Siirry pääsisältöön

Mustaa kultaa kukkaruukussa

Coffea arabica eli arabiankahvi on se laji, josta suomalaisten rakastama kofeiinijuoma on peräisin. Se on kaunis trooppinen pensas, joka sopii erinomaisesti huonekasviksikin. Tämän pitkäikäisen ja helppohoitoisen kasvin saa omakseen pikkurahalla, ja sitä näkee kaupan varsin usein. Saattaapa kärsivällinen puutarhuri päästä maistamaan omista pavuista paahdettua kahviakin.

Alun perin arabiankahvi on kotoisin Jemenin, Etiopian ja Sudanin kosteilta vuoristoseuduilta. Siellä se kasvaa vuoristometsän aluskerroksessa pensaana tai pienenä puuna. Tarina kertoo, että kasvin erikoiset ominaisuudet huomattiin ensimmäisen kerran, kun lehtiä ja marjoja syöneet vuohet alkoivat käyttäytyä kummallisesti. Oli keksinnön alkuperä mikä hyvänsä, se on vanha: kahvia on viljelty Arabian niemimaalla jo yli tuhat vuotta.

Nykyään kahvia viljellään lämpimillä ja kosteilla seuduilla kautta maailman: ylivoimaisesti tärkein kahvintuottajamaa on Brasilia 2,5 miljoonan tonnin vuosituotannolla. Arabiankahvi kattaa suurimman maailman kahvintuotannosta. Kestävämpi ja enemmän kofeiinia sisältävä Coffea canephora on jäänyt vähemmistöön, koska ei kuulemma maistu hyvältä. Omasta mielestänihän kahvi maistuu jo lähtökohtaisesti kauhealta, joten tämä ärhäkämmänmakuinen kahvi lienee sitten todella kammottavaa. Myös jokusta muuta Coffea-suvun lajia viljellään pienissä määrin, mutta C. arabica on ainoa, jota olen nähnyt kaupan huonekasviksi.

Vanha kasvikirjan kuva, Wikipedia
Tuoksuvien valkeiden kukkien ja kiiltävän vihreiden, aaltolaitaisten lehtien perusteella ei ole yllätys, että kahvit ovat sukua gardenioille. Odottamattomampaa on, että ne kuuluvat matarakasvien (Rubiaceae) massiiviseen heimoon, jonka noin 13 000 lajin joukossa ovat myös kotimaiset matarat.

Useimmin huonekasviksi myytävät arabiankahvit ovat siementaimien nippuja, joissa samassa ruukussa on kymmenkunta kasvia. Näin pienistäkin kasveista muodostuu kaunis pensas, mutta ajan mittaan kilpailu alkaa haitata niiden kasvua ja pienimmät jäävät jalkoihin. Ostettu taimirypäs kannattaakin jakaa pienempiin osiin ennen kuin kasvien juuret ovat liian tiukasti toisiinsa kietoutuneina.

Kotiseuduillaan kahvipensas kasvaa ravinteikkaassa ja happamassa, usein vulkaanisessa maaperässä. Huonekasvinakin se arvostaa runsasta lannoitusta ja hapanta, turve- tai rahkasammalpitoista kasvualustaa. Ei se tavallisesta kukkamullastakaan pahastu, kunhan alusta ei ole kovin kalkkipitoinen tai tukkeudu liian helposti. Vettä se kaipaa runsaasti etenkin kesäisin: lämpimällä ja aurinkoisella paikalla vettä voi joutua lisäilemään päivittäinkin. Liikaa kuivahtanut kahvi alkaa riiputtaa lehtiään surkeasti, mutta toipuu kyllä nopeasti, kun se kastellaan. Talvisin se kaipaa vähemmän vettä, mutta ihan kokonaan kahvin ei kannata koskaan antaa kuivua.

Annoin aikoinaan kahvipensaan lahjaksi fiksummalle puoliskolleni, joka näyttää kouluttaneen sen pärjäämään huomattavasti vähemmällä vedellä kuin useimmat ohjeet antavat ymmärtää. Alkujaan noin tusinasta taimesta neljä pienintä ja säälittävintä on siirretty omaan ruukkuunsa, ja muutama isompien varjoon jäänyt on kuollut, mutta komeita pensaita molemmista on kasvanut, vaikka ovatkin olleet miehen hoivissa (tai ehkä juuri siksi).

Kahvi ulkoilee kesällä.
Muiden trooppisten kasvien tapaan arabiankahvi arvostaa runsasta valoa ja korkeaa ilmankosteutta. Aivan kuumimmasta paahteesta se ei pidä, joten eteläparveke voi olla kahville väärä paikka. Eteläikkunan sisäpuolella se sen sijaan kyllä viihtyy. Kesän lämpimiksi viikoiksi kahvin voi hyvin viedä ulos vaikkapa lännen tai idän puoleiselle terassille tai parvekkeelle.

Talviaikaan kahvi kärsii valon puutteesta ja saattaa siksi pudottaa alimpia lehtiään, mutta se pärjää kyllä ikkunalla (todistetusti jopa pohjoisikkunalla) ilman lisävalaistusta. Kuiva ilma saattaa sen sijaan olla ongelma, ja siksi pensasta kannattaakin suihkutella tiuhaan tahtiin etenkin pakkasten aikaan. Jos kahvin lehtien kärjet ruskettuvat, on syynä liian kuiva ilma.

Kuivan ilman ruskettama lehti.
Luonnonoloissa arabiankahvi voi kasvaa yli kymmenmetriseksi pikkupuuksi, ja huonekasvinakin se on melkoisen voimakaskasvuinen. Onneksi sitä voi leikellä varsin huoletta. Leikkaaminen paitsi hidastaa korkeuskasvua, myös tekee kasvista tuuheamman ja näyttävämmän. Nopeakasvuisena kahvi kaipaa suurempaa ruukkua säännöllisin väliajoin. Parasta olisi tehdä ruukunvaihto joka kevät, mieluiten huhtikuussa.

Aikuiseksi ehtinyt arabiankahvi voi huonekasvinakin kukkia, mutta aikaisintaan nelivuotiaana. Se tekee kesällä kauniita, valkoisia, jasmiinintuoksuisia kukkia, jotka ovat itsepölyttyviä. Niitä seuraavat punaisiksi kypsyvät marjat, joiden kypsyminen kestää peräti yhdeksän kuukautta. Kunkin marjan sisällä on kaksi siementä, "kahvipapua". Pavut voi kotikonsteinkin paahtaa uunissa ja sitten jauhaa, joskaan tuloksena olevan kahvin mausta ei ole takeita. Odottelen mielenkiinnolla, kuinka käy kun oma pensaamme joskus keksii kukkia. Nyt sillä on ikää kaksi vuotta, joten parin vuoden päästä voisi jo kukintaakin odotella.
Arabiankahvi täydessä kukassa brasilialaisella viljelmällä, Wikipedia.

Marjoja, Wikipediasta.
Kahvin kasvatus siemenestä on mahdollista, mutta Suomen oloissa perin hankalaa, koska siementen täytyy olla hyvin tuoreita ja mieluusti vielä hedelmälihan sisällä itääkseen. Myös pistokkaiden juurruttamisen kerrotaan olevan vaikeaa. Onneksi taimia on kuitenkin helposti saatavilla!

Kommentit

Lukijoiden suosikit

Mikä kasvia vaivaa? Osa 1, ripsiäiset

Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä.

Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Aloitetaan kutsumattomista vieraista, joita viime aikoina on Facebookin keskusteluryhmien puheenaiheista päätellen ollut liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi: ripsiäisistä.

Maailman helpoin orkidea?

Onnistuttuani tappamaan useammankin perhoskämmekän, suhtauduin vuosikausia orkideoihin suurella varauksella. Ihailin niitä kaupan hyllyssä, mutten koskaan uskaltanut koettaa onneani niiden hoidossa, vaikka kokemusta monenlaisista huonekasveista muuten alkoikin kertyä. Reilu vuosi sitten vihdoin törmäsin orkideaan, jonka ostamista en voinut vastustaa, ja joka yllättäen osoittautui suunnilleen niin idioottivarmaksi hoidokiksi kuin huonekasvi ylipäätään voi olla. Se oli ludisia (Ludisia discolor).

Tee-se-itse: sademetsä makuuhuoneessa

Kirjoitin aiemmin kasviterraariosta, jonka vuosia sitten rakensin vanhaan akvaarioon. Mainitsin silloin, että jos olisin tekemässä samaa paremmalla ajalla ja suuremmalla budjetilla, tekisin muutamia asioita toisin. Tänä kesänä siihen vihdoin tarjoutui tilaisuus.

Leopardigekkomme Napsu muutti keväällä tilavampaan terraarioon (joka, sattumoisin, on se sama vanha akvaario, jossa edellinen pienoisviidakkoni asusti) ja sen vanha koti jäi ylimääräiseksi. Rakensin siitä nyt pienen sademetsän koristamaan muuten kasvitonta makuuhuonetta - koska kyllähän kaikissa hyvissä makuuhuoneissa on oltava sademetsä.

Tässä artikkelissa käyn läpi terraarion rakennuksen vaiheet, käyttämäni tarvikkeet ja budjetin - josko joku lukijoista innostuisi itsekin rakennuspuuhiin.