Viidakkokirjeet

Pienet kalvakat taimet sumuttelun jäljiltä kosteina. Kylvin tammikuun alkupäivinä erän sekalaisia kaktuksen siemeniä (Cactaceae) aikoinaan jostain marketti- tai Viherlandiareissulta mukaan tarttuneesta pussista. Yksi siemenpussi on erittäin riittoisa, sillä ensimmäisen erän siemeniä kylvin jo vuosi sitten ja vielä tämänkin kylvön jäljiltä jäi pikkuisen siemeniä jäljelle. Ne tosin todennäköisesti kylvän myöhemmin tänä keväänä, sillä eivät kaktuksenkaan siemenet säily ikuisesti. Todennäköisesti.

Erilaisia orkideoita on ehtinyt kotiviidakkoni koristukseksi kertyä jo aika monta (vaikka minunhan ei tietenkään pitänyt harrastaa orkideoita. Ne vain tulivat jostain). Ehkä suosikkini niistä on puikkokämmekkähybridi Dendrobium "Winter Beauty". Se on tyylikkään kaunis eikä ole ylenmäärin pitkälle jalostettu kantalajistaan. Lisäksi se tuoksuu hyvältä ja tuntuu viihtyvän - välillä aika epämääräisessä - hoidossani.

Geneven kasvitieteellisen puutarhan pääportilta aukeaa palmukuja. Minulle tarjoutui joulukuun alussa oivallinen tilaisuus yllättävään viikonloppulomaseen Sveitsissä. Aivan mahtavaa, sillä siitä lähtien, kun vietin maassa yhden kseän työharjoittelun merkeissä, olen kaivannut takaisin. Vaikka vierailu ei montaa päivää kestänytkään, onnistuin tehokkaasti sisällyttämään siihen peräti kaksi eri kasvitieteellistä puutarhaa, Geneven ja Lausannen. Seuraavaksi vuorossa ensimmäisen esittely!

Elina Grundströmin kirjoittama Musta orkidea oli varmasti monen kasvien ystävän joululahjatoivelistalla. Se löytyi myös omasta pukinkontistani, ja haluankin nyt kertoa, mitä tästä epätavallisesta tietokirjasta ajattelin. Musta orkidea on tarinamuotoinen kuvaus kirjoittajan matkasta yhä syvemmälle orkideoiden, palmuöljyn ja tropiikin ympäristöongelmien monitahoiseen maailmaan, Lohjansaaresta Borneolle. Suomalaisittain tarinamuotoiset tietokirjat ovat harvinaisia, vaikka englantia puhuvassa maailmassa niitä sekä kirjoitetaan että luetaan paljon. Omasta hyllystänikin löytyy niitä jo aika monta.