Siirry pääsisältöön

10.

Tässä luukussa kummittelee.

Avokado on tuttu sekä erikoislaatuisena hedelmänä että sievänä, joskin turhankin nopsakasvuisena huonekasvina. Avokadon hedelmää katsellessa on selvää, että se on tarkoitettu syötäväksi kokonaisena: siinä on terveellinen, herkullinen hedelmäliha. Suuri siemen on pahanmakuinen, sillä se on tarkoitus niellä kokonaisena. Kuoressa puolestaan on laksatiiveja, jotka jouduttavat siemenen matkaa ulos eläimen toisesta päästä mukavan lannoitekasan kera.

Avokadoja puussa. Bruno Navez / Wikimedia Commons.
Avokado kasvaa luonnossa Väli-Amerikassa. Mielenkiintoista on se, että sen kotiseuduilla ei elä nykyään ainuttakaan kasvinsyöjää, joka olisi tarpeeksi suuri nielemään avokadohedelmän kokonaisena. Puu onkin varsin harvinainen. Miksi kummassa?

Arvoitukseen tarjoaa ratkaisun Connie Barlown jännittävä kirja The Ghosts of Evolution. Kirjassa kerrotaan, kuinka evoluution mittakaavassa vielä aivan silmänräpäys sitten Amerikan mantereita asutti melkoinen ihmeiden eläintarha: mammutteja, mastodontteja, norsunkokoisia laiskiaisia, jättiläistapiireja, mopoauton kokoisia vyötiäisiä, villihevosia, kameleita... Viime jääkauden lopulla, samoihin aikoihin kun ihminen saapui mantereelle, lähes kaikki isot eläimet katosivat - mutta kasvit eivät ole vielä sitä huomanneet. Amerikkojen luonto on yhä pullollaan merkkejä kadonneista eläimistä.

Tällaisia elävissä olennoissa näkyviä merkkejä niiden kauan sitten kuolleista kumppaneista kutsutaan haamuiksi. Avokado on yksi parhaista esimerkeistä: se on todellakin puu, jossa kummittelee. Avokadon alkuperäinen kumppani oli varmaankin jokin suuri kasvinsyöjä, joka ei ollut märehtijä, sillä niiden mahavarustuksen läpi ei avokadonsiemenen kokoinen möhkäle mahdu. Mastodontit ja mammutit ovat parhaiden ehdokkaiden joukossa.

Kommentit

Lukijoiden suosikit

Mikä kasvia vaivaa? Osa 1, ripsiäiset

Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä.

Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Aloitetaan kutsumattomista vieraista, joita viime aikoina on Facebookin keskusteluryhmien puheenaiheista päätellen ollut liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi: ripsiäisistä.

Maailman helpoin orkidea?

Onnistuttuani tappamaan useammankin perhoskämmekän, suhtauduin vuosikausia orkideoihin suurella varauksella. Ihailin niitä kaupan hyllyssä, mutten koskaan uskaltanut koettaa onneani niiden hoidossa, vaikka kokemusta monenlaisista huonekasveista muuten alkoikin kertyä. Reilu vuosi sitten vihdoin törmäsin orkideaan, jonka ostamista en voinut vastustaa, ja joka yllättäen osoittautui suunnilleen niin idioottivarmaksi hoidokiksi kuin huonekasvi ylipäätään voi olla. Se oli ludisia (Ludisia discolor).

Tee-se-itse: sademetsä makuuhuoneessa

Kirjoitin aiemmin kasviterraariosta, jonka vuosia sitten rakensin vanhaan akvaarioon. Mainitsin silloin, että jos olisin tekemässä samaa paremmalla ajalla ja suuremmalla budjetilla, tekisin muutamia asioita toisin. Tänä kesänä siihen vihdoin tarjoutui tilaisuus.

Leopardigekkomme Napsu muutti keväällä tilavampaan terraarioon (joka, sattumoisin, on se sama vanha akvaario, jossa edellinen pienoisviidakkoni asusti) ja sen vanha koti jäi ylimääräiseksi. Rakensin siitä nyt pienen sademetsän koristamaan muuten kasvitonta makuuhuonetta - koska kyllähän kaikissa hyvissä makuuhuoneissa on oltava sademetsä.

Tässä artikkelissa käyn läpi terraarion rakennuksen vaiheet, käyttämäni tarvikkeet ja budjetin - josko joku lukijoista innostuisi itsekin rakennuspuuhiin.