Kuten aiemmin jo kirjoitimme, vietimme joulun Madeiralla. Ikuisen kevään saari on kuuluisa puutarhoistaan, joissa kukoistavat kasvit kaikkialta maailmasta. Mutta on Madeiralla myös ikioma, alkuperäinen kasvillisuutensa, ja se vasta kiehtovaa onkin.
Madeira on yksi niistä muutamasta paikasta maailmassa, jossa yhä kasvaa välimerellistä laakerimetsää eli laurisilvaa. Vielä ennen jääkausien alkua ikiaikainen laakerimetsä peitti koko Välimeren seudun. Se oli suorastaan satumetsää: vänkyräisiä, naavan ja sammalen peittämiä puita, jotka kuhisivat eläimiä.
Jääkausien alkaessa ilmasto kuivui ja viileni, ja laakerimetsät vetäytyivät. Kokonaan ne eivät kuitenkaan kadonneet, vaan kutistuivat ja laajenivat kylmien ja lämpimien kausien mukana. Sitten ihmiset tulivat ja alkoivat käyttää yhä enemmän puuta ensin keittiötuliinsa, sitten laivastojen rakennukseen. Enää Välimerellä ei ole jäljellä palaakaan alkuperäistä metsää, vain erilaisia hävityksen asteita.
Laakerimetsä on säilynyt vain siellä, minne linnut sen istuttivat. Metsän äiti on sepelkyyhky, joka aikoinaan viihtyi suurin joukoin Välimeren metsissä. Ajoittain myrskytuulet puhalsivat kyyhkyjä länteen Atlantille. Onnekkaimmat löysivät maapalan meren keskeltä ja pelastautuivat sille: joko Kanariansaarille, Azoreille tai Madeiralle. Ajan mittaan Madeiran haaksirikkoisista kehittyi oma lajinsa: madeirankyyhky (Columba trocaz).
Mutta miten kyyhkyt istuttivat metsän? Niillä ei ollut siemeniä taskuissaan, vaan vatsassaan, sillä laakerimetsässä ne olivat tärkeitä siementen levittäjiä. Kyyhkyjen mukana kulkeutuikin sangen köyhtynyt kokoelma laakerimetsän puita: vain sellaisia, joiden mehukkaat marjat mahtuivat kyyhkyn vatsaan.
Vielä tänäkin päivänä Madeiran laakerimetsät koostuvat lähinnä lintujen levittämistä puista: kanarianlaakeri (Laurus azorica), haisuviherpuu (Ocotea foetens), makaronesianavokado (Persea indica), apollonlaakeri (Apollonias barbujana), valkopuu (Picconia excelsa) ja laakerikirsikka (Prunus lusitanica) kasvavat kaikki linnuille maistuvia pikku hedelmiä.
Päätyi Madeiralle muunkinlaisia kasveja, kuka mitäkin reittiä. Madeira on suunnattoman merenalaisen kilpitulivuoren huippu, joka on pilkistänyt merenpinnan yläpuolelle saarten mittapuulla vain hetken: kenties viisi miljoonaa vuotta. Tulivuori sammui lopullisesti vasta noin 6500 vuotta sitten.
Erilaisia sammalia. Vasemmalla äärimmäisen uhanalainen wollastoninkello (Musschia wollastonii). |
Satumetsän siimeksessä
Puunrunkoja peittävät epifyytit. Vasemmalla jokin imarre- laji (Polypodium sp.), oikealla kanariankäpäläsaniainen (Davallia canariensis). |
Siitä on nyt yli viisisataa vuotta, ja ihmiset ovat kaikeksi onneksi viisastuneet. Jäljellä olevat 15 000 hehtaaria laakerimetsää on rauhoitettu ja julistettu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Niissä pääsee vierailemaan uudisasukkaiden aikoinaan rakentamia kivisiä vesijohtoja eli levadoja pitkin patikoiden.
Turvassa laakerimetsä ei kuitenkaan ole. Sitä uhkaavat ajattelemattomasti istutetut vieraslajit, kuten australialaiset eukalyptuspuut (Eucalyptus globulus), akaasiat (Acacia sp.) ja alun perin Meksikosta kotoisin oleva nystyageratina (Ageratina adenophora), joka on levinnyt luontoon eri puolilla maailmaa niin röyhkeästi, että se monin paikoin tunnetaan Meksikon paholaisena. Viime vuosina ilmasto on muuttunut yhä kuivemmaksi ja metsäpalot käyneet tuhoisammiksi. Toivoa sopii, ettei tämä ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos viimein koidu niin monesta selvinneen laakerimetsän kohtaloksi.
Kuten sademetsässä, myös laakerimetsässä puut ovat keskenään hyvin samannäköisiä, vaikka ne eivät olisi lainkaan läheistä sukua keskenään. Kaikilla on jokseenkin teräväkärkiset, kiiltäväpintaiset ja tummanvihreät lehdet, vaikka kukat ja marjat saattavatkin olla erinäköisiä. Talvella niiden tunnistaminen vaatii asiantuntijan.
Puuvalvatti (Sonchus fruticosus) |
Nuokkukurjenpolvi (Geranium palmatum) hehkuu laakerimetsän aluskasvillisuudessa. |
Aivan koko saaren luonnollinen kasvillisuus ei sentään ole yhtä ja samaa laakerimetsää. Atlantin valtamereen laskevilla paahteisilla alarinteillä on laakereille liian kuivaa ja kuumaa. Siellä vallitsee enemmän Välimeren seudun nykykasvillisuutta muistuttava vehreys, johon kuuluu oliivipuun paikallinen alalaji ja useita erilaisia tyräkkejä.
Kun noustaan kohti vuorten huippuja, laakerimetsä antaa jälleen myöten uudenlaiselle kasvillisuudelle. Emme matkallamme päässeet näkemään varsinaista vuorenhuippujen kasvillisuutta, mutta kävimme sentään laakerimetsän yläosissa, missä vuorilajit alkoivat jo limittyä matalampien alueiden kasvien väliin.
Kotoperäinen madeiranpeippo ja puukanervan taimi. |
Madeiranmustikan ruskaa. |
Ei kannata antaa Madeiran puistojen loiston hämätä. Todelliset ihmeet piileksivät vuorilla, minne puutarhureiden näpit eivät ole ulottuneet. Toivottavasti tosielämän kadonnut maailma säilyy siellä jälkipolvienkin ihailtavaksi.
Hieno postaus! Tuonne kun joskus pääsisi!
VastaaPoistaSuuret kiitokset Madeirakatsauksesta! Myydäänkö siellä paikan päällä jotain opaskirjoja kasvimaailmaan?
VastaaPoistaHienoa, että tykkäsit jutusta!
PoistaMeillä oli mukana lähinnä Välimeren kasveja esitteleviä kirjoja, joista bongailimme puistojen kasveja. Paikallisiin kasveihin oli paikoin laitettu ystävällisesti nimikylttejä, mutta muuten olen tunnistellut niitä jälkikäteen nettisivujen avulla. Myös Pekka Borgin Sumumetsistä paahderinteille -kirjasta (http://www.intokustannus.fi/kirja/sumumetsista_paahderinteille/) oli kasvien tunnistuksessa paljon apua. Siinä on paljon tietoa kasveista, vaikka se oikeastaan kertookin levadareiteistä.
Kasvikirjoja oli kyllä paikan päällä myynnissä, tosin harmi kyllä huomasin sen vasta viimeisenä matkapäivänä. Ihan hotellimme vieressä olleessa matkamuisto- ja postikorttikaupassakin oli lupaavan näköisiä englanninkielisiä teoksia. Arvaisin, että sellaisen saisi lunastaa omakseen kohtuulliseen hintaan.
Kiitos, täytyypä tsekata nuo vinkit!
Poista