Siirry pääsisältöön

6.

Kuudennen päivän kalenteriluukussa on sangen erikoinen kukka, joka kuuluu ehkäpä vielä erikoisemmalle kasville.

  Tötterölehdet (Sarracenia) ovat pohjoisamerikkalaisia lihansyöjäkasveja, joita usein näkee kukkakauppojen lihansyöjäkasvivalikoimissa. Niillä on kannumaiset ansat ja usein kauniin punertavat lehdet. Tötterölehti saattaa kukkia kotioloissakin, ja kukat ovat yhtä outoja kuin lehdetkin. Ylhäisessä yksinäisyydessään pitkän varren päässä kasvava kukka on valtava, vähintään useamman sentin, joskus kymmenenkin senttiä leveä. Sen sisällä on kammioita, joihin pölyttäjinä toimivat mehiläiset ja muut hyönteiset joutuvat ryömimään mesipalkinnon perässä. Useimpien tötterölehtien kukat tuoksuvat, mutteivät välttämättä ihan siltä, mitä huonekasviharrastaja toivoisi: esimerkiksi S. flava -lajin kukat lemuavat ärhäkästi kissanpissalta.

Kommentit

Lukijoiden suosikit

Mikä kasvia vaivaa? Osa 1, ripsiäiset

 Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä. Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Aloitetaan kutsumattomista vieraista, joita viime aikoina on Facebookin keskusteluryhmien puheenaiheista päätellen ollut liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi: ripsiäisistä.

Helppo hoito!

Reunustraakkipuu ( Dracaena marginata ) on helpoimpia huonekasveja, joita minulla koskaan on ollut viidakossani. Tämä kyseinen reunustraakki on kaveriltani hoidossa sillä aikaa, kun kyseinen henkilö viettää vaihto-oppilasvuottaan ulkomailla. Kasvilla on tällä hetkellä noin puolisen metriä korkeutta ja se on viihtynyt oikein hyvin muun joukon jatkona. Traakki ei tunnu olevan kovin nirso kasteluiden suhteen ja viihtyykin vielä puolivarjoisessa paikassa. Kuulemma siskollani vastaava kasvi asustaa hyvin hämärässä huoneessa ja viihtyy niinkin erinomaisesti, että tekee vielä parhaillaan useita sivuversoja. Hoidossani oleva reunustraakki. Puun kuvaaminen tuotti talvivalossa haasteita, ja se piti nostaa aivan ikkunan eteen, jotta valoa olisi edes auttavasti tarpeeksi.

Mikä kasvia vaivaa? Osa 2, lehtikirvat

Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä. Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Tässä osassa esiintyvät lehtikirvat, jotka tavallisesti ovat huonekasvien tihulaisista kaikkein helpoimmin torjuttavia ja biologialtaan niin mielenkiintoisia, että ne tuntuvat suorastaan sympaattisilta.