Hiljaa hyvä tulee

Pullojukalla (Beaucarnea recurvata) ei ole kiire minnekään. Hidaskasvuinen aavikkokasvi sopeutuu monenlaisiin oloihin ja on erittäin helppohoitoinen – kunhan sitä ei hukuta! Pullojukka on niin vaatimaton ja hidaskasvuinen, että se tuo välillä mieleen pikemminkin koriste-esineen kuin kasvin.

Pullojukka on kotoisin Itä-Meksikon kuivilta seuduilta. Vaikka sen elinalue luonnossa on suppea, se näyttää koristekasvina sopeutuvan monenlaisiin oloihin. Lämpimillä seuduilla sitä pidetään puutarhakasvina, ja missä talvet käyvät liian ankariksi, viihtyy pullojukka ikkunalaudan suojissa.

Kotiseuduillaan pullojukan tiedetään elävän ainakin 350-vuotiaaksi, joten parhaassa tapauksessa siitä saa sukupolvelta toiselle siirtyvän perintökasvin. Pikkuisena pallerona ostettu kasvi kasvattaa ajan mittaan rungon, joka saattaa ulkosalla kasvavalla yksilöllä venähtää viisimetriseksikin.

Rungon tyveen jää aikuisellakin kasvilla pullistuma, jonka mukaan kasvi on saanut nimensä. “Pullossa” pullojukka säilyttää vettä, kuten arvata saattaa. Rungon muodosta laji on saanut myös liikanimen norsunjalka.

Pullojukka on yksisirkkainen kasvi, joka kuuluu kasvien uuden luokittelun mukaan parsakasvien heimoon (Asparagaceae). Sen kanssa samaan Nolinoideae-alaheimoon kuuluvat huonekasveista traakkipuut ja anopinkielet, ja muista kasveista yllättäen kielot ja kalliokielot.

Kasvien sukulaisuussuhteet harvoin käyvät järkeen, mutta jostain pullojukan sukulaisuus kielojen kanssa sentään näkyy. Pullojukka saattaa huonekasvinakin innostua kukkimaan. Silloin se kasvattaa kruunukseen näyttävän vaaleankeltaisen kukintotertun. Tarkkaan katsoen yksittäiset kukat muistuttavat kuin muistuttavatkin kielon kukkia. Kukinnan mittaan ne tosin vaihtavat väriä vaaleanpunaisiksi.

Pelkästään kukkien takia ei pullojukkaa kuitenkaan kannata ostaa, sillä ensikukintaa saa odotella ainakin kymmenen vuotta. Tämä kasvi ei turhia hätäile.

Nimestään huolimatta pullojukka ei ole läheistä sukua jukkapalmuille (Yucca sp.), mutta ei erityisen kaukaistakaan. Jukkapalmutkaan eivät nimittäin ole oikeasti palmuja, vaan kuuluvat samaan parsakasvien heimoon. Sen sisällä ne ovat kuitenkin läheisempää sukua agaveille kuin pullojukalle.

Huonekasvina pullojukka on niitä kaikkein vaatimattomimpia. Sen voi huoletta unohtaa vaikka kuukaudeksi, eikä se ole moksiskaan. Parhaiten se menestyy aurinkoisella ikkunalla, jossa sen annetaan kuivua kasteluiden välissä, mutta kastellaan kunnolla kosteaksi. Kun vielä ruukussa on tarpeeksi tilaa ja lannoitusta on tarjolla, pullojukka kasvaa (ainakin omalla mittapuullaan) kohisten.

Mutta jos valoa, vettä, lannoitusta tai lämpöäkään ei ole, pullojukka ei suinkaan kuole. Se vain lakkaa kasvamasta ja odottaa hievahtamatta parempia aikoja vaikka vuodesta toiseen. Hengiltä sen saa lähinnä ylikastelulla, sillä vedessä seisomista tämäkään aavikkokasvi ei siedä.

Kesäksi pullojukan voi hyvin viedä ulos aurinkoiselle paikalle puutarhassa tai parvekkeella. Syksyllä se kannattaa ottaa sisään viimeistään, kun yölämpötilat alkavat hipoa nollaa. Se kestää kyllä ainakin teoriassa muutaman asteen pakkastakin.

Kasvualustaksi pullojukalle kelpaa tavallinen kukkamulta. Läpäisevyys on kuitenkin sille tärkeää, joten vermikuliitin, ruukkusoran tai hiekan lisääminen joukkoon tuskin ainakaan haittaa. Jos jukka kieltäytyy kasvamasta vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa, selitys voi olla liian pienessä ruukussa. Silloin se kannattaa ruukuttaa uudelleen, mutta varoa pahoinpitelemästä juuria.

Pullojukka on niin vaatimaton hoidokki, että se sopii myös ihmiselle, jolla on taipumuksena unohtaa kasviensa olemassaolo. Myrkyttömänä se sopii myös lemmikkikotiin.