Viidakkokirjeet

Kirjoitin aiemmin täällä Viidakkokirjeissä ensikosketuksestani kämmeköihin. Nyt, reilun vuoden päästä ensimmäisen perhoskämmekän kotiintulon jälkeen, on kämmekkäinnostukseni kasvanut huomattavasti ja yhden orkidean sijaan minulla on niitä jo ikkunallinen. Niinpä päätin testata Biolanin orkideakasvualustaa, kun sellainen sopivasti sattui vastaan. 

Viidakkokirjeiden naistenpäivän kilpailu poiki monta hyvää tarinaa, ja voittajan valinta oli vaikea. Parhaaksi valitsimme lopulta Sannin tarinan kylpyhuoneen peikonlehdestä:

Arvoisat lukijat!
Näin naistenpäivän kunniaksi ajattelimme järjestää Viidakkokirjeissä kilpailun. Kilpailussa te, lukijamme, pääsette vuorostanne ääneen ja kertomaan mieleenpainuvimpia onnistumisia tai kammottavimpia epäinnistumisia huonekasvi- harrastuksenne parissa. Kilpailun palkintoina arvomme osallistujien kesken huonekasvien pistokkaita, jotka voittajat pääsevät laajoista kokoelmistamme valitsemaan.

Laikkuvehkat (Aglaonema) ovat huonekasveista sitkeimpien joukossa, ja etenkin viime vuosina niistä on tullut saataville hämmentävä lehtimuotojen, värien ja kuvioiden kirjo.

Laikkuvehka sietää uskomattoman määrän kaltoinkohtelua näyttämättä kärsivältä, minkä vuoksi se onkin tavallinen näky toimistoissa ja laitoksissa. Se tuo mieleen vanhojen satujen kiltit tytöt, jotka tekivät kaiken mitä käskettiin, eivätkä koskaan vihastuneet, saivatpa osakseen kuinka paljon sortoa hyvänsä.

Luin hiljattain Anu Rannan kirjan Hienohelma ja vanhapoika - Rakkaat huonekasvit (Otava 2010). Kirjassa esitellään huonekasveja, joita jo isoisoäidit aikoinaan kasvattivat ikkunalaudallaan. Mukana on niin nykysuosikkeja, kuten rönsylilja, saintpaulia ja kodinonni, kuin jo vähän unohtuneitakin huonekasveja. Näitä ikkunalaudoilla harvinaistuneita ihanuuksia ovat muun muassa kärsimyspassio, oleanteri sekä syklaami. Eräs suurimpia syitä näiden ihastuttavien hoidokkien katoamiselle on viileiden ja valoisien talvehtimistilojen, kuten entisaikojen porstuoiden ja salien häviäminen.