Viidakkokirjeet

Fantasiakasvit-sarjan seuraava osa on täällä.

Stephen Baxterin Mammutit-trilogia on hämmentävä kirjasarja. Se kertoo ihmisten ja villamammuttien (Mammuthus primigenius) kohtaamisista eri aikoina: aluksi kaukana jääkaudella, kun ihmiset saapuvat Eurooppaan, sitten nykypäivään saakka selvinneistä viimeisistä mammuteista. Mutta hämmentävyys huipentuu viimeiseen kirjaan, joka sijoittuu... Marsiin.

Kirjassa ihmiset ovat terraformanneet Marsin, eli pyrkineet muuttamaan sen ilmastoa Maan kaltaiseksi ja kehittäneet geenimuunneltuja eläimiä ja kasveja, jotka kykenevät selviämään kuivalla ja kylmällä planeetalla. Kaikki kirjassa on kuvailtu mammuttien näkökulmasta, ja koska mammutit kiinnittävät luonnollisesti paljon huomiota kasveihin, lukija saa tutustua uusiin ja ihmeellisiin kasvikunnan edustajiin, kuten hengityspuuhun.

Minun ei pitänyt olla yhtään sen kiinnostuneempi orkideoista kuin ananaskasveistakaan. Olihan minulla tietenkin ludisia, joka ei juuri orkideaa muistuta, ja se pakollinen perhoskämmekkä, mutta tarkoitukseni ei ollut lisätä niiden määrää. Veisivät vain mokomat turhaan tilaa saniaisilta.

Eilen kasvien kanssa puuhastellessani kastelin viisi eri orkideaa ja valokuvasin kuudennen aukeamassa olevat nuput. Siinä sitä taas ollaan.

Viimeistään sydämeni suli viime syksynä, kun rujonpuoleinen, loppuun kukkineena ostettu nystykämmekkäni (Oncidium) kasvatti massiivisen, uskomattoman komean kukkavanan. Itse asiassa niin massiivisen, että yli kahdeksankymmenen nupun painosta koko kukkavana otti ja katkesi. No, yritys kai se on tärkein. Huomaavaisesti kämmekkä kasvatti toisen, pienemmän edellisen kukkavanan tyveltä, ja sain nauttia pitkään hehkuvankeltaisista kukkasista.