torstai 22. toukokuuta 2014

Akvaariosta pienoisviidakoksi

Viidakkokirjeiden syntyaikoina kokoelmani silmäterä oli kasviterraario, jonka olin perustanut 180-litraiseen vanhaan akvaarioon. Tarkoitukseni oli aina kirjoittaa terraariosta ja sen perustamisesta, mutta ennen kuin sain asian suhteen mitään tehtyä, jouduinkin kalojen huonon käytöksen vuoksi täyttämään lasilaatikon uudelleen vedellä.

Eräs lukija kyseli vähän aikaa sitten sähköpostitse kokemuksiamme terraarioista, kasvukaapeista ja muista sentapaisista virityksistä. Siitä innostuneena totesin, ettei kai ole vieläkään liian myöhäistä kirjoittaa kasviterraariostani. Sain terraarion toimimaan olemattomalla tekniikalla ja simppeleillä materiaaleilla. Kokemuksesta voisi olla hyvinkin hyötyä muille kotiviidakosta haaveileville.

Idea kasviterraariosta syntyi, kun sain tarpeekseni akvaariosta. En suinkaan niistä kaikista, vaan ainoastaan nelikon toiseksi suurimmasta. 180-litrainen seura-akvaario oli jo pitkään kerännyt mitä omalaatuisimpia leväongelmia ja suodattimen murina valvotti öisin. Lopulta kyllästyin, etsin kaloille uudet kodit ja muutin altaan terraarioksi.


Itse prosessi oli varsin simppeli. Tyhjensin akvaarion vedestä, mutta jätin pohjalle muutaman sentin kerroksen karkeaa harjusoraa, jossa oli seassa vielä akvaariokäytössä kertynyt liete. Arvelin, että sora toimisi salaojituksena ja liete näppäränä alkulannoitteena. Sorakerroksen päälle levitin lannoittamattoman luonnonturpeen ja tavallisen kukkamullan seosta, ja siihen istutin kasvit.

Olin lueskellut nettiohjeita, joissa puhutaan tuulettimista, automaattisesta ilmankostutuksesta ja muista pelottavan teknisen kuuloisista välineistä, mutta ajattelin ainakin aluksi kokeilla, toimisiko terraario pelkällä valaisimella, ilman mitään muuta tekniikkaa. Yllättäen se toimi erinomaisen hyvin koko sen ajan, jonka sitä pidin. Ongelmia esimerkiksi pohjamateriaalin homehtumisen suhteen ei ollut ikinä.

Kuningasbegonia
Kasvien valinta oli pitkälti mututuntuman varassa. Kasvien täytyi sietää jatkuvasti kosteaa kasvualustaa, pärjätä kahden loisteputken tuottaman valon turvin ja arvostaa korkeaa ilmankosteutta. Onneksi tällaisia lajeja on huonekasveissa vaikka muille jakaa: useimmat trooppisista metsistä kotoisin olevat kasvit sopivat mukaan, ja ongelmaksi tulee lähinnä se, että ne viihtyvät liian hyvin ja paisuvat hetkessä täyttämään koko terraarion. Myös sellaiset lajit, jotka ovat huonekasveina hyvin ronkeleita, suorastaan rehottavat terraarion kosteudessa: esimerkiksi hyvin hankala kuningasbegonia kasvoi upeaksi pensaaksi ja palmusaniaisen jouduin pian ottamaan pois, koska se uhkasi vallata koko terraarion.

Kokeilin terraariossa yhdessä tai toisessa vaiheessa aika joukkoa erilaisia kasveja. Kultaköynnös, kääpiököynnösviikuna, piilokukat, sädemuori, pennimuori, pitsilehti, kannukasvit, ruokotraakkipuu, ludisia ja kaikenmoiset saniaiset viihtyivät siinä erinomaisesti. Sen sijaan yökönlehdelle ja perhoskämmekälle olo taisi olla liiankin kostea. Todella kosteiden paikkojen kasvit, kuten kalmojuuri ja keltamähkä, toisaalta loukkaantuivat ajoittaisesta kuivahtamisesta, ja samoin kävi pienille kodinonnen pistokkaille, jotka eivät koskaan ehtineet kasvattaa kunnon juuria.

Rusolehti
Kokeilin myös kuivalle maalle totutettuja akvaariokasveja, ovathan monet akvaariokasvit luonnossa suolajeja, jotka viihtyvät niin pinnan alla kuin ylläkin. Terraariossa oli yhdessä tai toisessa vaiheessa ainakin vesimiekkoja (Echinodorus), intianvesitähdikkiä (Hygrophila polysperma), rusolehteä (Ludwigia repens) ja konnanputkea (Hydrocotyle leucocephala). Nekin viihtyivät keltamähkän tapaan erinomaisesti ensimmäiseen kuivahtamiseen saakka: tällaisille lajeille juurten olisi hyvä käytännössä jatkuvasti seistä vedessä.

Yksi kokeilu olivat erilaiset kotimaiset sammalet, jäkälät ja lieot. Niille tasaisen korkea lämpötila taisi kuitenkin olla liikaa.

Kannukasvihybridi viihtyy viidakossa.
Terraarion ylläpito oli perin yksinkertaista. Kun pohjamateriaali alkoi vaikuttaa kuivalta, kaadoin siihen pari-kolme kastelukannullista vettä, minkä jälkeen se pärjäsi taas viikkoja tai kuukaudenkin kastelematta. Aika ajoin suihkuttelin kasvien lehtiä, mutta ilmankosteus oli terraarion suljetussa tilassa joka tapauksessa niin korkea, ettei suihkuttelulla ollut suurta merkitystä. Lisäksi kansilaseihin tiivistyvä ja sieltä vähitellen tipahteleva vesi toimi keinotekoisena sateena. Jos mukana olisi ollut epifyyttejä, kuten oksiin tai taustaan istutettuja orkideoita ja bromelioita, olisi päivittäinen sumuttelu ollut paikallaan. Suunnittelin terraariosta harvakseltaan hoitotoimenpiteitä vaativan, koska valaisimen ja kansilasien purkaminen sen päältä oli hankalaa ja sisälsi aina sen riskin, että onnistun rikkomaan lasin (kuten lopulta tapahtuikin).

Muuten terraarion hoito koostui kasvien karsinnasta ja ajoittaisesta lasien puhtaaksi pyyhkimisestä. Lannoituksen suhteen tällaisissa ratkaisuissa on parasta olla säästeliäs, sillä runsaat ravinteet saavat kasvit rehahtamaan ulos terraariosta vieläkin nopeammin. Itse käytin lähinnä akvaariovettä, joka on kalojen ulosteiden ansiosta sopivan mieto typpi- ja fosforilannoite. Jos akvaariota ei ole tarjolla, voisi orkidealannoite olla toimiva ratkaisu. Kasteluvetenä ihanteellista olisi sadevesi, sillä siinä ei ole kalkkia, jota muuten vähitellen kertyy terraarioon ja tahrii lasit.

Jälkiviisaus on tarkinta tiedettä

Vanhasta akvaariosta pikaisesti väsätty terraario oli helppo ja halpa ratkaisu, mutta jos olisin suunnittelemassa vastaavaa suuremmalla budjetilla ja paremmalla ajalla, tekisin kieltämättä muutamia asioita toisin. Erityisen epäkäytännöllistä oli, että akvaario tietenkin aukeaa ainoastaan päältä, ja loisteputkivalaisin lepäsi suoraan kansilasien päällä. Niinpä valaisin täytyi nostaa lattialle aina, kun kasveihin halusi päästä käsiksi, ja kosteat, liukkaat lasit nostaa sivuun.

Käytännöllisempi pienoisviidakko olisi syntynyt esimerkiksi matelijoille tarkoitettuun terraarioon, jossa olisi edessä lasiset liukuovet. Lemmikkikäyttöön tarkoitetuissa terraarioissa on tosin myös sivuilla tuuletusritilät, joiden vuoksi tällainen terraario vaatisi tiuhempaa kastelua ja sumuttelua.

Terraariossani ei myöskään ollut minkäänlaista taustaa: aluksi pidin kasvien takana jonkin aikaa vanhaa ja jokseenkin rumaa akvaarion taustakuvaa, mutta ajan mittaan totesin, että seinäkin näyttää sitä viehättävämmältä. Huomattavasti tyylikkäämpi viidakosta olisi tullut, jos olisin askarrellut terraarion sisäpuolelle taustan, jota pitkin köynnöstävät kasvit olisivat päässeet kiipeämään. Tähän tarkoitukseen sopisi esimerkiksi lemmikkiliikkeissä myytävä kookoskuitulevy.

Ötökkäkammoisen harrastukseksi pienoisviidakko ei välttämättä sovi. Terraarioon ilmaantui toinen toistaan jännittävämpiä kutsumattomia vieraita, jotka olivat puolestani tervetulleita niin kauan kuin ne eivät liiaksi vahingoittaneet kasveja. Pieniä kotiloita jouduin tosin eräässä vaiheessa pyydystämään vähemmäksi, koska ne jyrsivät kasvien lehtiin kohtuuttoman paljon reikiä.

Usean eri lajisen kotilon lisäksi terraarioon ilmestyi pieniä, vaaleita sieniä, etanoita, kaksoisjalkaisia, hämähäkkejä ja jopa keltainen limasieni, jonka bongasin ryömimässä lasia ylöspäin. Seuraavana päivänä se oli ilmeisesti  muuttanut mieltään ja ryöminyt takaisin turpeen sekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...