Siirry pääsisältöön

Vieraspostaus: kasvimaailman palvotuimmat koolla

Näkymä näyttelyn pääsaliin.
Viidakkokirjeiden toimitus ei suureksi harmikseen päässyt paikalle viikonloppuna Helsingissä järjestettyyn Suomen Orkideayhdistyksen orkideanäyttelyyn. Onneksi meitä sijaisti kanssaluonnontieteilijä, toimittaja ja kasvi-intoilija Ismo Rautiainen, joka toimii tänään vieraskynänä ja kertoo upeiden valokuvien kera vaikutelmia orkideanäyttelystä. Kateudesta kihisten, mutta ylpeänä esitellen: Viidakkokirjeiden ensimmäinen vieraspostaus.

Suomen Orkideayhdistys järjesti 25.-27. lokakuuta Helsingin G18-salissa näyttelyn, jossa oli esillä kahden saksalaisen ja yhden taiwanilaisen orkideatarhan kasvatteja sekä tietenkin yhdistyksen jäsenten omia silmäteriä.

Mahtava kymbidi (Cymbidium sp.) toivotti näyttelyvieraat tervetulleeksi.
Jo varsinaiseen näyttelytilaan vievässä portaikossa patsasteli valtava, noin puolitoistametrinen keltakukkainen komistus (Cymbidium sp.) Köyhälle ja ahtaasti asuvalle pääkaupungin opiskelijalle tällaiset ilmestykset ovat kiistatta ”sitten-kun”-osastoa, eli jotain sellaista mitä kotiinsa voi kuvitella vasta kun luontokappaleelle on antaa pari neliötä omaa tilaa sekä tarpeeksi huomiota sen kauneuden ja elinvoiman vaalimiseen.

Tällainenkin ratkaisu voi toimia ikkunalaudan puutteessa.
Päästyäni lopulta kymbidin ohi vastaan tuli harrastajille kaupiteltavia kasvatustarvikkeita, kuten omaperäisiä ruukku- ja hyllyjärjestelmiä, kasvualustoja sekä kirjallisuutta. Vaativimpien lajien kanssa on tekniikan (sumutinlaitteet, valaisimet jne.) toki syytä olla kohdallaan, mutta toisaalta ihan kaiken valmiina ostaminen syö väistämättä harrastukseen kuuluvaa näpertelyn iloa.

Tunnelma pääsalissa oli kuhisevan harras. Ihmisiä oli melko paljon, mutta näyttelytila oli järjestelty mukavan väljäksi ja toisaalta kukkaisväki käyttäytyi hyvin rauhallisesti, kuka kasveja valokuvaten, kuka kasvatusohjeista keskustellen tai ostamiaan kasveja sylissä naama Naantalin aurinkona paijaten.
Perhosorkideoiden värikirjoa.
Näytteillä olevista kasveista osa oli tuttuja perhoskämmeköitä (Phalaenopsis sp.) sekä venuksenkenkiä (Paphiopedilum sp.). Äärimmilleen jalostettujen kasvien muuntelu on niin suurta, että kahteen samanlaiseen muunnokseen tai risteymään törmääminen on melkoisen työn takana.

Kyllä Buddhan kelpaa mietiskellä kaiken kauniin keskellä.
Kasvien esillepanoon oli selvästi nähty vaivaa. Huikeimmat nähtävyydet olivat kolme aasialaistyylistä asetelmaa, jotka suorastaan pakottivat palaamaan luokseen yhä uudelleen.

Monet orkideat vaativat huoneilmaa suuremman ilmankosteuden, minkä vuoksi niitä kasvatetaan lasikossa eli kasviterraariossa, jonka valaistus ja kosteutus voidaan automatisoida melkoisen pitkälle. Pienikokoiset ja kukinnoiltaan huomaamattomammat orkideat pääsevät lasikossa oikeuksiinsa. Sumun keskeltä hahmottuvat erilaiset lehtimuodot ja vihreän sävyt voivat olla yhtä vaikuttava näky kuin perhoskämmekän halkaisijaltaan jopa 15-senttinen ja päällekäyvän violetti tai pinkki kukka.
Pienet ja kosteutta vaativat orkideat kukoistavat lasikossa.
Sivupöydällä lojuneen sillä hetkellä kukattoman tähtikämmekän (Angraecum sesquipedale) merkitys ei olisi monelle auennut ilman kasvin viereen fiksusti liitettyä tarinaa. Kukan mesikannus on älyttömät 30 cm pitkä.  Evoluutioteorian isän Charles Darwinin mukaan tämän täytyi merkitä sitä, että kukan pölyttämisen hoitavalla eläimellä on vähintään samanmittainen kärsä. Tällainen kiitäjäperhonen on kuin onkin olemassa, mutta ikävä kyllä se löydettiin vasta kymmeniä vuosia Darwinin kuoleman jälkeen.
Tähtikämmekkä (Angraecum sesquipedale) toimi itse Darwinin teorian todistuskappaleena.
Kasvin huomattuani minulle tuli hieman samanlainen olo kuin nähdessäni Archaeopteryx -liskolinnun fossiilin New Yorkin luonnonhistoriallisessa museossa useampia vuosia sitten. Siinä se nyt on – kaikkea elävää yhdistävän tieteellisen teorian todistuskappale, josta olin aiemmin saanut vain lukea.

Psychopsis oli näyttelyn ehkä mieleenjäävin tuttavuus. Kukka muistuttaa erehdyttävästi perhosta tuntosarvineen kaikkineen.
Yhteenvetona voin sanoa, että kenen tahansa parantumattoman esteetikon tai kasveista edes hieman kiinnostuneen kannatti vaivautua paikalle vaakasuoraan satavan tihkun läpi – kaikelle kurjalle ja harmaalle riitti vastapainoa useamman päivän tarpeiksi.

Teksti ja kuvat:
Ismo Rautiainen

Vieraileva bloggaaja Ismo on tiedetoimittajan työtä maistellut huonekasvien ja muunkin elollisen luonnon rakastaja, jota kiinnostavat erityisesti evoluutio sekä tieteen yhteiskunnallinen puoli. Tällä hetkellä Ismo tekee biologian maisteriopintojaan Helsingin yliopistossa. Harrastuksiin kuuluvat huonekasvien lisäksi itsepuolustuslajit, kuvataide, musiikki ja elokuvat.

Kommentit

Lukijoiden suosikit

Mikä kasvia vaivaa? Osa 1, ripsiäiset

Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä.

Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Aloitetaan kutsumattomista vieraista, joita viime aikoina on Facebookin keskusteluryhmien puheenaiheista päätellen ollut liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi: ripsiäisistä.

Maailman helpoin orkidea?

Onnistuttuani tappamaan useammankin perhoskämmekän, suhtauduin vuosikausia orkideoihin suurella varauksella. Ihailin niitä kaupan hyllyssä, mutten koskaan uskaltanut koettaa onneani niiden hoidossa, vaikka kokemusta monenlaisista huonekasveista muuten alkoikin kertyä. Reilu vuosi sitten vihdoin törmäsin orkideaan, jonka ostamista en voinut vastustaa, ja joka yllättäen osoittautui suunnilleen niin idioottivarmaksi hoidokiksi kuin huonekasvi ylipäätään voi olla. Se oli ludisia (Ludisia discolor).

Tee-se-itse: sademetsä makuuhuoneessa

Kirjoitin aiemmin kasviterraariosta, jonka vuosia sitten rakensin vanhaan akvaarioon. Mainitsin silloin, että jos olisin tekemässä samaa paremmalla ajalla ja suuremmalla budjetilla, tekisin muutamia asioita toisin. Tänä kesänä siihen vihdoin tarjoutui tilaisuus.

Leopardigekkomme Napsu muutti keväällä tilavampaan terraarioon (joka, sattumoisin, on se sama vanha akvaario, jossa edellinen pienoisviidakkoni asusti) ja sen vanha koti jäi ylimääräiseksi. Rakensin siitä nyt pienen sademetsän koristamaan muuten kasvitonta makuuhuonetta - koska kyllähän kaikissa hyvissä makuuhuoneissa on oltava sademetsä.

Tässä artikkelissa käyn läpi terraarion rakennuksen vaiheet, käyttämäni tarvikkeet ja budjetin - josko joku lukijoista innostuisi itsekin rakennuspuuhiin.