lauantai 23. elokuuta 2014

Kaikki mitä halusit tietää japaninkäpypalmusta

Japaninkäpypalmu (Cycas revoluta) on yksi suosikkihuonekasveistani, vaikka suhteemme onkin täynnä ristiriitoja. Kasvi on nimittäin vaarallinen, väkivaltainen, eikä useinkaan käyttäydy niin kuin haluaisin. Mutta kaunis ja kiehtova se on, ja sen hengiltä saaminen vaatii jo taitoa.

Vaikka käpypalmuja tunnetaan toistasataa lajia, huonekasveina näkee käytännössä vain kahta. Japaninkäpypalmu on niistä ylivoimaisesti yleisempi, kun taas aiemmin esittelemäni samiakäpypalmu (Zamia pumila) on sikäli harvinainen, että sen bongaaminen kukkakaupasta on melkoinen löytö.

Nimensä mukaisesti japaninkäpypalmu on kotoisin Japanista, tarkemmin sanoen maan eteläosista ja subtrooppisilta Riukiusaarilta. Kiinassakin se mahdollisesti kasvaa luonnostaan. Sen sijaan vastoin nimeään se ei ole palmu, ei lähellekään. Tästä syystä Vanamon nimitoimikunta ehdottaakin käpypalmuille uudeksi nimeksi kävykkejä: japaninkäpypalmusta tulisi näin japaninkruunukävykki. Koska olen vanhakantainen jäärä, en ainakaan vielä suostu moiseen muutokseen, vaan tässä artikkelissa kutsun kasvia edelleen japaninkäpypalmuksi.

Japaninkäpypalmun koiraskäpy.
Aidot palmuthan ovat yksisirkkaisia kukkakasveja, sukua muiden muassa heinä- ja inkiväärikasveille. Sen sijaan käpypalmut ovat läheisempää sukua havupuille ja neidonhiuspuille. Ne eivät laisinkaan kuulu kukkiviin kasveihin, vaan lisääntymiseliminä toimivat kävyt, kuten havupuillakin. Vanha käpypalmu saattaa ruukussakin tehdä komean kävyn, jonka muodosta vihdoin selviää, onko se naaras- vai koiraskasvi (kuva: Stan Shebs/Wikipedia).

Ryhmänä käpypalmut on ikivanha; fossiileja tunnetaan jo permikauden alkupuolelta, 280 miljoonan vuoden takaa. Toden teolla ne yleistyivät permi- ja triaskausien aikana, kun ilmasto kuumeni ja kuivui - sitä ennen Maapallon valtakasveja olivat kosteutta rakastavat saniaisten ja kortteiden sukulaiset. Dinosaurusten valtakauden alkaessa käpypalmut olivat jo yleisimpien kasvien joukossa, eikä niitä tästä asemasta horjuttanut mikään ennen modernien kukkivien kasvien maailmanvalloitusta paljon, paljon myöhemmin.

Kuten useimmat ikäihmiset, käpypalmutkin ovat hieman eksentrisiä. Ne tekevät monia kasveille tavanomaisia asioita oudoilla tavoilla. Siinä, missä useimmilla kasveilla on symbioottinen sienijuuri, joka auttaa ravinteiden imuroinnissa maaperästä, käpypalmuilla on toverinaan syanobakteeri, tuttavallisemmin sinilevä. Ja kyllä, juuri sellainen myrkyllinen sinilevä.

Syanobakteeri pystyy temppuun, joka on kasveille mahdoton: se sitoo typpeä suoraan ilmakehästä. Maapallon kaasukehähän koostuu enimmäkseen typestä, mutta siitä huolimatta kasveilla on tästä tärkeästä ravinteesta jatkuva pula, sillä ne tarvitsevat sen yhdisteenä: ammoniumina, nitriittinä tai nitraattina. Syanobakteeri tuottaa kasville typpeä ja kasvi antaa sille vaihdossa sokeria.

Toinen eksentrisyys on käpypalmujen pölyttäjävalinta. Kukkakasvejahan pölyttävät yleensä perhoset, mesipistiäiset, linnut ja lepakot, kun taas paljassiemeniset, kuten männyt ja kuuset, ovat tuulipölytteisiä. Käpypalmut ovat eräänlainen välimuoto: ne kyllä käyttävät hyönteisiä, mutta eivät niitä tavallisimpia valintoja, vaan omituista valikoimaa kovakuoriaisia ja ripsiäisiä. Japaninkäpypalmuja pölyttävät luonnossa kiiltokuoriaiset (Nitidulidae). Palkinnoksi ne eivät tarjoa mettä, vaan houkuttelevat ja karkottavat ötököitä tuoksulla ja lämmöllä, ja palkitsevat ne suojapaikoilla ja tärkkelyspitoisella, lähes myrkyttömällä kävyn solukolla.

Voisin ihmetellä käpypalmujen biologiaa pienen kirjan verran, mutta lukijat varmaan haluavat tietää ennen kaikkea sen, kuinka japaninkäpypalmua hoidetaan. Siispä asiaan.

Lumen peittämä japaninkäpypalmu Pakistanissa. Kuva: Umais Bin Sajjad/Wikipedia.
Japaninkäpypalmu ei ole varsinaisesti trooppinen, vaan viihtyy ulkosalla subtrooppisella seudulla ja lauhkean vyöhykkeen eteläisimmissä osissa. Se kestää tiettävästi jopa pikkupakkasta. Tämä tekee siitä huonekasvina hieman ronkelin, sillä sopivan talvehtimisympäristön aikaansaaminen voi olla haastavaa. Kasvi tarvitsee talvella joko runsaasti valoa tai viileän tilan. Tai sekä että. Kohtuullisen kuivanakin se kannattaa talvella pitää, antaa sen jopa kuivua kokonaan kasteluiden välissä. Onneksi se on kestävä kasvi, joka ei heitä lusikkaa nurkkaan ensimmäisestä tai viidennestäkään hoitovirheestä.

Kesäisin käpypalmu sen sijaan arvostaa lämpöä. Parhaiten sen kerrotaan kasvavan alueilla, missä lämpötila nousee kesäpäivinä 30 ja 35 asteen välimaastoon. Suomessakin se kyllä pärjää mainiosti ulkona koko kesän, kunhan se keväällä totutetaan vähitellen. Paras mahdollinen paikkahan olisi kasvihuone tai lasitettu parveke - tai aurinkoinen ikkuna sisällä.

Monissa ohjeissa sanotaan, ettei japaninkäpypalmu kestä suoraa aurinkoa, vaan sen lehdet palavat. Oman kokemukseni mukaan se kuitenkin näyttää tulevan erinomaisen hyvin toimeen suorassa paahteessa, kunhan sille annetaan hieman aikaa tottua, eikä heitetä sitä suoraan olohuoneen hämärimmästä nurkasta eteläikkunalle. Oma kasvini viihtyi tämän kesän hellejakson eteläparvekkeella auringon hellimänä, ja palkitsee nyt hoitajansa kasvattamalla poikkeuksellisen isoa nippua uusia lehtiä.

Kaupasta ostettaessa nuoret käpypalmut ovat kauniin tuuheita, mutta monelle harrastajalle niistä tulee nopeasti pettymys. Kotioloissa käpypalmu nimittäin kasvattaa paljon pidempiä ja hontelompia lehtiä, jotka vievät paljon tilaa ja usein vielä vääntyilevät rumasti kasvaessaan. Kuvan kasvilla, joka ei onneksi ole omani, on lähtenyt mopo kunnolla käsistä.

Kasvien honteloituminen on melko lailla väistämätöntä, sillä ne saadaan taimitarhoilla pysymään matalina ja tuuheina jonkinlaisilla kepulikonsteilla: ehkä erikoisvaloilla, tai hormonikäsittelyllä. Runsaassa valossa japaninkäpypalmu kuitenkin kasvattaa lyhyempiä lehtiä, joten kannattaa huolehtia siitä, että uusien lehtien tullessa valoa on tarpeeksi. Kasvi ei tietenkään tee tätä millään muotoa helpoksi: sikäli kuin olen omaa ja tuttavieni kasveja seurannut, ne kasvattavat uudet lehtensä aina syksyisin. Oma kasvini on tänä vuonna armeliaasti aikaisessa ja saa vielä kasvattaa uudet lehtensä parvekkeen kirkkaassa valossa.

Nuorten lehtien tapa kasvaa rumille mutkille ja sitten kovettua pysyvästi tähän asentoon taas johtuu siitä, että ne yrittävät parhaansa mukaan kasvaa valoa kohti. Jos lehtien haluaa kaartuvan kauniisti kukin omaan suuntaansa, vaihtoehtoja on kaksi: joko valon on uusien lehtien kasvun aikana tultava suoraan ylhäältä (mikä ei tietenkään ole aina ihan helppoa järjestää) tai kasvia on käänneltävä: noin neljänneskierros päivässä pitäisi riittää.

Parimetrinen japaninkäpypalmu Korfulla.
Jos japaninkäpypalmu ei näytä kasvavan, ei ole syytä huoleen. Tällä kasvilla ei ole kiire minnekään. Uusia lehtiä se ei kasvata välttämättä edes joka vuosi. Tosin sitten innostuessaan se voi työntää niitä neljä tai viisi kerrallaan. Se voi kasvaa 6-7 metrin korkuiseksi, mutta siihen voi myös kulua sata vuotta. Siinä on muuten myös syy, miksi länsimaissa ei juuri näe todella suuria japaninkäpypalmuja, puutarhoissakaan: Japanin rajat eivät yksinkertaisesti ole olleet auki kasvien keräilylle niin pitkään, että sieltä tuodut siemenet tai taimet olisivat ehtineet kasvaa aikuisen mittoihin. Hidaskasvuisuus selittää myös käpypalmujen korkean hinnan verrattuna vaikkapa samankokoisiin aitoihin palmuihin: se muutaman kymmenen sentin korkuinen taimi on aika monta vuotta vanha.

Yllä olevan japaninkäpypalmun varsimukulat lähikuvassa.
Kasvin lisäämisestäkään ei kannata aivan harrastuksen alkuvuosina haaveilla. Siementen tuottamiseen tarvittaisiin kaksi eri sukupuolia olevaa kasvia, sillä käpypalmut ovat kaksikotisia. Lisäksi niiden pitäisi jotenkin sattua kasvattamaan kukintoina toimivia käpyjä samanaikaisesti. Vanhat käpypalmuyksilöt, kuten näissä kuvissa esiintyvä Kerkirasta, Korfulta löytämäni yksilö, saattavat kasvattaa rungoistaan varsimukuloita, jotka voi irrottaa ja juurruttaa omiksi yksilöikseen, mutta ihan kasvatuksen alkuvuosina ei sekään tapahdu.

Kasvualustan suhteen japaninkäpypalmu ei ole ronkeli. Olennaista on lähinnä läpäisevyys, sillä vedessä seisomista se ei kestä. Tavallisessa kukkamullassakin se viihtyy. Ehkä vielä parempi vaihtoehto on sekoittaa multaan hiekkaa tai perliittiä lisäämään läpäisevyyttä, tai käyttää kaktusmultaa.

Tätä kasvia harkitessaan on kuitenkin parasta muistaa, että se on pidettävä kaukana lapsista ja lemmikeistä. Käpypalmut ovat vuosimiljooniensa mittaan kehittäneet sellaisen määrän myrkkyjä, että ne vaikuttavat lähinnä vainoharhaisilta. Voi olla, että ne ovatkin kehittyneet puolustautumaan todella suurilta eläimiltä, esimerkiksi sauropodidinosauruksilta, eivätkä ole vaivautuneet sen koommin myrkkypitoisuuksiaan laskemaan.

Ne eivät tyydy edes yhteen myrkylliseen yhdisteeseen. Niillä on saponiineja, samoja luonnon saippuayhdisteitä, joita on pesupähkinöissä ja kotimaisessa suopayrtissä (Saponaria officinalis). Niillä on aivan oma, karsinogeeninen, maksavaurioita ja suolistoärsytystä aiheuttava myrkkynsä nimeltä kykasiini. Lisäksi ne hyödyntävät symbioottisten syanobakteeriensa tuottamaa hermomyrkkyä. Muitakin myrkyllisiä yhdisteitä niillä on, eikä kaikkia täysin tunnetakaan.

Lopputuloksena oleva myrkkykoktail aiheuttaa ainakin lemmikkieläimillä oireita, jotka tuovat kammottavasti mieleen ebolan. Eläimet alkavat vuotaa verta kaikista mahdollisista paikoista, saavat kouristuksia ja yleensä lopulta kuolevat. Asiaa ei ainakaan auta se, että käpypalmun kerrotaan monien lemmikkieläinten mielestä maistuvan erinomaisen hyvältä. Onneksi aikuiset lehdet eivät kuitenkaan varsinaisesti houkuta syömään, sillä ne ovat kovia ja piikikkäitä. Pehmeät ja hentokarvaiset nuoret lehdet lienevät riskialttiimpia.

Koska ihmiset ovat tunnetusti fiksuja, japaninkäpypalmua on tästä kaikesta huolimatta syöty jo vuosituhansia. Rungon tärkkelyspitoisesta sisällöstä jauhettu jauho on Japanissa samanlainen perinteinen pula-ajan ruoka kuin pettujauho Suomessa. Kumpikin vaikuttaa melko älyttömältä valinnalta. Pettu on sulamatonta, eikä sisällä käytännössä lainkaan ihmiselle hyödynnettävissä olevia kaloreita, kun taas käpypalmu sisältää perinpohjaisesti käsiteltynäkin myrkkyjäämiä.

Vaikka japaninkäpypalmuni on hankala ja hontelo, joudun kääntelemään sitä päivittäin ja joudun tosissani pohtimaan sille turvallista sijoituspaikkaa, kun taloon lähiaikoina tulee lemmikki, pidän kuitenkin tästä kasvista kovasti. Siinä on esihistoriallista tunnelmaa, enkä aivan pian kyllästy sen omalaatuisen biologian ihmettelyyn. Kenties siitä nyt kasvaa vihdoin kauniin tuuhea, kun uudessa asunnossani sille on tarjolla yllin kyllin valoa ja kunnollinen, lasitettu ja lämpöinen parveke.

2 kommenttia:

  1. Cycas revoluta..jep samat on kokemukset!
    Etsin juuri sopivaa tuohon piharuukkuun ja vaasissa käpypalmun oksat kestävät kuukauden! Mahtavaa!
    Mutta kannattaa pitää pientä etäisyyttä tähän kaveriin...melkoisen terävä on!
    Nauti syystunnelmasta ja kukkaruukullinen lämpöä vielä täältä etelän oliivipuun alta!

    VastaaPoista
  2. Uusia lehtiä kasvava käpypalmu täytyy viedä kotioloissa öisin mahdollisimman viileään, jopa kellariin tai kesällä ulos, muutoin lehdet kasvavat luonnottoman pitkiksi. Viileässä lehdistä tulee sopusointuiset ja kauniit.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...