lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kotiviidakko herää

Koska Lily kertoi oman ikkunalautaviidakkonsa heräämisestä kevääseen, täytyyhän minunkin jakaa omien kasvieni piristymisen ilo. Varhainen kevät on huonekasviharrastuksen parasta aikaa: talven ajan murjottaneet kasvit heräävät henkiin miltei silmissä, ja on aika istuttaa siemeniä ja vaihtaa ruukkuja.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Sinisiipiä

Sinikohtalonköynnös kukkii hätkähdyttävän sinisin,
siron perhosmaisin kukin: näyttää siltä, kuin kasviin
olisi laskeutunut parvi sinisiipisiä perhosia.

Kirkkaan sininen väri on kukkivissa huonekasveissa hieman harvinaisempi ominaisuus, mutta tämä afrikkalainen pensas viihtyy erinomaisesti myös täällä pohjoisessa sisätiloissa kasvatettuna. Kasvi on nimeltään sinikohtalonköynnös (Rotheca myricoides), joka on vaihtanut hiljattain tieteellistä nimeään. Kasvin aiempi nimihän oli Cledodendrum ugandense

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Neiti kevät on tullut kaupunkiin...

...ainakin monet huonekasvit ovat jo selkeästi piristyneet ja aloittaneet kasvunsa talvilevon jäljiltä. Viime viikonloppuna vietettiin paremman puoliskon valmistujaisjuhlia ja lahjojen joukossa oli myös herttainen vaaleanpunaisin kerrotuin kukin kukkiva tulilatva (Kalanchoë blossfeldiana). Toivottavasti osaan hoitaa kasvia oikein, tulilatvat kun eivät aiemmin ole juuri menestyneet hoidossani kovin kauaa. 

Vaaleanpunaisen kerrotun tulilatvan kukat ovat suloisen keväisiä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...