Siirry pääsisältöön

Sosiaalinen kukka

Täplikki (Ledenbouria socialis) on kaunis pikku sipulikasvi, jolla on persoonalliset tavat. Nykyään sitä näkee harvakseltaan kaupan, ja silloinkin yleensä nimettömänä osana mehikasvimiksejä. Aiemmin se on nauttinut suurempaa suosiota, ja vanhoista huonekasvikirjoista kasvin saattaakin bongata sinililjan tai huonesinililjan nimellä (mitä sinistä täplikissä on, ei ole vielä minulle selvinnyt).


Villinä täplikki kasvaa Etelä-Afrikassa, Kapmaalla. Seutu on tunnettua erikoisesta kasvillisuudestaan, jonka kaltaista ei tavata missään muualla. Tutuista huonekasveista sieltä ovat kotoisin myös muun muassa rönsylilja, rahapuu, kliivia, kapmaankihokki sekä koko joukko tyräkkejä ja aaloeita. Varsinainen kasvien ystävän taivas. Pacific Bulb Societyn mukaan täplikki kasvaa siellä ikivihreiden metsien aluskasvillisuudessa.

Pikkusipuleita.
Täplikki, kuten useimmat muutkin eteläafrikkalaiset toverinsa, on varsin mutkaton hoidokki, joskin sen tekemiset tuntuvat välillä ihan henkimaailman hommilta. Välillä kasvi pudottelee lehtiään, välillä kasvattaa tuuhean nipun uusia. Välillä se ei tee yhtikäs mitään vuoteen tai kahteenkaan, sitten kasvattaa näköjään silmänräpäyksessä puolen tusinaa sivusipulia, joiden kanssa se sitten kyyköttää ringissä kuin kokoustaen.

Voihan olla, että luonnonvalossa pidetty täplikki tekisi näitä asioita ainakin jotenkuten järkevässä vuosirytmissä. Omani kun saa akvaariolampun alla keinovaloa ympäri vuoden.

Kirjatiedon perusteella täplikki kukkii kevättalvisin, kunhan se on ensin saanut viettää hieman talvilepoa. Talvilevon aikana kasvi pudottaa ainakin osan lehdistään ja sen kastelua vähennetään. Jos mahdollista, se kannattaa viedä talveksi vähän viileämpään tilaan, ja väitetäänpä sen kestävän pientä pakkastakin. Kukat sinänsä eivät välttämättä ole ihan vaivan arvoiset, sillä ne ovat hyvin pieniä, vihertäviä kelloja.
Täplikin kukat ovat sieviä, mutta hyvin pieniä.

Täplikin olennaisimmat vaatimukset ovat kohtuullisen runsas valo, läpäisevä kasvualusta ja hillitty kastelu. Aivan suora auringonpaahde saattaa olla jo liikaa, mutta eteläikkunalla muiden kasvien varjossa, itä- tai länsi-ikkunalla se viihtyy hyvin. Kokeilin omalle kasvilleni kasvualustaksi ensin reilusti hiekansekaista multaa, samansuuntaista kuin olisin sekoittanut kaktukselle, mutta siinä oli ilmeisesti jotakin vikana, koska sipulit eivät suostuneet juurtumaan ja uhkasivat vähitellen kuolla. Ruukkusoralla salaojitetussa aivan tavallisessa viherkasvimullassa se on sen sijaan tuntunut viihtyvän mainiosti.

Täplikin kastelulle en ole muutaman vuoden kokemuksellakaan oikein löytänyt ihanteellista rytmiä, koska kasvi ei tunnu reagoivan mihinkään kovin loogisesti. Eipä se ole kuollutkaan, joten epämääräinen "lorautan vähän vettä kun muistan" -järjestelmäni tuntuu toimivan ainakin kelvollisesti. Joka tapauksessa liika vesi on pahempi kuin liian vähäinen: kasvin voi antaa kuivahtaa kunnolla ennen seuraavaa kastelua.

Kaikenlaista kaltoinkohtelua täplikki kestää huomattavia määriä. Sipulit todistettavasti selviävät jopa matkasta postin hoivissa pelkässä kirjekuoressa! Plants are the strangest people -blogista löysin tarinan täplikistä, joka on elänyt yli sata vuotta kuuden eri sukupolven hoivissa ja selvinnyt muun muassa kastelun unohtumisesta kolmeksi kuukaudeksi. Tätä kukkaa ei ihan vähällä tapeta.

Afrikan eteläkärki alkaa olla niin kaukana Päiväntasaajan eteläpuolella, että ilmasto alkaa uudelleen lähestyä Välimeren säitä. Niinpä täplikki ei ole kovin ronkeli lämpötilankaan suhteen, vaan sietää jopa pikkupakkasta. Yhdysvaltojen eteläisemmissä osissa sitä kasvatetaankin puutarhakasvina. Suomessa täplikin voi huoletta viedä kesäksi ulos, ja se näyttää nauttivan olostaan. Samalla se saa kätevästi vuosittaisen talvileponsakin, jos sen antaa olla ulkoilmassa ensimmäisiin pakkasiin saakka.

Täplikin lisääminen on niin helppoa, että siitä tuntuu hölmöltä edes kirjoittaa. Nyhdä vain sipuli ylös ruukusta, irrota siihen kiinnittyneet pikkusipulit ja istuta ne omilleen. Tämä toimenpide kannattaakin tehdä silloin tällöin, koska jostakin syystä emokasvi alkaa poikastensa keskellä kasvaa pitkäksi, honteloksi rimpulaksi. Sipuleita ei saa upottaa kokonaan multaan, vaan vähintään puoli sipulia on hyvä jättää näkyville.

Täplikin vihreä versio.
Maailmalla täplikistä on olemassa kauniita raidallisia versioita, mutta Suomessa en ole nähnyt kuin perinteisen täplikkäitä muunnoksia. Niitä on kahta väriä: toinen on vaalean hopeanvihreä tummemman vihreillä täplillä, toinen, nimeltään "Violacea", voimakkaamman hopeansävyinen purppuranpunaisilla sipuleilla ja lehtien alapinnoilla. Kasvatan parhaillaan molempia samassa laakeassa ruukussa, enkä ole huomannut niiden vaatimuksissa olevan mitään eroa. Molempia ilmeisesti esiintyy luonnossa, ja ne kuvattiin alun perin eri lajeiksi: vihreä muunnos on alkuperäinen L. socialis, kun taas purppuransävyinen muunnos tunnettiin aikoinaan nimellä L. violacea.

Kommentit

Lukijoiden suosikit

Vaatimaton pienoisbromelia

Piilokukat ( Cryptanthus ) ovat enimmäkseen Brasiliassa kasvavia ananaskasveja, jotka ylhäältä käsin näyttävät hauskasti tähdiltä. Juuri muuta yleistä niistä ei voikaan sanoa: noin puolensadan lajin joukkoon mahtuu suuria ja pieniä kasveja, kivikoiden, metsänpohjan ja jopa suolaisten marskimaiden asukkeja, ruskean-, vihreän-, harmaan- ja valkoisenkirjavia lehtiä. Huonekasviksi useimmin tarjolla oleva laji lienee viirupiilokukka ( C. bivittatus ). Se on pieni ja sievä laji, jonka lehdet eivät kasva juuri kymmentä senttiä pidemmiksi, ja ovat kasvin nimen mukaisesti punertavajuovaiset. Viirupiilokukkia näkee aika ajoin kaupan pienten mehikasvien joukossa, sillä niitä ne päällisin puolin hieman muistuttavat, vaikka elintavoiltaan ovatkin aivan erilaisia.

Mikä kasvia vaivaa? Osa 1, ripsiäiset

 Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä. Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Aloitetaan kutsumattomista vieraista, joita viime aikoina on Facebookin keskusteluryhmien puheenaiheista päätellen ollut liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi: ripsiäisistä.

Begonioiden oikukas kuningas

Kuningasbegoniat ovat silmiinpistävän kauniita ja niitä myydään usein ja halvalla. Niitä on kaupan sekä huonekasveiksi että kesäkukkasiksi ruukkuihin ja parvekelaatikoihin. Kaikenkirjavia muunnoksia tästä kasvista on niin paljon, että kahta samanlaista löytää harvoin: lehdet voivat olla liuskaisia tai liuskattomia, symmetrisiä tai vinoja, ja värejä löytyy hopeanvaaleasta pinkkiin, viininpunaiseen ja mustanvihreään kaikenlaisina yhdistelminä ja kuvioina. Mikä upea kasvi! Varoituksen sana on silti paikallaan: tämä ei ole helppo hoidokki. Lukuisia huonekasveja esittelevässä Plants are the strangest people -blogissa juuri kuningabegonialla on kyseenalainen kunnia pitää vaikeusasteikossa kärkisijaa ja kuulua kirjoittajan ei koskaan enää -listalle. Miksi siis ylipäätään esitellä moinen oikutteleva kuninkaallinen? Siitä voi kyllä saada hyvän ja kiitollisen hoidokin, kun ottaa huomioon sen omalaatuiset nirsoilun aiheet jo etukäteen.