Viulunsoittaja katolla

Lyyraviikuna (kuva Wikimedia Commons).

Suuret, kauniin viulunmuotoiset tumman vihreät lehdet näyttävine lehtisuonineen, puumainen kasvutapa ja kohtuullisen vaatimaton valontarve. Pieneksi puuksi kasvava lyyraviikuna (Ficus lyrata) sopii kodin katseenvangitsijaksi. 

Viikunoiden laajasta suvusta useampikin soveltuu erinomaisesti huonekasviksi. Mulperikasvien heimoon kuuluvan kasvisuvun yli 800 lajin joukosta löytyy pensaita, puita ja köynnöstäviä liaaneja. Viikunat kasvavat luonnonvaraisina trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla ja useimmat lajit ovat kotoisin Itä-Aasian trooppisilta alueilta. Lyyraviikuna tekee poikkeuksen tähän. Sen luontainen kasvualue löytyy Länsi-Afrikasta, Kamerunin länsiosista Sierra Leoneen ulottuvalta alueelta.

Isäntäkasviaan kuristava viikuna
(kuva Wikimedia Commons).

Luonnossa lyyraviikuna kasvaa trooppisessa sademetsässä, usein taimivaiheessaan epifyyttinä jonkin toisen puun oksanhaarassa. Ajan myötä se sitten kasvattaa banianiviikunan (Ficus benghaliensis) tavoin isäntäkasvinsa ympärille maahan asti ulottuvia juuria. Lopulta tällä tavoin saarretuksi tullut isäntäpuu usein kuolee pois, jättäen jäljelle mielenkiintoisen verkkokuvioisen juuriston omaavan viikunapuun. Joskus tällä tavoin kasvanut epifyyttiviikuna voi kasvattaa juuristostaan kokonaisen pienen metsikön. Raunioituneilla aasialaistemppeleillä on usein kukoistavia viikunakasvustoja, jotka koristavat temppelialueen murenevia rakennuksia ja patsaita omilla juuriverkostoillaan.

Viikunapuun koristama muinainen kivimuurin portti (kuva Wikimedia Commons).

Lyyraviikuna viihtyy parhaiten hajavalossa tai puolivarjoisassa paikassa. Liika auringonpaahde ei ole sille hyväksi ja voi aiheuttaa lehtivioituksia, mutta valonpuute taas hidastaa kasvin kasvua. Parhaita kasvupaikkoja ovat väli-ilmansuuntien tai itäikkunan edustat. Talviauringosta kasvi ei meidän pohjoisessa ympäristössämme juuri hetkahda, joten talveksi lyyraviikunan voi hyvin siirtää valoisampaankin ympäristöön. Kookkaat ja jäykät lehdet keräävät pölyä, joten niiden säännöllinen sumuttaminen ja pyyhkiminen aika ajoin nihkeällä liinalla takaavat kasvin valonsaannin.

Hidaskasvuisena huonekasvina lyyraviikunan ei tarvitse ihan heti pelätä vievän liikaa tilaa. Vuosien mittaan kasvi kuitenkin kasvaa huoneoloissakin pieneksi puuksi, joskaan ei saavuta luonnollista reilun kymmenen metrin korkeuttaan. Vanhemmiten kasvista voi tulla hontelo, mutta latvominen ei aina saa sitä haaroittumaan. Parasta onkin rajoittaa kasvin kokoa pitämällä sitä suhteellisen pienessä ruukussa ja tarvittaessa uusimalla sitä latvapistokkaista. Vanhemmat lyyraviikunat saattavat joskus viihtyessään tehdä vihreitä hedelmiä.

Lyyraviikunan koristeellisen muotoinen lehti ja kokonaisia
sekä halkaistu viikuna (kuva Wikimedia Commons).

Kasvualustaksi lyyraviikuna kelpuuttaa tavalliset kukkamullat ja turvepohjaiset sekoitukset. Nuorille kasveille kasvualustan voi vaihtaa keväisin, vanhemmiten kasville voi suorittaa pintamullan vaihdon ja vaihtaa koko kasvualustaa harvemmin. Kastelun suhteen lyyraviikuna on kohtuullisen janoinen kasvi, jonka kasvualustaa ei kannata päästää kuivumaan liikaa. Kasvi viihtyy siis tasaisen kosteassa, ja pintamullan kuivahdettua onkin jo seuraavan kastelun aika. Talvella kastelua on syytä kuitenkin vähentää kasvin ollessa lepotilassa. Silloinkaan kasvualusta ei kuitenkaan saa päästä rutikuivaksi. Merileväuutetta voi lisätä kasteluveteen etenkin talviaikaan. Kesällä puolestaan kasvia voi lannoittaa 2-3 viikon välein.

Lämpimillä seuduilla, kuten tässä Floridassa, lyyraviikunaa
kasvatetaan usein näyttävänä pihapuuna (kuva Wikimedia Commons).

Hyvin hoidettuna lyyraviikunasta saa pitkäikäisen ja kauniin huonekasvin, joka sopii sekä erinomaiseksi taustaksi pienemmille huonekasveille, että etuoikeutetuksi ainokaiseksi minimalistisempaan kotiin.