perjantai 10. toukokuuta 2013

Kasvit maailmanhistorian melskeissä

Historian tunnetuista taiteilijoista usea kiinnitti huomiota kasveihinkin. Niin teki myös van Gogh  (kuva Wikimedia Commons).

Maailmanhistoria on pullollaan merkkihenkilöitä, jotka kaikki oitis tunnistavat nimen kuultuaan. Isaac Newton? Ah, mekaniikan perusteet. Aleksanteri Suuri? Vaatimattomasti loi kolmelle mantereelle ulottuvan valtakunnan ja käynnisti hellenistisen aikakauden. Vincent van Gogh? Euroopan kuuluisia postimpressionistisia kuvataiteilijoita. Paljon vaatimattomammaksi ja vähemmälle huomiolle jäävät kasvit, joista monet ovat merkittävällä tavalla olleet luomassa maailmaa sellaisena, kuin me nyt sen tunnemme. 

Kirjan visuaalinen ilme on viehättävän vanhanaikainen vanhoine
kasvipiirroskuvineen.

Bill Lawsin kirja 50 Kasvia, jotka muuttivat maailmaa esittelee nimensä mukaisesti viisikymmentä kasvia, joilla on ollut tärkeä roolinsa ihmiskunnan historiassa. Kasvit esitellään tieteellisen nimen mukaan aakkosjärjestyksessä, joten kasviesittelyn aloittaa agaave (Agave spp). Kustakin kasvista kerrotaan alkuperäalue, kasvityyppi (joka kirjassa tarkoittaa lähinnä sitä, onko kasvi puu, pensas, ruoho, sipuli vai jokin muu) ja korkeus. Lisäksi yhdellä vilkaisulla voi myös tarkistaa kasvin käyttötarkoituksen: ravintokasvi, lääkekasvi, myy hyötykasvi tai kauppakasvi. Kasvilla voi olla myös useampia tai kaikki listatut käyttötarkoitukset.

Kirjan kuvituksena käytetään piirroskuvien lisäksi myös valokuvia, joista osa on hyvinkin vanhoja.
Kasviesittelyissä kerrotaan kustakin kasvista todella paljon jännittäviä ja yllättäviäkin tietoja, joita kasvikirjoissa yleensä ei käsitellä juurikaan. Sen sijaan kasvien perusominaisuudet jäävät vähemmälle huomiolle. Tämä sopii mielestäni hyvin kirjan teemaan ja ainakin itseäni viihdyttävät suuresti kertomukset jonkin kasvin kiemuroista historian myllerryksissä. Tiesittekö esimerkiksi, että eurooppalaisten innokas teenjuonti edesauttoi kokonaisen uuden laivatyypin, klipperin, kehittymistä? Tai että hollantilaiset ihastuivat 1600-luvulla tulppaaneihin niin paljon, että yksi kukkasipuli saattoi maksaa saman verran kuin kokonainen talo puutarhoineen?

Kirja on täynnä kiinnostavia
tietolaatikoita, joissa perehdytään
tarkemmin johonkin jännittävään
yksityiskohtaan.
50 Kasvia, jotka muuttivat maailmaa on oivallinen tapa tutustua monen hyöty- ja muutaman huonekasvinkin historiaan. Kirjaa voikin suositella niin kaikille kasvinystäville kuin ihmiskunnan historiasta yleisemmin kiinnostuneillekin: maailmanhistoria kasvilajien kautta tarkasteltuna tuo historiallisiin tapahtumiin uutta näkökulmaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...