Siirry pääsisältöön

Uusia...

Postin tuomaa...
Innostuimme tässä jokin aika sitten tekemään yhteistilausta saksalaiseen Röllke Orchideen -verkkokauppaan, jonka valikoima on nimensä mukaisesti varsin orkideapainotteinen. 

Olemme alkuvuodesta muutenkin intoilleet ulkomaisten kasvitilausten kanssa, sillä ehdimme aiemmin tilata kasveja myös Araflorasta. Tuolloin saapui muun muassa Maijan kasviterraarion kasveja sekä oman suoprojektini lihansyöjiä. 


Tällä kertaa tilauksessa oli mukana lisäksemme vielä kaksi muutakin innokasta kasviharrastajaa, joten pakettikin oli sen mukainen: painoa vajaat kolme kiloa ja sisältö täyteen pakattuna kasveja, kasveja ja vielä lisää kasveja!


Saisiko olla kasvi tai pari?
Omaan tilaukseeni mahtui tälläkin kertaa useampi kasvi, lähinnä ihania orkideoita. Uutena juttuna kokeilin myös paria Orchi-Pack -kategorian kasvia, jotka siis ovat pieniä orkideantaimia pakattuina steriileihin purkkeihin. Oivallinen tapa saada kasvit mahdollisimman vahingoittumattomina postitse kotiin, ajattelin tilatessani. 

Orchi-Pack -pakkaukset suojamuovista purettuina.

Pirteiltä näyttävät pienet taimet!
Kaikki kasvit saapuivat varsin erinomaisessa kunnossa huolellisen pakkauksen ja nopean toimituksen ansiosta. Jopa iso ja komea flamingokukka, jonka sorruin myös lisäämään tilauslistani orkideoiden jatkeeksi, oli oikein hyvässä kunnossa. 

Anthurium clarinervium - myydäänköhän tätäkin hopeasuoniflamingokukan nimellä?

Maija vastasi tilauksen muista ei-orkideoista hankkimalla pari hurmaavaa pientä tillandsiaa. Voiko somempia ollakaan? Eikä tuo miniorkideakaan mitenkään ruma ole...

Maijan tilaukset: kaksi tillandsiaa ja pikkuruinen orkidea.
Aika näyttää, miten kaikki uudet kasvit lähtevät viihtymään uusissa kodeissaan. Toivottavasti mahdollisimman moni uusi ja ihana hankinta voi hyvin, kasvaa ja kukoistaa. Varsinkin nuo pikkuruiset Orchi-Packien vauvat, joiden kasvua on varmasti ilo seurailla!

Huolella pakattu kasvi muistutti lähinnä lumista havupuuta.
Aergs. distincta x modesta kukkii tuoksuvin kukin, sitten joskus isompana. Eikö olekin somat lehdet muuten kasvilla!?

Kommentit

Lukijoiden suosikit

Mikä kasvia vaivaa? Osa 1, ripsiäiset

 Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä. Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Aloitetaan kutsumattomista vieraista, joita viime aikoina on Facebookin keskusteluryhmien puheenaiheista päätellen ollut liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi: ripsiäisistä.

Helppo hoito!

Reunustraakkipuu ( Dracaena marginata ) on helpoimpia huonekasveja, joita minulla koskaan on ollut viidakossani. Tämä kyseinen reunustraakki on kaveriltani hoidossa sillä aikaa, kun kyseinen henkilö viettää vaihto-oppilasvuottaan ulkomailla. Kasvilla on tällä hetkellä noin puolisen metriä korkeutta ja se on viihtynyt oikein hyvin muun joukon jatkona. Traakki ei tunnu olevan kovin nirso kasteluiden suhteen ja viihtyykin vielä puolivarjoisessa paikassa. Kuulemma siskollani vastaava kasvi asustaa hyvin hämärässä huoneessa ja viihtyy niinkin erinomaisesti, että tekee vielä parhaillaan useita sivuversoja. Hoidossani oleva reunustraakki. Puun kuvaaminen tuotti talvivalossa haasteita, ja se piti nostaa aivan ikkunan eteen, jotta valoa olisi edes auttavasti tarpeeksi.

Mikä kasvia vaivaa? Osa 2, lehtikirvat

Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä. Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Tässä osassa esiintyvät lehtikirvat, jotka tavallisesti ovat huonekasvien tihulaisista kaikkein helpoimmin torjuttavia ja biologialtaan niin mielenkiintoisia, että ne tuntuvat suorastaan sympaattisilta.