tiistai 28. lokakuuta 2014

Kasvit uudessa kodissa

Muutuin loppukesällä keskisuomalaisesta etelärannikon asukkaaksi. Muuttourakka puolensadan kukkaruukun, kolmen akvaarion ja pienen kirjaston kanssa oli tietenkin sitä luokkaa, että uudelleen ei tee lähivuosina mieli vaihtaa sijaintia.

Kasvit ovat löytäneet mieluisiaan paikkoja vähitellen. En ole vieläkään lakannut ihastelemasta, kuinka paljon tilaa ja valoa niille nyt on! Asunnossa on kokonainen huone, joka on varattu ainoastaan eläinten ja kasvien asumukseksi, ja siinä on eteläikkuna ikkunalautoineen. Olohuoneen suuret ikkunat avautuvat jonnekin lounaan ja lännen välille ja parveke on lasitettu. Oi onnea!

Tässä muutamia kuvia ja kokoelmani kuulumisia piristyksenä harmaaseen syyspäivään.



Monet miten kuten hengissä sinnitelleet kasvattini ovat nyt suorastaan heränneet uuteen elämään. Erityisesti tämä nimetön pikku puu, jonka kasvatin siemenestä, on nyt näyttänyt aivan uusia puolia itsestään. Se on kasvanut reilusti pituutta ja alkanut haarautua.

Poimin ison, pähkinämäisen siemenen jostakin polun laidalta matkallani Sri Lankassa vuonna 2011, enkä edelleenkään osaa sanoa, mikä se on. Sen kasvutapa ja lehtien olemus tuovat vahvasti mieleen manteliketapanin eli intianmantelipuun (Terminalia catappa), mutta lehdet eivät ole kiiltäväpintaiset, ja niiden alapinnalla on kaksi riviä tahmeita, makeita pisaroita, joiden tarkoitus lienee houkutella muurahaisia. Loppukesällä avoimesta parvekkeen ovesta lentänyt ampiainen kävi monta kertaa päivässä latkimassa sokerilientä. Koska se näytti osaavan omine nokkineen sisään ja ulos, annoin sen juoda. Olihan ulkona kuumaa ja kuivaa ja otusparka oli varmasti janoinen.



Saniaiset ovat heikko kohtani, ja olen suhteettoman innoissani, kun yli puolet niistä mahtui yhteen komeaan riviin pienemmän akvaarion ylle. Akvaariosta haihtuva vesi nostaa ilmankosteutta, ja valaisin antaa ylimääräistä lämpöä nyt syksyllä, kun lämmitys ei aina pysy ihan säiden tasalla. Ne eivät ole aivan eteläikkunalla vaan sisempänä huoneessa, missä ne saavat reilusti epäsuoraa valoa sekä ikkunasta että ison akvaarion ylle kattoon ripustetusta monimetallivalaisimesta.

Tässä pari kuukautta sitten otetussa kuvassa alvejuuri (Dryopteris sp.) ja mahoniasaniainen (Cyrtomium falcatum) ovat vielä muoviruukuissaan, mutta olen sittemmin istuttanut ne kunnollisiin ja koko porukka on kasvanut komeasti.


Kirkkaammassa valossa ison altaan kansilasien päällä kasvava sapelisanikka (Pteris ensiformis) pärjäisi varmasti vähemmälläkin valolla, eikä silloin vaatisi kastelua harva se päivä. Silloin sen lehdet eivät ehkä kuitenkaan olisi näin komeasti hopeanvalkoisella kirjotut. Artikkelin aloituskuvassa tulipunaisella nuorella lehdellä komeileva sanikkalaji Pteris quadriaurita kasvaa samassa ruukussa. Kyllä saniaisetkin voivat olla värikkäitä!


Isosta akvaariostani kasvaa ulos massiivinen afrikkalainen keihäslehti (Anubias hastifolia), jonka lehdet kurkottavat hyvinkin toista metriä vedenpinnan yläpuolelle ja juurakko tarjoaa kaloille hienon labyrintin. Pelkäsin, että kasvi ottaisi nokkiinsa tai jopa kuolisi, kun muutossa sen monta kiloa painava juurakko täytyi kiskoa ylös vedestä ja pakata koko komeus täysikokoiseen jätesäkkiin, josta sen suuret lehdet jäivät törröttämään esiin. Juuriakin siitä rytäkässä rikkoutui.

Mitä vielä. Kasvi alkoi puskea uusia lehtiä entistä vimmaisemmin, ja tuskin pari kuukautta muuton jälkeen se aloitti kukinnan. Kukkatähkät ovat varsin vaatimattoman vihreitä ja piileksivät lehtien varjossa, joten huomasin ne vasta ihmeteltyäni eläinhuoneeseen ilmaantunutta imelää tuoksua. Tällä hetkellä kukintoja näyttää olevan eri vaiheissaan yhdeksän.


Eikä se suinkaan ole ainoa kukkimaan innostunut. Kukassa on myös kolme eri chililajiketta - Lemon Drop, Aji Cristal ja Naga Morich. Chilien alkukesä epäonnistui surkeasti, joten ne ovat ehtineet vasta nyt kukintaan saakka. Toivottavasti ne jaksavat tuottaa satoa loppusyksyn vähäisen auringon ja keinovalon voimin. En unissanikaan söisi näin tulisia chilejä, mutta niitä on hauskaa kasvattaa.

Talven orkideaputken avasi vaaleanpunainen, imeläntuoksuinen lajike, joka lienee jonkinlainen Odontoglossum ornithorhynchum -hybridi. Sitä seuraa aivan pian kolmen suvun sekasikiöhybridi Beallara "Peggy Ruth Carpenter", joka innostui tänä vuonna peräti neljän kukkavanan edestä. Selvästi laiskanlainen orkideanhoitotapani sopii sille. Kuvassa se kukkii viime tammikuussa: uusista kukista saa kuvan vasta kenties viikon päästä, kun suurimmaksi ehtineet nuput alkavat aueta.

Blogin hiljaisuudesta huolimatta viidakko ei siis suinkaan ole kuihtumassa. Uusia lajiesittelyitäkin on lähiaikoina tiedossa, sillä kelpaahan näin hyvin rehottavasta viidakosta kirjoittaa. Vehreää syksyn jatkoa lukijoille, älkääkä antako pimeän vuodenajan masentaa!

4 kommenttia:

  1. Kiitos paljon haasteesta, tämähän vaikuttaa mielenkiintoiselta (myös blogi on uusi tuttavuus, lähtee seurantaan).

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanaa nähdä blogissa näin paljon saniaisia. Olen tässä haravoinut nettiä hyvien ostopaikkojen perässä, sillä kun nyt on päässyt kanariankäpälä- ja antennisaniaisten myötä erikoisempien makuun, niin en oikein tiedä, mistä etsiä.
    Hyviä vinkkejä (Helsinkiin)?
    Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa kuulla, että joku muukin on hurahtanut saniaisiin!

      Suomessa erikoisempia saniaisia on kaupan hyvinkin satunnaisesti, harmi kyllä. Jänniä lajeja voi kyllä löytää, mutta se vaatii tehokasta haravointia. Kuten erikoisuuksien parissa yleensä, Helsingin seudulla voi suositella Viherpajaa. Näin kesäaikaan siellä on paljon erilaisia ulkokasveja ja melko vähän huonekasvierikoisuuksia, mutta lupasivat, että huonekasvipuolellekin tulee kaikenlaista syksyllä.

      Useimmat omat saniaiserikoisuuteni olen ostanut Jyväskylän aikoinani Viherlandiasta. Jokusen tilasin nyt alkukesällä Arafloralta Saksasta. Netti on tosiaan ystävä. :)

      Kanariankäpäläsaniainen kuulostaa hienolta lisältä kokoelmaan. Sehän on laakerimetsän laji - taisin itse asiassa tavata sen luonnossa Madeiralla jouluna. Täällä on kuvakin: http://www.viidakkokirjeet.fi/2015/01/madeiran-metsissa.html

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...