torstai 19. marraskuuta 2015

Viettelijät ikkunalla

Tai kuinka minusta tuli orkideafani...

Monet markettihybridit kukkivat upeasti ja pitkään.

Näin Suomen Orkideayhdistyksen näyttelyä edeltävällä viikolla orkideoista on ollut ilahduttavasti juttua vähän yhdessä jos toisessakin lehdessä ja somekanavalla. Aiheen ollessa ajankohtainen ajattelin itse pohtia hieman omaa suhdettani orkideoihin.

Kaunista ja tuoksuvaa.
Lapsena mummini harrasti intohimoisesti orkideoita. Orkideat (ja ruusut) olivat mummilleni rakkaimpia kasveja, Ulkoilua varten kasveilla oli oma, säkkikankaalla katettava telineensä. Muistan, kuinka telinettä rakennettiin ja kuinka tuoreen maalin tuoksu leijaili ilmassa, kun seurasin rakentamisen edistymistä. 

Telineeseen mummini ripusti lukuisat orkideansa koreissa ja levitti lopulta katokseksi säkkikankaan, suojaamaan kasveja suoralta auringonvalolta. Ihastelin kasvien jännittäviä paljaita juuria sekä koreissa niiden kaverina ollutta kookoskuitua ja kaarnaa.

Sen sijaan prameista, värikkäistä kukista en niin välittänyt. Mummini maku kun oli varsin erilainen kuin itselläni: mitä kirjavampaa ja röyhelöisempää, sen parempi! Niinpä orkideat eivät tuolloin herättäneet minussa sen isompaa ihastusta ja kasviharrastukseni keskittyi muutenkin enemmän selkeälinjaisempiin, rauhallisempiin viherkasveihin.

Ensimmäisen orkideani, perhoskämmekän (Phalaenopsis), sain lahjaksi siskoltani. 

Kasviharrastukseni lähti käsistä kunnolla siinä vaiheessa, kun aloitin biologian opinnot yliopistossa. Yhtäkkiä opin valtavasti kaikenlaista uutta ja jännittävää kasvien maailmasta. Vaikka Jyväskylän yliopisto tarjoaa ehkä maan opinahjoista kaikista vähiten kasvibiologian opetusta, tuli kasveista kuitenkin opiskeltua ihan oman kiinnostuksen vuoksi myös vapaa-ajalla yhtä sun toista.

Hämähäkkiorkidean (Brassia -hybridi) kukat muistuttavat nimensä mukaisesti hämähäkkiä.

Orkideatkin paljastuivat varsin jännittäviksi kasveiksi: onhan monella erikoinen kasvupaikka, kaikkien suvullinen lisääntyminen kuulostaa melkoiselta onnenkantamoiselta ja useimmat vielä huijaavat tavalla tai toisella pölyttäjiään. Lisäksi orkideoissa on varsin ronkeleita, yhden pölyttäjän lajeja, joiden kanssa ne ovat ajan kuluessa kehittyneet yhdessä mitä hämmentävimpiin suuntiin.

Myös Suomen luonnosta löytyy orkideoita, kuten tämä tuoksuva valkolehdokki (Platanthera bifolia).

Omia huonekasvikokoelmia ei kuitenkaan vielä tässäkään vaiheessa tullut kartutettua orkideoilla, sillä jotenkin mielsin kasvit vaikeiksi ja oikukkaiksi hoidokeiksi. Sitten sain siskoltani lahjaksi vaaleanpunaisen perhoskämmekän. Kasvi kukki pitkään ja tuntui viihtyvän hoidossani. Sitten se kukki uudelleen. Ja vielä kolmannenkin kerran.

Venuksenkenkien (Paphiopedilum -hybridi) kukat ovat varsin näyttäviä.


Tässä välissä olin saanut lahjaksi äidiltäni toisen perhoskämmekän ja ensimmäisen orkideani menestyksestä ilahtuneena kokoelma rupesi kasvamaan pikku hiljaa. Seuraavaksi ikkunalaudalle ilmestyi venuksenkenkä (Paphiopedilum), sitten muutama muu markettihybridi... Pian huomasinkin, että olin hurahtanut näihin upeisiin kasveihin täysin!

Masdevallia kasvattaa kukkavanaa.
Toki aina välillä jokin kasvi kuolee, mutta onneksi useimmiten näistä virheistään oppii ja kehittyy yhä paremmaksi orkideaosaajaksi. Kasvien "vaikeus" tai "oikukkuus" onkin nykyään usein enemmän kiinnostusta herättävä lisähaaste, kuin lannistava tekijä. Onhan todella kiehtovaa selvittää, millaissa olosuhteissa mikäkin kasvi viihtyy parhaiten. Ja ennen kaikkea, miksi se viihtyy juuri sellaisissa olosuhteissa.

Elokuussa tilasimme Saksasta kasveja, pääosin orkideoita.

Orkideaihastus voikin olla varsin vaarallista puuhaa: tällä hetkellä minulta löytyy kotoa toista kymmentä orkideaa ja uusin aluevaltaukseni onkin pikkurikkisten taimien kasvatus. Taimet tilasin elokuussa Saksasta, josta ne saapuivat huolellisesti pakattuina. Katsotaan, saanko kasvit kunnialla kasvatettua kukkaan asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...