposkasveina pohjalta. Saniaiset näyttävät säilyttäneen edun myös siinä, että ne sopeutuvat kaikenlaisiin katastrofeihin paremmin kuin useimmat siemenkasvit. Esimerkiksi liitukauden lopulla tapahtuneen, dinosaurusten tuhoksi koituneen meteori-iskun jälkeisissä kerrostumissa on valtavasti saniaisten itiöitä. Vasta muutamien vuosituhansien päästä kukkakasvit toipuivat tarpeeksi vallatakseen asemansa takaisin.

Keltamähkä
Muutamia mähkälajeja näkee kaupan huonekasveiksi, mutta ylivoimaisesti niitä yleisempiä ovat saniaiset. Suurin osa nykyään elävistä saniaisista ei ole oikeastaan kovinkaan muinaisia kasveja, sillä saniaisissa tapahtui nopeita muutoksia liitukaudella alle sata miljoonaa vuotta sitten. Kasvien mittapuulla tämä on aika äskettäin. Suurin osa nykyisistä ryhmistä syntyi näihin aikoihin. Suuri saniaislajiston vaihtuminen sijoittuu samoihin aikoihin kukkakasvien maailmanvalloituksen kanssa, joten on aivan mahdollista, että saniaisten muutos oli sopeutumista uuteen haastajaan.
Saniaisten sukupuu (suurenee klikkaamalla) kertoo, että tutuista huonekasveista useimmat ovat varsin tuoreita tulokkaita. Imarteet, raunioiset, sulkasaniaiset, hirvensarvisaniaiset, adiantumit, pelleat ja siipisanikat löytyvät kaikki vasta liitukaudella haarautuneista kehityslinjoista. Puusaniaiset ovat huonekasveina vähemmän tuttuja, koska ne ovat usein hyvin herkkiä ja vaativia, mutta luontodokumenteissa ja kasvitieteellisissä puutarhoissa niitä näkee usein. Kuin suoraan miljoonien vuosien takaa loikanneita saniaismetsiä on esimerkiksi Brasilian kakkoisrannikolla, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.
Dicksonia antarctica -puusaniaisia Australiassa, Wikipedia.
Salviniales-ryhmän saniaisiin kuuluvat salvinia eli kellussaniainen ja apilasaniainen, jotka ovat trooppisina vesisaniaisina tuttuja akvaarioharrastajalle, mutta huonekasvien parissa puuhastelevalle eivät niinkään. Apilasaniaiset (Marsilea-suku) ovat sikäli omalaatuisia, ettei niitä äkkiseltään tunnistaisi saniaisiksi ensinkään. Nimensä mukaisesti ne tuovat mieleen nelilehtisen apilan tai käenkaalin.

Marsilea villosa, Wikipedia.

Marattiopsida-ryhmän kasvit eivät muistuta juurikaan saniaista, vaan pikemminkin tuovat mieleen angervon tai muun parilehdykkäisen pensaan. Niidenkin joukossa olisi varmasti mielenkiintoisia huonekasveja, mutta jostain syystä ne eivät ole asemaansa harrastuksen piirissä vakiinnuttaneet. Marattiopsida-saniaiset olivat hyvin monimuotoisia ennen kukkakasvien aikaa. Nyttemmin ne eivät ole yhtä yleisiä, vaikka lajeja on edelleen muutamia satoja.

Angiospermis evecta -saniainen, Wikipedia.

Seuraavassa osassa siirrytään dinosaurusten aikakaudella maailmaa hallinneisiin kasveihin, paljassiemenisiin. Nykyään niistä elävät muun muassa havupuut, neidonhiuspuu ja käpypalmut, ja joukossa on mielenkiintoisia ja kiehtovia huonekasveja ja eräitä maailman vanhimmista kasveista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...