Villien serkkujen jäljillä: Kapmaan ihmeet

Fynbos-pensaikkoa Etelä-Afrikassa. Kuva: Joachim Huber / Wikimedia Commons.

Villien serkkujen jäljillä - juttusarja tuskin voisi käynnistyä kasviharrastajalle rikkaammasta paikasta kuin Etelä-Afrikassa sijaitseva Kapin kasvimaantieteellinen alue. Se on Unescon maailmanperintökohde juuri upean kasvillisuutensa ansiosta.

Kapmaalta on peräisin klassisia kukkivia kasveja, kuten gerbera, kliivia ja kolibrikukka, mutta myös kiehtovia erikoisuuksia: raatokukkia, laskuvarjolyhtyjä, medusanpäitä ja eläviä kiviä. Millaisesta maisemasta ne ovat kotoisin ja kuinka se auttaa ymmärtämään niiden tarpeita huonekasveina? Sitä tämä artikkeli selvittää.


Afrikan eteläkärki on kasvillisuudeltaan niin ainutlaatuinen, että se on määritelty maailman pienimmäksi itsenäiseksi kasvimaantieteelliseksi alueeksi - kaikki muut ovat vähintään mantereen kokoisia! Tällä pienellä maapalasella, joka kattaa vain osan Etelä-Afrikan Kapmaan provinsseista, kasvaa huikeat 9000 putkilokasvilajia. Niistä yli puolta ei tavata missään muualla maailmassa.

Muissa Etelä-Afrikan provinsseissa on vähemmän ainutlaatuinen, mutta edelleen kiehtova ja huonekasviharrastajalle kumman tuttu kasvillisuus. Laajalle levinneet lajit, kuten rohtoaaloe, esiintyvät niissä kaikissa ja naapurivaltioidenkin puolella.

Fynbosta maastopalon jälkeen. Proteapensaat ovat kuolleet, mutta niiden siemenet (oransseja) itävät pian. Kuva: Abu Shawka / Wikimedia Commons.

Suurin osa Kapmaan kasvimaantieteellisestä alueesta on fynbos-pensaikkoa. Siellä vallitsee Välimeren kaltainen talvisateinen ilmasto. Talvet ovat leutoja, kesät kuivia ja aurinkoisia. Puut ovat harvassa, ja pääkasvillisuutena niiden sijaan varvut, pensaat ja mehikasvit. Avoimen maaston kasveina useimmat eteläafrikkalaiset viihtyvät auringonvalossa, ja kotonakin niiden suosikkipaikka on valoisalla ikkunalla.

Kasvit ovat sopeutuneet usein toistuviin maastopaloihin. Osa versoo palon jälkeen uudelleen maanalaisista silmuista, toisten siemenet vaativat liekkejä itääkseen. Tätä ei kuitenkaan kannata kokeilla kotona.

Pöytävuori etäältä nähtynä. Namastesouthafrica.com / Wikimedia Commons.

 Maaperä Kapmaan kasvien alla on hiekkainen: sen alkuperä on samassa hiekkakivessä kuin Kapkaupungin kuuluisan maamerkin, Pöytävuoren. Molemmat ovat alun perin muinaisen merenpohjan hiekkaa, joka kerrostui 510-330 miljoonaa vuotta sitten, eli kambri- ja ordoviikkikausilla. Maankuoren myllerrykset ovat nostaneet hiekkakiveksi kivettyneen merenpohjan ylös aalloista. Sään rapauttava vaikutus on hajottanut osan siitä jälleen hiekaksi, jolla fynbos nyt kasvaa. Ei ehkä ole yllätys, että useimmat Kapmaan kasvit viihtyvät huonekasveinakin hiekansekaisessa, hyvin läpäisevässä kasvualustassa.

Fynbosin lisäksi Etelä-Afrikassa on valikoima muitakin kasvillisuustyyppejä, joilta huonekasviksi kelpaavia lajeja on löydetty. Karoo on kuivaa aroa ja puoliaavikkoa, jonka pohjana on monin paikoin punainen savimaa. Siellä kukoistavat erityisesti mehikasvit. Maan koillisosissa kasvillisuus vaihtuu luontodokumenteista tutuksi afrikkalaiseksi savanniksi. Luoteessa karoo muuttuu Namibin aavikoksi. Vuorten sylissä on kosteamman ilmaston taskuja, joissa menestyvät vuoristometsät.

Kuinka Etelä-Afrikka sitten on saanut lukuisat ainutlaatuiset kasvilajinsa? Niiden juuret ovat kaukana esihistoriassa, dinosaurusten ajalla. Kapmaa on jäänne kasvillisuudesta, joka peitti muinaista Gondwanamannerta ennen kuin se hajosi ja Etelä-Amerikka, Afrikka, Madagaskar, Antarktis ja Australia erkanivat omille tahoilleen.

Protea leikkokukkana.

Etelä-Afrikassa kasvaa samoja kasviryhmiä kuin muilla entisillä Gondwanan osilla, tietenkin lukuun ottamatta Antarktista, joka sittemmin jäätyi umpeen. Vanhoja gondwanalaisia ovat esimerkiksi leikkokukkina tutut proteat (Proteaceae), heinämäiset restiokasvit (Restionaceae), kolibrikukat, käpypalmut ja podokarpus-havupuut. Muita Kapmaan tärkeitä kasviryhmiä ovat kanervakasvit sekä monenlaiset mehikasvit ja sipulikasvit.

Etelä-Afrikasta on tuotu kasveja eurooppalaisiin puutarhoihin ja kasvitieteellisiin kokoelmiin jo 1600-luvulla, kun hollantilaiset omivat alueen siirtomaakseen. Monista kehittyi suomalaisiakin perinnehuonekasveja: esimerkiksi useimmat viljeltyjen pelargonien kantalajeista (Pelargonium) voi tavata täältä, samoin parsan kanssa samaan Asparagus-sukuun kuuluvat unelman ja hienohelman. Rönsyliljakin (Chlorophytum comosum) on täkäläisiä.

Haluatko kotiisi palan Kapmaata? Tällainen kasviasetelma olisi helppoa rakentaa mehikasveista aurinkoisen ikkunan ääreen. Kapmaan mehikasveja on eksynyt huonekasvikaupan piiriin paljon, sillä ne ovat kauniita ja usein helppohoitoisia.

Kirjoaaloe kukkii Kapmaalla syyskuussa. Kuva: Martin Heigan / Flickr.

Klassistakin klassisempi rahapuu (Crassula ovata) saisi seurakseen rohtoaaloen (Aloe arborescens), kirjoaaloen (A. variegata), raatokukkia (Stapelia), kirjotähtiä (Haworthia) ja anopinkieliä (Sansevieria). Mukaan sopisivat vielä tyräkkeihin kuuluva medusanpää (Euphorbia caput-medusae) ja moni muu tyräkkien suvun vähemmän tunnettu laji, luonnossa maanpeittokasvina kiemurteleva helmivillakko (Senecio rowleyanus), sievä täplikki (Ledenbouria socialis) ja kapinitulehti (Kalanchoe tetraphylla). Vaativampia, ainoastaan kaikkein kuivimmilla paikoilla sinnitteleviä eteläafrikkalaisia ovat kiehtovat kivikukat (Lithops), joiden elättäminen huonekasvinakin vaatii enemmän tarkkuutta.

Fynbosin vuodenajat

Kesäaikaan Etelä-Afrikka on kuiva, pölyinen ja piikkipensaikkoinen. Lämpötilat eivät ole kuitenkaan kovin ääreviä: yli 30 asteen mennään harvoin. Etelä-Afrikan kesäkuukaudet osuvat tietenkin meidän talveemme, ollaanhan hyvän matkaa Päiväntasaajan eteläpuolella.

Kapmaan kukkaloistoa. Takana näkyvä valkoinen lienee huonekasvina tuttu afrikantähdikki (Ornithogalum thyrsoides). Upea sinipunainen kasvi on kurjenmiekkakasveihin kuuluva Geissorhiza radians. Kuva: Andreas Fleishmann / Wikimedia Commons.

Talvisateiden aikaan kuiva Kapmaa saa vihdoin vettä, mutta säät ovat viileitä. Kuten Välimerellä, myös Kapmaalla talvi muistuttaa huonoa suomalaista kesää: lämpötila on viidentoista asteen molemmin puolin, mutta laskee harvoin alle kymmeneen. Kun kevät tulee syys-lokakuussa, Kapmaa räjähtää kukkaan. Koska suuri osa kasveista kukkii samaan aikaan, pölyttäjistä on kova kilpailu. Siitä kertovat Kapmaan kasvien toinen toistaan upeammat kukat ja kasvien erikoiset konstit taata itselleen jälkikasvua.

Karu alue Namibin aavikon tuntumassa saa vuosittain uskomattoman kukkaloiston. Kuva: Martin Heigan / Flickr.

Tämä ei ole jäänyt kukkakauppiailta huomaamatta. Protean ja kolibrikukan lisäksi tiensä leikkokukiksi on löytänyt muun muassa ruostekukka (Crocosmia) ja gerbera (Gerbera jamesonii). Kesäkukkina tuttuja ovat mustasilmäsusanna (Thunbergia alata), sääkukat (Dimorphotheca) ja sinilobelia (Lobelia erinus).

Kolibrikukka (Strelitzia reginae) on monelle tutumpi leikkokukkana kuin huonekasvina, mutta se toimii mainiosti molempina. Kolibrikukkien kaikki viisi lajia elävät Afrikan eteläkärjen tuntumassa. Niiden esi-isät kasvoivat jo Gondwanamantereen aikaan, kertoo nykysukulaisten levinneisyys: kolibrikukkien kanssa samaan heimoon kuuluu vielä kaksi muuta lajia, joista toinen kasvaa Madagaskarilla ja toinen Etelä-Amerikassa.

Kolibrikukkaa, hienohelmaa ja rönsyliljaa voi kasvattaa huonekasvina tavalliseen tapaan vuoden ympäri. Voimakkaiden vuodenaikojen vuoksi toiset Kapmaan kasvit tarvitsevat lepokauden, jonka järjestäminen voi joskus olla haastavaa. Esimerkiksi korea huonevehka eli huonekalla (Zantedeschia) tunnetaan ronkelina hoidokkina. Se kasvaa kotimaassaan kosteikoilla, jotka kuivuvat yleensä kokonaan kesäkuukausiksi.

Monet fynbosin kukat viettävät lepokautensa mukuloina tai sipuleina maan alla, tai vähintään varastoivat vettä kuivaksi kaudeksi maanalaisiin säiliöihinsä. Osa kuivattaa lehtensä kokonaan. Toiset pysyvät vihreinä ja lepäilevät, kunhan niitä kastellaan säästeliäästi. Useimmille on eduksi viileä lepopaikka, joka jäljittelee Kapmaan talvea: 10-15 astetta.

Oranssitähdikki (O. dubium) ruukussa.

Monet fynbosin kausikukat ovat perinnehuonekasveja: sinisarjat (Agapanthus), kliivia (Clivia miniata) tupsukit ja tupsut (Haemanthus ja Scadoxus), tähdikit (Ornithogalum), miekkaliljat (Gladiolus), vaarinkukka (Cyrtanthus elatus) sekä aitoamaryllis (Amaryllis belladonna), joka on aivan eri kasvi kuin jouluisin amarylliksina kaupattavat ritarinkukat. Näiden kasvien suosio on viime vuosikymmeninä laskenut, kun viileät maalaistalot porstuoineen ovat korvautuneet keskuslämmitetyillä asunnoilla. Helpoista hoidokeista on tullut hankalia, kun suomalaiskotien ilmasto on muuttunut.

Mitä vain pölytyksen vuoksi

Ruostekukka ja protea, aaloet ja punasarjat: kirkkaanpunaisten kukkien paljous vihjaa yleensä siihen, että alueella liikkuu pölyttäjinä lintuja. Mehiläiset ja kimalaiset sukulaisineen eivät nimittäin näe kirkkaanpunaista väriä, kun taas linnut ovat siihen mieltyneitä. Meden juomiseen ja kukkien pölytykseen erikoistuneita pikkulintuja ovat fynbosilla esimerkiksi kapinmesikko ja kapinmedestäjä.

Pöytävuorella kuvattu villi kuningasdisa. Magdapienaar / Wikipedia.

Yhtä punaista kukkaa ei kuitenkaan pölytä lintu. Kuningasdisa (Disa uniflora) -orkidea kasvaa ainoastaan Pöytävuoren läheisyydessä ja kukkii kesällä komean punaisin kukin. Sillä on yksi ainoa pölyttäjä: Meneris tulbaghia -päiväperhonen. Orkidean siitepölymyhkyt tarttuvat ruokailevan perhosen jalkoihin, ja kulkeutuvat niissä seuraavaan kukkaan. Lähisukuinen Disa ferruginea -orkidea sen sijaan on huijari. Se matkii saman perhosen muita ravintokasveja, mutta ei tarjoa pölyttäjälleen palkinnoksi mettä.

Kun koreudessa ei voi kilpailla, on pölytyksessä turvauduttava kepulikonsteihin. Kasvimaailman kummajaisilla on huonekasviharrastajienkin piirissä oma vakaa ihailijakuntansa. Kapmaalla raatokukat (Stapelia) ja niille läheistä sukua olevat huerniat (Huernia) kukkivat suurin, karvaisin tai ryppyisin ja yleensä epämääräisen punertavin kukin.

Nimensä mukaisesti kukat haisevat yleensä raadolta. Ne houkuttelevat pölyttäjiksi raatokärpäsiä, jotka erehtyvät luulemaan löytäneensä herkkuaterian. Haju on kuitenkin onneksi sen verran mieto, että kotioloissa sen kanssa yleensä pärjää, kun kukkivan raatokukan sijoittaa lähelle avointa ikkunaa.

Se on ansa! Kuva: Wildfeuer / Wikipedia.

Laskuvarjolyhty (Ceropegia sandersonii) ei tyydy vain houkuttelemaan kärpäsiä. Se ansastaa niitä. Erikoisen muotoinen kukka on sisältä ontto ja täynnä alaspäin viettäviä karvoja. Kukkaa tutkiva kärpänen jää ahtaan putken perälle ansaan. Onneksi kukka sentään tarjoaa sille evääksi mettä. Kärpänen pääsee ulos vasta, kun kukka alkaa lakastua. Siinä vaiheessa se on yltä päältä siitepölyn peitossa. Ilmeisesti kärpänen ei viisastu kokemuksestaan, sillä usein se hortoilee toiseenkin laskuvarjolyhtyyn, jolloin pölytys pääsee tapahtumaan.

Myös laskuvarjolyhdyn pienempi serkku, herttalyhty (Ceropegia woodii) kasvaa Etelä-Afrikassa ja vangitsee pölyttäjänsä kammioon kukan perälle. Sen tuoksu tosin houkuttelee kärpästen sijaan pieniä sääskiä.

Pelkästään Kapmaan kasveissa riittäisi opittavaa, kerättävää ja kasvatettavaa eliniäksi. Ja miten kiehtovia ne ovat! Mutta minne matkailtaisiin seuraavaksi?