maanantai 5. toukokuuta 2014

Haiseva kaunotar

Liskovehka (Typhonium venosum) tunnetaan myös vanhalla tieteellisellä nimellään Sauromatum venosum, aaroninsarvena, voodooliljana ja joskus aaroninsauvana, vaikka se onkin oikeasti ihan erilainen kasvi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Liskovehka on kaikessa luotaantyöntävyydessään ihastuttava ja persoonallinen kasvi. Se ei ehkä vastaa useimpien mielikuvaa huonekasvista, mutta omalla oudolla tavallaan se on veistoksellisen kaunis. Sen sanotaan olevan vehkoista kaikkein vaikeimpia saada hengiltä. Ja se haisee raadolta, mikä sen parempi mainospuhe?

Mutkaton ja sitkeähenkinen liskovehka arvostaa kasvukaudellaan elämän pieniä iloja: runsasta valoa (muttei aivan armottominta paahdetta), vettä ja lannoitusta. Se viihtyy tavallisessa kukkamullassa, ulkona tai sisällä. Lepokaudella koko kasvin voi kaikessa rauhassa unohtaa neljäksi-viideksi kuukaudeksi ja palata asiaan, kun aurinko taas keväällä alkaa paistaa.

Liskovehka on aikamoinen maailmankansalainen: se kasvaa laajalti levinneenä peräti kahdella eri mantereella. Sen voi tavata trooppisen Afrikan kosteilta paikoilta Kongosta ja Kamerunista aina Etiopiaan saakka. Aasiassa se kasvaa Intiasta Myanmarin kautta Kiinaan ulottuvalla kostealla kaistaleella. Kunhan paikka on kostea eikä kohtuuttoman paahteinen, liskovehkalle näyttää kelpaavan melkein mikä tahansa: metsät ja savanniseudut, jokivarret, aarniometsät ja asutuksen liepeet.

Liskovehka kuuluu siis niihin kasveihin, jotka vetäytyvät vuosittain talvilevolle mukulaan keräämänsä vararavinnon turvin. Vaikka kasvi on alun perin kotoisin päiväntasaajan tuntumasta, se tunnistaa syksyn sellaisen nähdessään ja sen ainokainen, liuskainen lehti nahistuu elo-syyskuun tietämillä.

Tässä vaiheessa mukula kehotetaan hoito-ohjeissa kaivamaan ylös ruukusta ja asettamaan se lepäämään hieman huoneenlämpöä viileämpään paikkaan. Jääkaappi saattaa kuitenkin olla liian kylmä. Itse oikaisin vähän mutkia ja nostin koko ruukun sopivaan nurkkaan lattialle. Se ei näyttänyt kasvua haittaavan, vaan maalis-huhtikuun taitteessa ruukusta nousi monta pirteää alkua.

Kukintaa on ilo katsella, kunhan se tapahtuu ulkona. Kukinto kasvaa lyhyen varren päähän ja on yllättävän kookas.
Jos liskovehka päättää kukkia, se tekee sen ensimmäiseksi keväällä, vielä lehdettömänä. Kukkimaan sen voi nostaa ikkunalle vaikka ilman ruukkua, sillä tässä vaiheessa se elää vararavintonsa voimin eikä kasvata edes juuria, lehdistä puhumattakaan. Paljaasta mukulasta nousee vain yksi suuri kukinto.

Liskovehkan pitkän, purppurantäplikkään kukinnon puikelon kärjestä erittyy voimakasta hajua, jonka on tarkoitus houkutella pölyttäjiksi kärpäsiä. Hajua on kuvattu raadonhajuksi, mutta omaan nenääni se tuo ehkä enemmän mieleen todella likaisen navetan (jonne, myönnettäköön, on saattanut kuolla jokin pienehkö eläin). Joidenkin mielestä se taas muistuttaa tavallista pahemmanhajuista märkää koiraa.

Kaikki ovat joka tapauksessa yksimielisiä siitä, että haju on epämiellyttävä - ja se on voimakas. Raatokukatkin saattavat haista raadolle, mutta ne tekevät sen perin vienosti ja ujosti verrattuna liskovehkaan, jonka asuttamaan huoneeseen astuessaan tuntuu kuin kävelisi hajuseinään.

Onneksi kukinta kestää vain pari päivää. Jos kasvi suvaitsee kukkia sen verran myöhään keväällä, että parvekkella tai terassilla on jo lämmintä, se kannattaa passittaa ulos haisemaan. Jos se ei ole mahdollista, on ehkä kokeilemisen arvoista leikata kukintopuikelon haiseva kärki pois.

Kukinnon lakastuttua on aika istuttaa mukula ruukkuun, jos sitä ei tehnyt jo alun perin. Tässä kohtaa tulee helposti mokanneeksi, jos mukulaa ajattelee sipulina. Sipulit voi istuttaa vain osittain multaan, mutta liskovehkan mukula tungetaan kokonaan näkymättömiin, niin että korkeintaan sen huippu pilkistää. Liskovehka nimittäin kasvattaa juuria aivan mukulan yläosasta ja tuntuu pahastuvan, jos ei saa tehdä niin.

Kesäksi liskovehka kasvattaa yhden ainoan, moniliuskaisen lehden, jonka pitkä ruoti on viehättävän purppuratäpläinen. Lehti kääntyy voimakkaasti aurinkoa kohti, joten sitä saattaa joutua tukemaan, jotta se pysyy jotenkuten tyylikkäästi pystyssä. Omien liskovehkojeni  lehdistä yksi nojailee parhaillaan lukulamppuun, kaksi ikkunaan ja viimeinen vieressä kasvavaan käpypalmuun.

Kun kasvin seuraavana syksynä kaivaa esiin lepokautta varten, saattaa mukuloita löytyä mullan alta yllättävä määrä. Toissa vuonna istutin keväällä ruukkuun kolme mukulaa ja löysin sieltä seuraavan kerran kaivellessani yksitoista. Saa nähdä, millainen vuori niitä löytyy ensi syksynä! Tarvitsisiko joku kenties mukulan tai pari?

Liskovehkasta näyttää olevan kaupan useaa värimuunnosta, mutta ainakin omani ovat tähän saakka kukkineet varsin samanvärisinä, eikä Googlen kuvahakukaan juuri erinäköisiä kasveja tarjoa, joten todennäköisesti lajikkeiden väliset erot ovat perin hienovaraisia.

Typhonium roxburghii. Kuvitus Flora de Filipinas -teoksesta 1880-luvulta.
Sen sijaan Typhonium-suvun puolensadan muun lajin joukosta löytyy toinen toistaan viehättävämpiä kasveja, joiden kokeileminen huonekasveina olisi mielenkiintoista. Kukaties ne onnistuisivat haisemaan vielä pahemmalta kuin liskovehka.

Liskovehkan kasvatuksesta kertovat myös esimerkiksi Botania, Viherpiha ja Puutarha.net.

1 kommentti:

  1. Tutustuin tähän raatokärpästen houkuttimeen maaliskuussa Joensuun kasvitieteellisessä puutarhassa, kun se parhaillaan kukki. Mukuloitakin olisi vissiin ollut myynnissä. Täytyy sanoa, haju oli kosteassa kasvihuoneessa tyrmäävän epämiellyttävä, vaikka kasvi sinänsä näytti mielenkiintoiselta. Kyllä se ihan mädäntyneeltä raadolta haisi minun nenääni. Enpä haluaisi sisätiloihin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...