keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kukkia ja kameleontteja Kumpulassa

Kävin viime lauantaina Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. Olen hatarissa mielikuvissani pitänyt sitä jotenkin tylsänä paikkana verrattuna Helsingin lukuisiin muihin puutarhakohteisiin, ja pienenä alueena jossain siinä Kumpulan kampuksen ja Vallilan siirtolapuutarhan välisessä kolosessa.

Se ei tietenkään ollut kumpaakaan, vaikka sijainnin olinkin arvaillut suunnilleen oikein.

Kumpulaan minut tietenkin houkuttelivat Hyötykasvipäivät, joita hehkutimme pariin otteeseen Viidakkokirjeiden Facebook-sivullakin. Harkitsevasti aina ajoissa kun olen, saavuin paikalle viimeisenä mahdollisena päivänä vajaata tuntia ennen tapahtuman loppumista. Lisäksi olin tietenkin kiireinen, koska ruokakauppaan piti ehtiä ennen sulkemisaikaa. Anoppi oli tulossa syömään ja kaikkea.

Suurin osa kasvitieteellisestä puutarhasta jäikin vielä näkemättä, joten paikan päälle on mentävä toistekin. Hyötykasvitarhan lisäksi alueella on villejä lauhean vyöhykkeen kasveja eri puolilta maailmaa sekä lääkekasvimaa, jolla kasvaa vanhoja suomalaisia rohdoskasveja. Nähtävää siis riittää.



Tällä reissullani ehdin kiertää hyötykasvitarhan, piipahtaa nopeasti Suomen kasvilajistoa esittelevällä puutarhan kolkalla ja rupatella hyötykasveja esitelleen Luonnontieteellisen museon oppaan, Pinja Näkin, kanssa.

Oppaan vaivaaminen lisäsi puutarhan antia huomattavasti. Kuulin kasvien taustoja - esimerkiksi hassuissa aitauksissa kasvaneet ruijanesikot (Primula nutans) olivat osa isoa Escape-hanketta, jossa selvitetään konsteja suojella kotimaisia kasveja ilmastonmuutokselta siirtoistutuksin. Harvinaisen eteläisen ruijanesikon kykyä selviytyä eri leveysasteilla tutkitaan samanlaisin kokein useassa eri kaupungissa Itämeren rannikolla.

Kuulin myös, että keskellä puutarhaa sijaitsevassa lammessa kutevat vesiliskot. Se on jo aika tapaus näin keskellä kaupunkia. Pienten ja salamyhkäisten sammakkoeläinten lisäksi lammessa on aivan yhtä salamyhkäisiä kultakaloja, joita kukaan ei myönnä sinne tuoneensa. Ilmeisesti joku edesvastuuton kävijä on salaa hylännyt lemmikkinsä lampeen, ja nyt siellä elää koko joukko erikokoisia kultakaloja. Selvästi ne ovat pärjänneet lammessa yli useammankin talven ja lisääntyvätkin.

Mutta tosiaan, niihin hyötykasveihin. Hyvinhoidettuun hyötykasvitarhaan oli kerätty kiehtova valikoima syötäviä kasveja eri puolilta maailmaa. Osa oli tuttuja suomalaisilta pelloilta, toiset ruokakaupan vihannestiskiltä ja kolmannet niin outoja, että vieraat palasivat kyselemään oppaalta, mitä osaa tästäkin kasvista oikein syödään ja kuinka. Itsekin jouduin kysäisemään, mihin kummaan koreat revonhännät (Amaranthus) oikein ruokana kelpaavat. Kuulemma niiden lehtiä syödään salaatin tapaan.

Varsin eksoottisiakin kasveja oli puutarhassa saatu kasvamaan. Yksi sellainen oli okra (Abelmoschus esculentus), jonka Wikipedia väittää vaativan niin pitkiä ja kuumia kesiä, ettei se sovi Suomessa kasvatettavaksi. Komeita palkoja Kumpulan okrat silti tuottivat - vaikka voihan olla, että ne oli esikasvatettu sisällä.

Okra onkin jännä kasvi. Sillä ei ole mitään tekemistä samannimisen väriaineen kanssa (joka tehdään rautaoksidista ja savesta, ei minkään sortin kasvista). Okraa ei esiinny aidosti villinä, ja se saattaakin olla kokonaan viljelyssä syntynyt risteymälaji. Alkuperältään se voi olla afrikkalainen tai eteläaasialainen, mutta on nykyään erityisen suosittu Väli-Amerikassa.

Sen palot eivät oikeastaan ole palkoja, sillä okra ei suinkaan ole herne tai papu. Ei sinne päinkään. Okrat ovat malvakasveja, ja hyvin läheistä sukua kiinanruusuille (Hibiscus). Sen huomaa kyllä viimeistään, kun katsoo niiden kukkia. Osaa okralajeista käytetäänkin koristekasveina siinä missä kiinanruusujakin. Suomessa ne toimivat ilmeisesti lähinnä kesäkukkina, sillä tutusta kiinanruususta poiketen ne ovat varsin lyhytikäisiä.


Okra ei ole papu, mutta soijapapu sen sijaan on. Soija (Glycine max) on tuttu kaikenlaisten tuotteiden nimistä: on soijamaitoa, soijakastiketta, soijarouhetta ja soijanuggetteja. Itse kasvia en ollut nähnyt koskaan aiemmin. Kävi ilmi, että se on varsin vaatimattoman ja tavanomaisen näköinen papu.

Soijapapu on yksi maailman kymmenestä tärkeimmästä hyötykasvista. Ne oli Hyötykasvipäivillä valittu erityisen esittelyn kohteiksi. Opas kertoi, että häkellyttävät 80 prosenttia maailman soijasadosta menee karjan rehuksi. Kummallista, kun soijapapu on itsekin täysin kelvollista, runsasproteiinista ja aminohappokoostumukseltaan varsin hyvin ihmiselle sopivaa evästä.

Alun perin Kiinasta kotoisin oleva soijapapu kuuluu sekin niihin kasveihin, jotka luetaan jo eri lajiksi kuin villi esi-isänsä. Soijasato muuten vaatii kasvaakseen kolmisen kuukautta 20-30 asteen lämpötilaa, joten se voisi hyvällä onnella onnistua kasvihuoneessa Suomessakin. Tai miksipä ei huonekasvina.

Aivan uusi tuttavuus minulle oli viehättävännäköinen kameleonttilehti (Houttuynia cordata). Sitä käytetään Itä-Aasiassa laajalti sekä yrttinä ruoan maustamiseen että perinnelääkinnässä. Englanninkielinen Wikipedia luonnehtii sen makua diplomaattisesti "epätavalliseksi", minkä vuoksi sen käyttö ei ole levinnyt yhtä laajalle kuin esimerkiksi basilikan. Kiinassa kameleonttilehteä ilmeisesti pidetään kalanmakuisena, kun taas Puutarha.netin kasvikortti ilmoittaa sumeilematta sen haisevan pistävästi dieselöljylle. Harmi kyllä en tullut itse kasvia nuuskineeksi, joten en voi ottaa kantaa siihen, kumpi osapuoli on enemmän oikeassa.


Toinen yllättäjä olivat salviat (Salvia spp.), joita puutarhassa oli näytillä muitakin kuin ruokakaupan yrttitiskiltä tuttu Välimerellinen laji, ryytisalvia (Salvia officinalis). Kuvassa oleva hämmästyttävän punakukkainen laji on ananassalvia (Salvia elegans), joka on alkujaan kotoisin Meksikon ja Guatemalan vuoristometsistä. Sen käyttöä esitellään muun muassa tässä. Kuten useimmat kirkkaanpunaiset kasvit, sekin on lintupölytteinen (mesipistiäiset eivät nimittäin näe punaista). Kotiseuduillaan se on kuulemma kolibrien suurimpia suosikkeja.

Mielenkiinnosta vilkaisin, paljonko salvialajeja oikein maailmassa on, ja hämmennyin vastauksesta perin pohjin. Salvioiden sukuun kuuluu tuhat lajia, joista puolet kasvaa Väli- ja Etelä-Amerikassa. Eipä ihme, että niissä on mauste- ja rohtokasveja joka lähtöön. Ehkä pahamaineisin on mazatecinsalvia (Salvia divinorum), psykoaktiivinen laji, jota kasvatetaan huumeeksi ympäri maailmaa.

Katsokaa, pitelen nokkosta! Suomen kasvillisuutta en ehtinyt kiertää kuin muutaman minuutin kävelyn verran, mutta silmään sattui tämä pohjannokkonen (Urtica dioica sondenii), joka oli huomaavaisesti istutettu etelännokkosen, tai siis tutummin ihan tavallisen nokkosen, viereen. Ne erottaa selvästi pohjannokkosen hennosta ja harvasta olemuksesta.

Harva tietää, että etelännokkonen (Urtica dioica dioica) ei suinkaan kuulu Suomen alkuperäislajistoon, vaan on maanviljelyksen mukana meille päätynyt muinaistulokas. Se on alun perinkin avointen paikkojen kasvi, kenties muinaisen mammuttiaron perua, kertoo Tom Björklundin ja Seppo Vuokon Mammutin aika -kirja. Sen on täytynyt tulla toimeen mammuttiaron suurten kasvinsyöjien kanssa. Niiden torjumiseksi kaikki sen verson osat ovat pistävien poltinkarvojen peitossa.

Sen sijaan pohjoisissa havumetsissä kasvinsyöjät ovat harvassa. Niinpä metsiemme alkuperäinen pohjannokkonen onkin täysin poltinkarvaton, ja sitä voi käsitellä huoletta. Pohjannokkosen voi tavata sieltä täältä kautta maan, mutta yleisin se on Pohjois-Suomen puronvarsi- ja kallionaluslehdoissa ja lehtokorvissa: rehevissä, kosteissa ja varjoisissa paikoissa.

Poispäin lähdin kiertäen puutarhassa olevan kartanon pihamaan kautta, ja törmäsin tähän vaikuttavaan näkyyn. Monta korkeaa enkelipasuunaa (Brugmansia x candida) kasvoi kukkapenkin komistuksena. Niillä oli paksut rungot, jotka näyttivät siltä, etteivät kasvit voi olla enää aivan nuoria. Sitä, kuinka ihmeessä trooppiset pensaat ovat voineet kasvaa vuosia kukkapenkissä Kumpulassa, en osaa selittää. Opaskin oli tässä vaiheessa jo lopettanut työpäivänsä, enkä päässyt kyselemään lisää tyhmiä.

Enkelipasuuna on profeetanpasuunan (B. aureum) ja tuomiopasuunan (B. versicolor) risteymä. Pasuunakukat noin ylipäätään ovat kotoisin Andien trooppisilta rinteiltä, ja ne ovat todellakin ansainneet mahtipontisen yliluonnolliset lajinimensä. Pasuunat ovat nimittäin kasvimaailman vaarallisimpien hallusinogeenien joukossa. Yhden ainoan lehden tai kukan syöminen voi olla toden teolla vaarallista.

Luulen itse asiassa, että jos tietyntyyppiset lapsista huolestuneet ihmiset kuulisivat, millaisen myrkkykasvimäärän keskellä elämme, he järjestäisivat kokonaisia partioita ruiskuttamaan Suomea Roundupilla. Suomessa kasvaa villinä parikymmentä tappavan myrkyllistä kasvia, joista moni on aivan tavallinen maantien laitojen tai mökkirantojen laji. Ja sitten ovat vielä nämä tappavan vaaralliset koristekasvit - pasuunat, risiinit, sormustinkukat. Yllättävää kyllä, lapsia tuntuu silti selviävän elossa aikuisuuteen saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...