maanantai 25. maaliskuuta 2013

Sinisiipiä

Sinikohtalonköynnös kukkii hätkähdyttävän sinisin,
siron perhosmaisin kukin: näyttää siltä, kuin kasviin
olisi laskeutunut parvi sinisiipisiä perhosia.

Kirkkaan sininen väri on kukkivissa huonekasveissa hieman harvinaisempi ominaisuus, mutta tämä afrikkalainen pensas viihtyy erinomaisesti myös täällä pohjoisessa sisätiloissa kasvatettuna. Kasvi on nimeltään sinikohtalonköynnös (Rotheca myricoides), joka on vaihtanut hiljattain tieteellistä nimeään. Kasvin aiempi nimihän oli Cledodendrum ugandense


Rotheca -suvun nimi tulee intialaisesta malajaminkielisestä nimityksestä, joka tarkoittaa pientä tiikkiä. Nimen antoi alun perin ranskalaistaustainen yhdysvaltalainen kasvitieteilijä Constantine Samuel Rafinescue vuonna 1838. Todennäköisesti johtuen osittain myös Rafinesquen kiistanalaisesta asemasta tiedepiireissä myöskään Rotcheca -suvun olemassaoloa ei otettu aluksi vakavasti ja kasvit sijoitettiinkin Cledodendrum -sukuun vakavasti otettavamman Briquetin toimesta.

Punavalkoisin kukin kukkiva kohtalonköynnös kuului ennen
samaan sukuun sinikohtalonköynnöksen kanssa
(kuva Wikimedia Commons, Louise Wolff).

Sveitsiläinen kasvititeteilijä John Isaac Briquet sisällytti luokittelussaan Rotheca -suvun lajit laajaan Cledodendrum -sukuun sata vuotta aikaisemmin, 1800-luvun lopulla. Melko lailla tästä lähtien luokittelusta on esitetty epäilyksiä ja 1990-luvun  lopun DNA-tutkimukset erottivat viimein lopullisesti useita lajeja Cledodendrum -suvusta omaksi, erilliseksi Rotheca -suvukseen. Tässä yhteydessä myös sinikohtalonköynnös vaihtoi sekä etu- että sukunimeään: aiemmin kasvi kuului samaan sukuun punaisen ja valkoisen sävyissä kukkivan kohtalonköynnöksen (Cledodendrum thomsoniae) kanssa, mutta nykyään sinikohtalonköynnös luokitellaan siis eri sukuun kuuluvaksi. Rotheca -suku  on vielä hyvin nuori ja täten siihen kuuluvien lajien määrä on vielä vakiintumaton, vaihdellen reilusta 30 lajista aina 60 lajiin asti. Todennäköisesti uusi suku kasvaa sitä mukaa, kun aiemmin muihin sukuihin kuuluneita lajeja ehditään luokitella uudelleen geneettisiä analyyseja käyttäen. Rotheca -suvun kasveja löytyy luonnonvaraisina lähinnä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kolmen lajin kasvaessa trooppisessa Aasiassa. 

Lämpimämmissä maissa sinikohtalonköynnöstä kasvatetaan
puutarhoissa näyttävinä pensaina (kuva Dave's Garden,
Kelley MacDonald).

Rotheca -sukuun kuuluu monimuotoinen joukko pieniä ruohovartisia, pensastavia, köynnöstäviä, liaaneja kasvattavia ja pieniksi puiksi asti kasvavia lajeja. Tunnusomaista suvun lajeille on se, että kasvien lehtiä kosketeltaessa tai vaurioitettaessa ne haisevat epämiellyttävälle. Tämä on tyypillistä myös sinikohtalonköynnökselle, jonka käsittelyn jälkeen kannattaakin pestä kädet. Sinikohtalonköynnös kasvaa luonnossa Saharan eteläpuolella Keski-Afrikan tienoilla. Luonnonvaraiseen kasvupaikkaan viittaakin lajin vanha nimi ugandense, jota nykyään käytetään jossain määrin myös kasvin lajike- tai myyntinimenä. Sinikohtalonköynnöstä kasvatetaan lämpimissä maissa myös koristeellisena pihapensaana. Luonnossa kasvi voikin kasvaa suureksi pensaaksi. Huonekasvina sinikohtalonköynnös luonnollisesti jää paljon pienemmäksi ja nuoria, vielä puutumattomia versoja taivutetaankin usein erilaisiin köynnöskaariin ja kehikkoihin. 

Huonekasvina sinikohtalonköynnös sijoittuu jonnekin helpohkon ja keskivaikean välimaastoon. Kasvi viihtyisi talvisaikaan hieman huonelämpötiloja viileämmässä, valoisassa ympäristössä. Jos kasvia pitää huoneenlämmössä ympärivuotisesti, se usein varistaa talvella lehtiään. Talviaikaan kasvin kastelun kanssa saa myös olla tarkka: niin kauan, kun kasvi ei kasva, tulee sitä kastella melko varovasti. Kun se taas kevään saapuessa rupeaa kasvamaan ja tekemään ensimmäisiä kukkanuppujaan, kastelua lisätään tuntuvasti. Keväällä sinikohtalonköynnöstä voi ja kannattaakin myös trimmata reilulla kädellä: latvominen tuuheuttaa kasvia ja samalla irti leikatut latvat voi juurruttaa uusiksi kasveiksi. Varsinkin vanhempia, jo puutuneita oksia leikkaamalla saa sinikohtalonköynnöksensä kukkimaan entistä näyttävämmin. Keväisen leikkelyn yhteydessä kasvin voi samalla vaihtaa myös uuteen multaan.

Runsas kukinta voi jatkua helposti puolisen vuotta (kuva Wikimedia Commons,
Michael Wolf).

Sinikohtalonköynnös kukkii helposti lähes yhtäjaksoisesti keväästä syksyyn ja tällöin tuleekin huolehtia myös lannoituksesta: kasvilannoitetta voi annostella esimerkiksi kiinteinä ravinnepuikkoina tai nestemäisenä versiona kasteluveden mukana. Talvella taas kasteluveteen voi lisätä merileväuutetta. Kasvia kastellaan läpi kesän melko runsaasti useita kertoja viikossa, sillä nopeakasvuisena ja suurilehtisenä kasvina se myös kuluttaa verrattain paljon vettä. Sinikohtalonköynnös osoittaa kyllä mieltään lehtiään riiputtamalla, jos edellisestä kastelukerrasta on ehtinyt kulua liian pitkä aika.

Yksittäiset kukat valloittavat sirolla
olemuksellaan (kuva
Wikimedia Commons,
Wildfeuer).
Sinikohtalonköynnös viihtyy parhaiten valoisassa ympäristössä, kuitenkin suojassa suoralta auringonpaahteelta. Talvikaudeksi kasvin sen sijaan voi viedä talon valoisimmalle ikkunalle. Kasvualustan suhteen sinikohtalonköynnös ei onneksi ole kovin nirso, vaan viihtyy tavallisessa kukkamullassa. Talviajan kastelua tosin helpottaa, jos kasvualustaan on sekoitettu hieman ruukkusoraa tai kaarnanpaloja lisäämään sen ilmavuutta ja läpäisevyyttä. Tämä tosin tarkoittaa myös sitä, että kesällä kasvia saa olla kastelemassa entistä ahkerammin. Sinikohtalonköynnös on kuitenkin mielestäni kauniilla kukillaan ansainnut vaatimansa hoidon ja toivoisin, että tätä kauniisti kukkivaa kasvia näkisi ikkunalaudoilla useamminkin. 

2 kommenttia:

  1. Minulla on valtava puska tuota tavallista kohtalonköynnöstä, mutta tällaista en ole koskaan nähnyt missään! Saakoha tätä ihan yleisesti kukkakaupoista?

    VastaaPoista
  2. En ole löytänyt tätä kaupoista juurikaan: yhden ainoan kerran kasvi on tullut vastaan Viherlandiassa, ja tuolloin ostinkin oitis omani.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...