Siirry pääsisältöön

Seikkailua Tallinnassa, osa 2


Edellisessä artikkelissa kerroin retkestämme Tallinnaan Suomen Orkideayhdistyksen hilpeässä seurassa. Koska orkideat olivat tietenkin retken itse tarkoitus, keskityin ensiksi niihin.

Oli Tallinnan pienessä, mutta ilmeisen rakkaudella hoidetussa kasvitieteellisessä puutarhassa paljon muutakin nähtävää. Erikoisia kasveja oli runsas kokoelma eri puolilta maailmaa. Sisäistä pientä paleontologiani ilahdutti erityisesti kasvimaailman elävien fossiilien edustava otos: oli saniaisia, araukaarioita ja jopa kauripuu, jollaista en ole eläessäni nähnyt. Tässä osassa kerron niistä.


Näkymä Australiaan.
Kasvihuoneissa kasvit oli jaoteltu karkeasti maanosittain, ja niiden välissä luikertelivat kivetyt polut ja taitavasti rakennetut pikku polut..Tässä kuvassa komeilevat trooppisen Australian puut. Keskellä on australianaraukaaria (Araucaria cunninghamii), joka oli ilahduttavaa nähdä isompana yksilönä, sillä olin juuri edellispäivänä ostanut itselleni pienen taimen samaa sorttia.

Vasemmalla on kuuluisa australianwollemia (Wollemia nobilis), elävä fossiili, jonka piti olla vuosimiljoonia sitten sukupuuttoon kuollut, kunnes pieni kasvusto yllättäen löytyi syrjäisestä laaksosta Australiasta. Myös Kaisaniemen kasvitieteellisellä puutarhalla on oma wollemiansa, tosin hieman Tallinnan kasvia vaatimattomamman kokoinen.

Havupuuksi naamioitunut jäi kiinni.
Ilahduimme myös tästä erehdyttävästi männyltä näyttävästä pikku puusta, joka tarkemmassa tarkastelussa osoittautui joksikin ihan muuksi, sillä perin epähavupuumaisesti se kukki pienin, kirkkaanpunaisin kukin. Se on proteakasveihin kuuluva Adenanthos sericeus. Suomenkielistä nimeä kasvilla ei ole, mutta englanniksi se on hupaisasti woolly bush eli villapensas.

Usko pois, tämä on havupuu.
Useimmat kävijät ohittivat kasvihuoneen pohjalla sotkuisena massana kiemurtelevan kauripuun suomatta sille sen kummempaa huomiota. Kauri (tarkalta lajiltaan Agathis robusta) oli kuitenkin minulle kaikkein suurin yllätys: tällä havupuullahan ei ole mitään neulasten tapaistakaan, vaan oikeat lehdet!

Kauripuita on vain 21 lajia, ja ne kasvavat Malesiasta Pohjois-Australian kautta Uuteen-Seelantiin ulottuvalla kaistaleella. Kuten araukaariat ja wollemia, nekin ovat jäänteitä dinosaurusten ajan Gondwanamantereen kasvillisuudesta. Jotakin tämäntapaista varmasti kasvoi dinosaurusten jaloissa.

Tämäkin on havupuu.
Japaninrypälekuusi (Cephalotaxus harringtonia) sen sijaan tuntui vanhalta ystävältä, vaikken ole koskaan ennen nähnyt sitä elävässä elämässä. Olen nimittäin piirtänyt sen kerran, ja kuva löytyy DeviantArt-galleriastani otsikolla Gymnosperm Fruit.  Nimensä mukaisesti tämä havupuu kasvattaa viinirypälettä muistuttavia valehedelmiä, jotka ovat erityisesti lintujen suosiossa.

Vanhastaan on ajateltu, että kukkakasvien valtavan lajimäärän ja menestyksen salaisuus olisi juuri niiden kyky yhteistyöhön eläinten kanssa, kun taas havupuut, käpypalmut, saniaiset ja muut "alkukantaisemmat" ei-kukkakasvit eivät siihen kykene. Kukkien avulla kukkakasvit pystyvät houkuttamaan hyönteisiä, lintuja tai lepakoita hoitamaan siitepölyn kuljetuksen, ja hedelmien avulla toisenlaisia eläimiä kuljettamaan siemenensä uusille kasvupaikoille. Ja tästä syystä lähes 90 % tunnetuista kasvilajeista on kukkakasveja.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että oletus on ollut aivan väärä. On olemassa roppakaupalla sekä eläinten pölyttämiä että levittämiä ei-kukkakasveja, joista rypälekuusi on erinomainen esimerkki. Selvästi kukkakasvien salaisuus on jossain muualla kuin orjatyövoiman käytössä.

Ituraunioinen.
Myös saniaiset hallitsevat omalaatuiset lisääntymistavat. Ituraunioinen (Asplenium bulbiferum) tunnetaan kotiseuduillaan Uudessa-Seelannissa äitisaniaisena tai "kana ja tipu -saniaisena". Se kasvattaa lehtiinsä lukuisa pienoiskokoisia saniaisia, jotka irrottuaan ovat valmiita aloittamaan itsenäisen elämän.

Saniainen Havaijilta.
Herätin epäilemättä hilpeyttä kanssamatkustajissa, kun kasvitieteellisen puutarhan aulaan tullessani en juuri vilkaissutkaan orkideoita ennen kuin syöksyin kameroineni kyykkimään penkkiin istutettujen pikkuruisten saniaisten ääreen. Nimilapun mukaan nämä ovat Doryopteris decipiens -sormisaniaisia.

Laji on endeeminen, eli sitä ei tavata missään muualla kuin Havaijilla, ja kuuleman mukaan se kasvaa usein paljaalla laavakivellä. Saniaisethan ovat yleensä ensimmäisiä pioneereja kaikenlaisilla luonnon katastrofialueilla. Tulivuorenpurkauksia ja meteori-iskuja seuraavia "saniaispiikkejä" (Fern spike) tunnetaan fossiiliaineistostakin lukuisia.

Setin kolmannessa ja toivottavasti viimeisessä osassa tutustutaan kasvitieteelliseen puutarhaan yleisemmin ja kurkitaan esimerkiksi tuttuja huonekasveja, jotka tilavassa kasvihuoneessa venähtävät hurjiin mittoihin.

Kommentit

  1. Todella mielenkiintoista, varsinkin nämä muinaiset lajit. Ei sillä, muun muassa jutun ykkösosan sininen orkideakin oli hieno tuttavuus. Uusi kohde Tallinnan-reissulle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lukijoiden suosikit

Vaatimaton pienoisbromelia

Piilokukat ( Cryptanthus ) ovat enimmäkseen Brasiliassa kasvavia ananaskasveja, jotka ylhäältä käsin näyttävät hauskasti tähdiltä. Juuri muuta yleistä niistä ei voikaan sanoa: noin puolensadan lajin joukkoon mahtuu suuria ja pieniä kasveja, kivikoiden, metsänpohjan ja jopa suolaisten marskimaiden asukkeja, ruskean-, vihreän-, harmaan- ja valkoisenkirjavia lehtiä. Huonekasviksi useimmin tarjolla oleva laji lienee viirupiilokukka ( C. bivittatus ). Se on pieni ja sievä laji, jonka lehdet eivät kasva juuri kymmentä senttiä pidemmiksi, ja ovat kasvin nimen mukaisesti punertavajuovaiset. Viirupiilokukkia näkee aika ajoin kaupan pienten mehikasvien joukossa, sillä niitä ne päällisin puolin hieman muistuttavat, vaikka elintavoiltaan ovatkin aivan erilaisia.

Mikä kasvia vaivaa? Osa 1, ripsiäiset

 Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä. Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Aloitetaan kutsumattomista vieraista, joita viime aikoina on Facebookin keskusteluryhmien puheenaiheista päätellen ollut liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi: ripsiäisistä.

Begonioiden oikukas kuningas

Kuningasbegoniat ovat silmiinpistävän kauniita ja niitä myydään usein ja halvalla. Niitä on kaupan sekä huonekasveiksi että kesäkukkasiksi ruukkuihin ja parvekelaatikoihin. Kaikenkirjavia muunnoksia tästä kasvista on niin paljon, että kahta samanlaista löytää harvoin: lehdet voivat olla liuskaisia tai liuskattomia, symmetrisiä tai vinoja, ja värejä löytyy hopeanvaaleasta pinkkiin, viininpunaiseen ja mustanvihreään kaikenlaisina yhdistelminä ja kuvioina. Mikä upea kasvi! Varoituksen sana on silti paikallaan: tämä ei ole helppo hoidokki. Lukuisia huonekasveja esittelevässä Plants are the strangest people -blogissa juuri kuningabegonialla on kyseenalainen kunnia pitää vaikeusasteikossa kärkisijaa ja kuulua kirjoittajan ei koskaan enää -listalle. Miksi siis ylipäätään esitellä moinen oikutteleva kuninkaallinen? Siitä voi kyllä saada hyvän ja kiitollisen hoidokin, kun ottaa huomioon sen omalaatuiset nirsoilun aiheet jo etukäteen.