keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Ulos mukavuusalueelta

Meillä on molemmilla enemmän tai vähemmän salaisena haaveena opetella monipuolisempaa kirjoittamista, etenkin fiktion puolella. Emme kuitenkaan varsin laiskoina ihmisinä saa toteutettua tätä mukavuusalueelta poistumista omatoimisesti, joten aloitimme kuukausittaisen kirjoitushaasteen. Siinä keksimme vuorotellen tiettyjä reunaehtoja, joiden mukaan kirjoitamme pätkän fiktiota. Omastani tuli sen verran kasvipainotteinen, että Maijan rohkaisemana jaan sen tänne teidänkin luettavaksenne.


Erään keskikokoisen kaupan hedelmä-vihannesosaston nurkassa oli pieni ruukkukukkahylly. Hyllyllä asustivat monenlaiset puolimatkan kasvikulkijat, jotka saapuivat, viettivät päivän tai pari – jopa viikon – hyllyllä ja jatkoivat matkaansa. Minne, sitä ei kukaan hyllyn asukeista tiennyt tarkalleen. Eräs hyllyllä jo reilun viikon asunut krysanteemi toisteli, että elämää hyllyn ulkopuolella ei ollut ”Tässä se kaikki on, turha haaveilla mistään sen suuremmasta. Hyllyltä poistuttuamme lakkaamme olemasta.” se pelotteli uudempia tulokkaita.

Eilisiltana tulleet pienet anopinkielet ja -hampaat sen sijaan olivat toiveikkaita. ”Pääsemme varmasti hyvään paikkaan, jonnekin jossa saamme paljon aurinkoa. Ehkä Meksikoon!” ne iloitsivat. Kukaan niistä tosin ei tiennyt tarkalleen, missä tai mikä oikeastaan oli Meksiko, mutta niiden ruukuissa olevat iloisenväriset kyltit julistivat, että siellä oli aurinkoista ja lämmintä.

”Pötypuhetta!” huudahti kolme päivää hyllyssä viettänyt, mutta jo monia ikäkuukausia nähnyt palmuvehka. ”Emme me Meksikoon ole menossa, korkeintaan jonkun Mervin kotiin. Siellä pääsemme kituuttamaan vetoisella ikkunalaudalla janoisina. Tosin siinä me palmuvehkat olemme varsinaisia mestareita! Selviämme lähes missä tahansa hengissä, toisin kuin eräät...” se mulkaisi paljonpuhuvasti bonsaiksi taivutettua sitruunaa, joka näytti jo nyt nuutuneelta, vaikka oli saapunut hyllylle hyvinvoivana vasta viime tiistaina.

”Minkä minä sille voin, että tarvitsen vettä, ravinteita ja huolenpitoa. Nytkin joka paikkaa kivistää ja kolottaa, lehtiä kirvelee janosta ja tunnen juureni käpristelevän tilan puutteessa! Toivottavasti joku valitsisi minut pian sinne hyvän huolenpidon paratiisiin, ennen kuin, hui, ennen kuin minua uhkaa… komposti!” kavahti surkea sitruuna.

Kompostin mainitseminen sai kaikki kasvit kavahtamaan kauhusta, kahisuttamaan hermostuneena lehtiään ja tekemään ryhtiliikkeitä, jotta ne näyttäisivät ohikulkijoiden silmiin mahdollisimman viehättäviltä. ”Tuskin meitä kuitenkaan kompostiin sentään laitetaan” yritti muhkea pallokaktus rauhoitella muita. ”Ja joka tapauksessa kohtalomme on paljon parempi, kuin noiden hyllyillään ja laatikoissaan odottavien kasvisraukkojen! Niistä kuulemma ohikulkijat tekevät RUOKAA!” synkisteli kaktus. ”HUIII!!” huudahtivat kaikki kasvit.

Samassa joku ohikulkijoista laski hyllyn reunalle värikkään tölkin, joka ei ilmeisesti kelvannutkaan mukaan. Tölkissä koreilivat värikkäät linnut ja kukat, mutta kyljessä luki myös:

maustettu omenasiideri, kaktus-sitruuna.

---


Ja jos joku jäi miettimään, että mitkä olivat tämän haasteen reunaehdot, niin niitä oli kolme kappaletta: 300 sanaa, sisältää sanan “kaktus” ja sijoittuu ruokakauppaan

Itse teksti lähti myös elämään täysin omaa elämäänsä ensimmäisestä ideasta, varsin kiehtovaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...