keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kevätmielellä

Viidakon uusin tulokas: viherpantteriköynnös
(Pellionia repens).
Vaikka tammikuu on vasta hädin tuskin lopussa, ajattelen ainakin itse jo kovasti kevättä. Ensimmäiset huonekasvien siemenet ovat päässeet jo multaan itämään, ja joululahjaksi saadut magnolian siemenet puolestaan köllöttelevät jääkaapissa rahkasammalalustalla kylmäkäsittelyssä. Madeiran tuliaiset näyttäisivät näillä näkymin selvinneen matkan rasituksista. Mysteeriorkidea kasvattaa jo ahkerasti juuria...

torstai 22. tammikuuta 2015

Madeiran metsissä


Kuten aiemmin jo kirjoitimme, vietimme joulun Madeiralla. Ikuisen kevään saari on kuuluisa puutarhoistaan, joissa kukoistavat kasvit kaikkialta maailmasta. Mutta on Madeiralla myös ikioma, alkuperäinen kasvillisuutensa, ja se vasta kiehtovaa onkin.

Madeira on yksi niistä muutamasta paikasta maailmassa, jossa yhä kasvaa välimerellistä laakerimetsää eli laurisilvaa. Vielä ennen jääkausien alkua ikiaikainen laakerimetsä peitti koko Välimeren seudun. Se oli suorastaan satumetsää: vänkyräisiä, naavan ja sammalen peittämiä puita, jotka kuhisivat eläimiä.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Sumua

Piipahdimme viime kesänä taas vaihteeksi Maijan kanssa Viherlandiassa. Vierailut siellä kestävät lähes poikkeuksetta melko kauan, ja lähes yhtä poikkeuksetta sieltä tulee myös tehtyä heräteostoksia. Tällä kertaa aikeena oli ostaa muutama säkki multaa, mutta sen lisäksi tuli tehtyä useampikin löytö.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Ikuisen kevään saarella

Kiinanruusun (Hibiscus rosa-sinensis) vaaleanpunainen lajike.
Viidakkokirjeiden kaksikko vietti joulunsa Madeiralla. Saaresta tulevat ensimmäisenä mieleen keski-ikäiset sekä eläkeläiset eurooppalaiset turistit, pakettimatkat ja suomi-karaokebaarit. Näitä kaikkia Madeiralta löytyykin, mutta myös paljon, paljon enemmän. Meitä ilahdutti erityisesti upea kasvipaljous. Joulukuussakin kukassa oli moni kotona talvihorroksessa kärvistelevä kasvi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...